Type and press Enter.

Minun kesäni TOP10

Aion lainkaan häpeilemättä hehkuttaa, kuinka mainio minun mennyt kesäni oli. Aion vähääkään epäröimättä fiilistellä parhaita paloja siitä, mitä koin. Olin pitkästä kesälomastani yhdeksän viikkoa ulkomailla. Takaisin en olisi tullut, jollei olisi ollut aika palata tienaamaan uusia matkarahoja. Tämä on häpeämätöntä hehkutusta kaikesta. Tämä postaus on jonkun (luultavasti aika monen) mielestä epäilemättä aivan sietämätön. Mutta ennen kuin oikeasti kannattaa ärsyyntyä, on hyvä muistaa, että kaikki tämä on vain yksi osa elämääni. Näin on lähestulkoon kaikkien blogien kohdalla: ei blogeissa useinkaan ole kuin kaunis ja siloiteltu pinta, vain parhaat ja kauneimmat palat kirjoittajansa elämästä. Minulle parasta ja kauneinta on matkustaa.

10. Kitabatangan joella Borneolla (Malesia)

Aloitin kolmiviikkoisen valloitan Malesian yksin matkaillen -reissuni Borneolta. Minulla oli ennakkoajatuksia erittäin eksoottisesta saaresta, mutta nämä kuvitelmat osoittautuivat vääriksi. Erityisen eksoottinen se ei ollut, mutta näin paljon, koin paljon. Voimakkaimpia ovat muistoni Kitabatangan-joelta. Luonto oli satumainen, kun aurinko laski pilvisenä iltana. Myöhemmin, kun oli jo pimeää, pygmielefantit marssivat joenpenkan pusikoissa. Lauman kohtaaminen on harvinaista, mutta sain olla mukana näkemässä. Puun oksalla bailannut pöllö naurattaa minua vieläkin. Yhteisöllisyys veneessä oli ennenkokematonta: kiikareita lainailtiin ventovieraille, kaikki osoittelivat puihin ja pensaisiin niin kauan, että minäkin erotin eläimet (tai valehtelin erottaneeni). En halua muistella tunnelmanpilaajana sitä naista, joka oli niin kovaääninen ja teki jatkuvaa numeroa itsestään, teki krokotiilihavainnonkin – ja vene käännettiin takaisin, jotta kaikki saattoivat nähdä joessa kelluvan tukin.  

Untitled

9. Bandar Seri Begavan, Brunei

Jos ei ollut Borneolla eksotiikkaa, Bruneissa oli senkin edestä. Olimme vain muutaman päivän retkellä Balilta, mutta siinä ajassa ehti hämmästellä monia asioita. Oman lisänsä toi juuri alkanut ramadan, muslimien paastokuukausi. Oli aivan kamalan kuuma, mutta julkisesti juominen ja syöminen oli kiellettyä. Muu-uskoisia kehotettiin noudattamaan paikallisia tapoja, ja mikäs siinä, haluan kunnioittaa heidän uskoaan. Turisti venyy kaikenlaisiin suorituksiin, kun kuitenkin 35 asteeseen tottumattoman on vaikea olla juomatta.   

Untitled

8. Auringonlaskut Réunionilla

En ole aikaisemmin juuri ollut kiinnostunut auringonlaskuista. Aurinko nousee ja laskee joka päivä, vähän kuin minun on mentävä töihin tai syötävä. Mutta Réunionilla hotellimme sattui olemaan saaren länsirannikolla, ja suurimman osan kaikista retkistämmekin teimme niin, että ajelimme pitkin saaren läntistä puolta. Ei kestänyt monta päivää, kun oivalsin, millaisen näytelmän aurinko järjestää taivaalle joka ilta vähän ennen kuutta. Sen jälkeen piti olla aika mahdottoman hyvä syy, etten olisi ollut rannalla siihen aikaan. Taidan vastedes alkaa vähän enemmän miettiä ilmansuuntia.

Untitled

20816208949_48b57268cb_o

7. George Town, Penang (Malesia)

Koska olin Malesiassa yksin, saatoin muuttaa suunnitelmia lennosta. Olin George Townissa ensin kolme yötä, menin välillä muualle, hylkäsin valmiit suunnitelmani  ja palasin takaisin. Kaupunki valloitti minut täysin. Rakastuin siihen. Minä pidin sen vanhoista taloista, joiden vuoksi vanha kaupunki on Unescon maailmanperintöluettelossa, ihailin kekseliästä katutaidetta, lumouduin näkymistä ylhäältä Penang Hilliltä ja taivastelin valtavaa Kek Sok Sin temppeliä. Tapasin ihania ihmisiä, joiden seura voitti omani, ja se on paljon. Haluanhan yleensä olla yksin, jos matkalle yksin lähden. Ehkä George Town myös opetti paljon minusta itsestäni.   

20992982812_4a3922a13b_o

6. Selfiet lemureiden kanssa

Kun lähtee villiin luontoon, usein ihminen jää kuitenkin kaiken ulkopuolelle. Safarilla voi katsoa maasturista, miten norsut syövät pensaikossa ja majesteettiset kirahvit koikkelehtivat tien yli. Vaikka rämpii viidakossa Ugandassa katsomassa vuorigorilloja ja niitä pääsee oikeasti lähelle, on aivan vieraana gorillojen kotona. On säilytettävä kunnioittava välimatka. Mutta kun menee lemureiden kotiin, ne tulevat tekemään tuttavuutta. Siinä on pienen hetken osa luontoa, kun on lemuri päässä. 

Untitled

5. Kävelyretki Madagaskarilla 

Autokuskimme Madagaskarilla sanoi, että viimeisen päivän kävelyretki kylissä olisi parasta koko matkalla. En uskonut. Tullaanhan saarelle nimenomaan luonnon, ei kylien vuoksi. Olisi kannattanut uskoa. En ole kirjoittanut blogiin tästä retkestä vielä, koska kaiken pukeminen sanoiksi on hankalaa (vaikeaa, mahdotonta). Mutta minusta kertakaikkiaan vain oli niin kiinnostavaa nähdä, miten eletään maailman yhdessä köyhimmistä maista. Minusta oli ihanaa, kun lapset ottivat avoimesti kontaktia. Ja tämän kaiken lisäksi maisemat kilometrien matkallamme olivat aivan huisin upeita.  

20381760093_ca008da025_o

4. Vaellukset Réunionilla

En ole erityisen luontoihminen – tai niin ainakin pitkään luulin. En minä Suomessa mene metsään, vaikka se kuulemma rentouttaisi ja olisi hyväksi. Kuitenkin yhä useammin löydän itseni lenkkarit jalassa ulkomailla, Réunionillakin viikossa kolmesti. Pakko on myöntää, että paljosta olisin jäänyt paitsi, jos Cirque de Salazie, Cirque de Cilaos tai vulkaano olisivat jääneet näkemättä. Réunionilla on ihan mielettömän kaunista! 

20381759763_69c5b2fd18_o

3. Cameron Highlands (Malesia)

Jos oli luonnossa upeaa Réunionilla, niin oli Malesiassa Cameron Highlandsissakin. Olin aivan liian lyhyen aikaa, kiertelin vain autolla ja jalkauduin pieniksi toveiksi teeviljelmille. Lumouduin vihreästä kauneudesta. Palaan joskus, aivan varmasti, olen useita päiviä ja vain kuljeskelen ympäriinsä (tietenkin reppu täynnä eväitä). 

20814916368_54507fc83d_o

2. Hetki, jolloin loma alkoi

Olin ollut Balilla jo melkein viikon, tehnyt töitä etänä, kun vihdoin kaikki oli valmista. Olin toisaalta helpottunut mutta toisaalta aivan mielettömän innoissani: minulla olisi edessä vielä melkein koko kesä ja kaikki sen seikkailut. Muistan vielä sen hetken. Olin Soul in a Bowl -nimisen ravintolan terassilla, kun nappasin tämän kuvan. Seuraavaksi nappasin palan suklaakakkua. Loma alkoi! 

Untitled

1. Liitovarjolla Réunionin yllä

Liitovarjoilu oli kesäni ehdoton kohokohta. Réunionilla se on erittäin suosittua varmaan senkin takia, että sitä voi harrastaa vuoden melkein jokaisena päivänä. Voi mieletön sitä tunnetta, kun jalat irtosivat maasta ja olin vain varjon varassa taivaalla. Okei, olin myös Philippen varassa, jonka kanssa ajelimme taivaalla tandemina. Tämän haluan kokea vielä monta kertaa. Jos joskus vaikka ihan itse voisin leijailla… 

Untitled

– – –

Kaikki jutun kuvat ovat Instagram-kuviani, koska tämä on osa Instagram TravelThursday -kampanjaa. Sen ideaan ja sääntöihin voit tutustua suomalaisten emoblogien kautta, esimerkiksi Destination unknown. Inspiroidu Instagramissa matkailusta katsomalla kampanjakuvia häshtägillä #igtravelthursday. Minut löydät käyttäjänimellä @travelloverblogi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

36 comments

  1. Kiitos hehkutuksista. Näistä kuvista sai paljon hyvää energiaa uuteen päivään. Matkailussa pätee pikemminkin sääntö: kel onni on, se onnen avatkoon 🙂

    1. Niin, ja onneksi blogeja ei ole pakko lukea, jollei taho. 🙂 Pakkohan matkoja on hehkuttaa, jos kerran ihanaa on ollut! 🙂

  2. Paljon mahtuu hienoja juttuja yhteen kesään! Liitovarjoilu olisi siistiä, ehdottomasti haluaisin kokeilla!

    1. Liitovarjoilu on ihan törkeän siistiä!

  3. Upeita mutta itselleni vieraita kokemuksia – eli olipas kiinnostavaa luettavaa!

    1. Tämähän matkailussa on ihan parasta: jokainen voi saada juuri itselleen sopivia kokemuksia ja nautintoja.

  4. Tän postauksen jälkeen mulla ei oo muuta ku yks sana kuvaamaan tuota sun kesää: uskomaton! Tuossa on niin monta upeaa kohdetta, että joillekin se vois riittää koko elämälle. Nää suhhautit ne kaikki yhen kesän aikana, ja se kyllä tuntuu aika hullulta!

    1. Aika uskomatonhan tuo kyllä oli. Nautin ihan hulluna! Mutta kiitos ihanista sanoistasi.

  5. Uskomattoman hieno kesä sulla! Ei voi kuin tykätä 🙂

    1. Aika samanlaiset fiilikset minulla! 🙂

  6. Ihan syystä kyllä hehkutat, upeita kuvia ja upeita matkoja takuulla kaikki! 🙂

    1. Niin, upeitahan nuo olivat. Maailma on upea!

  7. Sulla on ollut ihan huikea kesäloma! Sietää hehkuttaakin 🙂 Oma kolmen viikon lomani ei oikein mahdollistanut kuin yhden matkan, mutta onneksi olen saanut sumplittua kaksi lyhyempää reissua nyt syksylle!

    1. Jokainen lopmiensa ja muiden reunaehtojen puitteissa. Niitä kahta lyhyempää odotellessa!

  8. YHDEKSÄN VIIKKOA?! Okei nyt olen ihan pikkuisen kade, mutta tulin kyllä yksinomaan hyvälle mielelle tästä hehkutuksesta. En siis ole tässä instagram travel thursdayssa ainoa, joka voi vilpittömästi sanoa olevansa nyt kokenut jotain uskomattoman hienoa. Ja häpeilemättä sitä julistaa julkisessa blogissaan 😉 Voihan auringonlasku noita kuvia!

    1. Suomalainen Se, kel onni on, se onnen kätkeköön -synkistely ei jotenkaan nyt vain sovi matkustamisfilosofiaani. 🙂

  9. Wow, hienoja kesälomamuistoja ja kokemuksia! Näiden voimalla jaksaa varmasti puurtaa läpi harmaan syksyn ja talven kohti uusia elämyksiä!

    1. Yllättävän pitkään loma on kantanut. Usein tuntuu, että ensimmäinen viikko töissä ja on jo fiilis, kuin ei lomalla olisi ollutkaan. Minusta tuntuu useiden viikkojen jälkeen vielä, että minussa taitaa sittenkin vielä virrata vähän energiaa.

  10. On tämä sun kesä taas kerran ollut ihan älytön! Niin upeita maisemia ja noista lemureista olen niiin kade 😀

    1. Lemurit on helposti hoidettu! Mene Madagaskarille. 🙂 Älyttömyys on suhteellista. Minusta tässä kaikessa on mitä suurimmassa määrin älyä. (Ymmärsin kyllä, mitä tarkoitit.) 🙂

  11. Sulla oli kyllä ihan paras kesä 😀 Ihana Cameron Highlands!! Kävin siellä haikkaamassa vuonna 2007 ja nyt tulevana talvena olen suunnitellut meneväni käymään siellä taas. Nämä sinun kuvat olivat piste iin päälle: sinne on pakko päästä!

    1. Cameron Highlands oli ihan helmi! Kirjoitan siitä enemmän joskus lähiviikkoina.

  12. Ha ha, ihanan sietämätön postaus! Jäin tuossa miettimään missä näistä kohteista kuvien ja tekstien perusteella itse mieluiten olisin, ja täytyy sanoa että vaellukset tai auringonlaskut Réunionilla pistivät eniten kateeksi 😉 Terveisiä kuitenkin täältä tuulten tuivertamilta Färsaarilta missä itse olen vihdoin kesälomailemassa!

    1. Epäilemättä kaltaisellesi ulkoilmaihmiselle Réunion olisi oiva paikka! Siellä on reittejä parin tunnin ulkoilusta viikon vaellukseen.

  13. Ah, aivan ihania reissuja ja mahtava postaus! Olen itse jostain syystä vähän arka mitä kaukomatkailuun tulee, mutta tällaisia juttuja lukiessani mietin aina, että ehkä mäkin vielä uskallan… 🙂

    1. Minusta pitää mennä sinne, mikä itsestä hyvältä tuntuu. Mutta varsinkin monet Aasian maat ovat “helppoja” kohteita, joista aloittaa kaukomatkailu.

  14. Joo tällästä saa todellakin hehkuttaa! Ihan huikeita juttuja oot kesällä päässyt tekemään näkemään kokemaan. 😀 Liitovarjoilua olis mahtava testata.

    1. Aika etuoikeutettu fiilis kyllä on. Kesä oli niin suuria elämyksiä ja nautintoja.

  15. Ihana fiilis tuli tästäkin postauksesta! 🙂

    1. Kiva kuulla, että omat fiilikset jollain tavalla välittyivät myös lukijalle.

  16. Hyvä kuvailu ja upeita kohteita!
    eikä varmaan ainakaan vielä turisteja täysiä

    1. Eivät pahasti turistisia oikeastaan näistä kohteista kuin Penang, mutteivät mitään valloittamattomia alueita yksikään.

  17. Huh huh mikä kesä ja mitä reissuja sulla onkaan takana! Upeita kuvia ja muistoja.

    1. Muistoja on repullinen. Niillä jaksaa pitkään. Ja kiitos. Mukavaa, jos tykkäsit kuvista.

  18. Ihan mieletön kesä ollut sulla! 🙂 Upeita kuvia ja kokemuksia! Kunpa joskus uskaltautuisin itsekin kokeilemaan tuota liitovarjoilua!

    1. Langkawilla katsoin sellaista veneen perässä vedettävää, että tuota haluaisin kokeilla, mutta sitten säät ja aika eivät enää olleet puolellani. Kun näin Réunionilla tämän mahdollisuuden, tiesin aikani koittaneen. Se oli NIIN siistiä!