Cameron Highlands – yksi kauneimpia koskaan

Cameron Highlands teki minuun vaikutuksen jo tietokoneen ruudulla, kun googlailin, mihin mennä Malesiassa. Se vaikutti jopa niin houkuttelevalta, että olin valmis sen vuoksi melkoisin urotekoihin, kuten matkustamaan kymmenen tuntia erilaisilla härveleillä: lautalla, ikuisuuden bussilla ja vielä perään toisen melkein ikuisuuden taksilla. Mutta ensimmäiseen puoleen vuorokauteen ei tullut tunnetta, että olisi kannattanut.

Kun saavuin, oli niin tautisen kylmä, että puin päälleni pitkät housut, sukat, tennarit, neuleen ja villatakin – ja tietenkin olisin suojautunut kaatosateelta, jos olisin mennyt ulos. Luonnollisesti Cameron Highlandsiin tullaan ulkoilemaan, vaeltelemaan pitkin teeplantaaseja ja viidakkoa. Mutta mitä tapahtui? Istuin illan huoneessani, join siideriä ja olin kohtuullisen pettynyt. 

Aamulla sää oli harmaa, mutta antoi merkkejä kirkastumisesta. Otin taksin lähimpään isompaan kaupunkiin, Tanah Rataan, koska halusin vuokrata skootterin. Skoottereitahan nyt vuokrataan kaikkialla näissä maissa. Hotellillakin tiesivät paikan, josta sellaisen saisi. Ei saanut. Cameron Highlandissa ei harrasteta skoottereita, vain moottoripyöriä, niitä sellaisia vähän pappatunturin näköisiä. Mutta kun niissä on vaihteet. Osaan minä sellaisella ajaa, mutta en halua. En halua, että keskittymiseni menee siihen penteleen motoon, kun kuitenkin pitäisi olla aika skarppina liikenteessä ja ehkä katsoa niitä maisemiakin, joiden vuoksi on tuhansien kilometrien päähän kotoa raahautunut. No jos sitten auton vuokraisin? Takaisku numero kaksi (vai kolme?): ei Cameron Highlandsista saa vuokrattua autoa. Mitä prklettä? Mitä perhanaa minä tein koko paikassa?

Mutta kun hätä on suurin, istuu apu suoraan edessäni: taksikuski. Hän lupasi viedä minut, mihin ikinä halusin, 25 ringgitin (~6 euroa) tuntihintaan. Ja mehän ajeltiin, koko rahalla. Teimme alkuun kyllä diilin: en halua mihinkään turistikauppaan, en halua ostaa mitään krääsää, haluan nähdä luontoa, teeviljelmiä ja paikallista oikeaa asutusta. En maksa, mikäli hän vie minut turistikammotuksiin. Meillä oli oivallinen yhteisymmärrys, ja näin juuri niitä paikkoja, joita olin halunnutkin nähdä, mutta epäilemättä näin kaikki löytyi paljon vaivattomammin, kuin jos olisin itse ajellut Lonely Planetin onneton kartta suunnistuskaverinani. 

Mutta sitten. Teeviljelmät. Miten kaunista!

Rakastuin alueeseen, sen vihreyteen, sen luonnon kertakaikkiseen kauneuteen. Teeviljelmiä olisi voinut katsella loputtomiin, kuinka ne kumpuilevat vuoristoisessa maisemassa. Kylät sen sijaan ovat kertakaikkisen rumia, mutta niitä on vain harvassa ja ne on helppo ohittaa nopeasti.

Cameron Highlandsissa on myös vaellusreittejä, muutamasta kilometristä useampiin tunteihin. Itse kävelin numeroa 9 vain sen verran, että näin putouksen. Alueen suurimmalle ja upeimmalle olisi ollut tunnin ajomatka, joten se jäi näkemättä.

Tanah Ratan kaupungissa kävin lounaalla. Senkin aikaa kuskini odotti. Tietenkin olisin voinut maksaa ja ottaa paluumatkalle uuden, mutta näin tuntui hyvältä. Meillä oli diili, ja hän noudatti sitä ainakin omalta osaltaan erinomaisesti. Jos maksoin ylimääräisen kuusi euroa odottelusta, se tuntui minusta niillä hinnoilla vähintään kohtuulliselta. Sitä paitsi paluumatkalla hän lupasi näyttää minulle vielä buddhalaisen temppelin.

Asuin ehkä kymmenen kilometrin päässä Tanah Ratasta, Nova Highland Resort and Residencessä*. Jos tulisin uudelleen, voisin majoittua samaan paikkaan. Suunnilleen suoraan hotellia vastapäätä lähti yksi tie, jota ajelimme teeviljemille. Joka paikassa oikeastaan olisi paras olla jonkinlainen ajoneuvo, moottoripyörä tai auto. Fillarillakin epäilemättä pärjää, jos on hyvässä kunnossa. Vuoristomaisema näytti aika rankalta poljettavalta. Samoja seutuja näyttivät kiertävän myös retkifirmojen täyteenpakatut autot. En tiedä niiden hinnoista, mutta melkeinpä sanoisin, että oma kuski ja auto ei ainakaan kalliimpi olisi. Maksoinhan kuudesta tunnista oman vaihtokurssini mukaan kokonaiset 36 euroa.

Mutta siis hotellista vielä. Näissä korkeuksissa ei hotellissa tarvita ilmastointia mihinkään aikaan vuodesta. Sellaista ei minullakaan ollut, mutta sängyn vieressä oli lämmitin. Hotelli on pienellä ja aika kämäisellä ostarilla, mutta sillä on muutama ruokapaikka ja hyvä kiinalainen hieroja. Hotellin laajennusten myötä saattaa olla, että ostarikin vielä elävöityy.

Paras aika matkustaa Cameron Highlandsiin on taksimiehen mukaan helmikuu. Silloin on noin 20-25 astetta eikä juuri sada. Sadekausi on marras-joulukuussa, ja silloin voi sataa vuorokauden ympäri. Nyt kokemani järjettömät sateet ovat siis ihan vain normaaleja ja vähäisiä. Mutta sen verran päivällä aurinko pilven läpi jopa lämmitti, että piti villatakki riisua ja hihoja kääriä. Ihan vähän punoitti jopa käsivarsi illalla. Rakastuin paikkaan. Uskon palaavani. Nyt ymmärrän, miksi George Townissa tapaamani kualalumpurilaisnainen sanoi, että Cameron Highlandsissa pitää olla vähintään kolme päivää. Tein virheen, olin vain yhden kokonaisen. Koska vieläpä matka sinne on aika hankala, todellakaan ei pitäisi ryysiä pois, mutta siinä kammottavassa ensimmäisen illan sateessa ja murheessa ehdin jo ostaa toisaalta seuraavan hotellin. Kun palaan, taidan soittaa samalle kuskille ja pyytää häntä näyttämään uusia paikkoja. Minulla on hänen numeronsa, jos tarvitset.

*Majoituksen minulle tarjosi Nova Highland Resort and Residence