Camino de Santiago, pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan, on ehdottomasti tunnetuinta Galiciaa. Pyhiinvaellus elvytettiin pitkän tauon jälkeen 1980-luvulla, reitit kunnostettiin ja merkittiin, ja nyt, reitistä ja ajasta riippuen, luonnossa voi olla paikoin ihan ruuhkaa. Siitä on tullut suosittua. Tänä vuonna, Santiago de Compostelan pyhänä vuonna, ihmisiä on liikkeellä erityisen paljon.
Olin kävelemässä pressimatkalla Espanjan Matkailutoimiston ja Turismo de Galician kanssa.
Koko pyyhinvaellus on minimissään sata kilometriä, jos siis haluaa siitä virallisen todistuksen. Ajattelin itse, että saavutuksella on jokin yleisempi merkitys, kuten että sen tehtyään on jollain tavalla pyhä, etuoikeutettu, saanut synnit anteeksi tai vastaavaa, mutta pyhiinvaellus ja todistus ovat vain todiste ihmiselle itselleen, että on tehnyt sen. Pyhiin hommiin tarvitaan rippi, ehtoollinen ja rukoileminen paavin määräämistä aiheista.
Pyhiinvaellukselle lähtevälle on useita reittivaihtoehtoja. Oma Camino de Santiago voi lähteä esimerkiksi Sarriasta. Tämä on French Caminon varrella, eli reitti tulee Pyreneiden yli Ranskasta. On Portugalin reitti, joka tulee Portosta tai matkalta, jos ei halua kävellä yli 200 kilometriä. On Englantilainen reitti, Pohjoinen reitti, Hopeareitti ja lukuisia muita. Voit tutustua reitteihin esimerkiksi täällä. Ehkä helpoin omatoimisesti on Ranskalainen reitti, koska Sarriaan pääsee junalla ja bussilla Santiago de Compostelasta. Sille tulee matkaa reilut 100 kilometriä, koska sadan kilometrin kohta on jossain keskellä ei mitään. Ensikertalaiselle Ranskalainen on myös sillä tavalla helpoin, että sen varrella on eniten palveluja, mutta jos haluaa edetä yksin ja rauhassa, tämä ei ole paras valinta. Bussilla pääsee reitin varrelle myös moniin muihin paikkoihin, mutta Galician julkinen liikenne vaatii käyttäjältä vähän suunnitelmallisuutta.
Valmistaudu pyhiinvaellukselle
Kävelin itse vain aivan murto-osan ja senkin kahta eri reittiä, joten varsinaista kokemusta minulla ei koko hommasta ole. Tiesin monien lähtevän opastetulle ryhmämatkalle, mutta tiesin olevan myös mahdollista lähteä ihan omineen. Tästä ei informaation saaminen ollut minusta helppoa, joten kokosin tähän ammattilaisen ohjeet siitä, miten kaikki sujuu mukavasti omatoimivaeltajaltakin.
Pyhiinvaellukselle valmistautumiseen kuuluu pyhiinvaelluspassin (Pilgrim passport tai The Credential) hankkiminen. Sen voi ostaa Pilgrim’s Officesta, joistain sisarjärjestöistä ympäri maailman (kukaan ei tiedä, millä ehdoilla myyntioikeus myönnetään) tai verkosta. Passin voi ladata myös puhelimelle, mutta sähköisen toimintaan en ole tutustunut.
Sitten on aika valita reitti. Jokaisella on oma luonteensa, ja ne kulkevat erilaisissa maisemissa. Olennaista on, kuinka pitkän matkan haluaa taivaltaa, kuinka monessa osassa, haluaako tavata paljon vai vähän ihmisiä matkalla. Omat pienet kokemukseni ovat Talvireitiltä ja Rankalaiselta reitiltä. Ensimmäisellä näkyi paljon vähemmän ihmisiä, vähemmän palveluja ja ehkä kauniimmat maisemat, Ranskalaisella taas paljon ihmisiä ja palveluja, mutta maisema ei ollut samaa tasoa. Omat kokemukseni ovat kuitenkin hyvin lyhyitä, vain muutamia kilometrejä, joten maisemien puolesta en ollenkaan uskoisi itseäni tai tekisi päätöstä tällä perusteella. Ehkä voi miettiä, kuinka vakavasti asiaan suhtautuu. Jos tekee mieli välillä pysähtyä vaikka viinille, Ranskainen on silloin valintasi.
Koska tuskin kukaan kävelee sata kilometriä putkeen, on oma Camino de Santiago hyvä suunnitella majoituksen osalta. Reittien varrella on jokaisen makuun sopivia majapaikkoja. Kaikkein yksinkertaisinta majoitus on pyhiinvaeltajien hostelleissa, joita ei voi varata etukäteen ja joihin on nimellinen pääsymaksu (joitain euroja). Alkujaan tämä oli ilmaista. Näihin päästäkseen on oltava pyhiinvaeltajan passi. Sitten on yksityistä majoitusta jokaiselle kukkarolle. Jos oma valinta ei osu ihan kävelyreitin varrelle, voi majapaikkaan ottaa taksin. Puhelinnumeroita näkee kohdissa, joissa reitti tulee pääteille. Myös baareista soitetaan kuljetusta. Etukäteen varaaminen on myös mahdollista erilaisten matkatoimistojen sivuilla.
Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa majoitukset varata etukäteen etenkin vilkkaimpina aikoina ja pyhänä vuonna, joka on aina sellaisena vuonna, jolloin heinäkuun 25. päivä on sunnuntai. (Jerusalemin ja Rooman pyhä vuosi määritellän eri tavalla.) Joskus voi käydä niin, että ex tempore -majapaikkoja ei ole. Silloin kunnat tekevät tilapäismajoitusta esimerkiksi kouluihin, joihin voi pysähtyä nukkumaan lattialle. Taivasalle jäämisen riskiä ei pitäisi olla, mutta minusta tuntuisi kyllä paremmalta varata etukäteen. Pyhiinvaeltajien hostelleihin varauksia ei voi tehdä. Niistä paikat menevät saapumisjärjestyksessä.
Reittien varrella näkee vaeltajia, joilla on suuret rinkat selässä, mutta suurin osa kulkee vain pieni reppu mukanaan. Mikäli varaa majapaikat etukäteen, voi varata myös palvelun, että omat tavarat siirretään päivän aikana seuraavaan paikkaan. Matkaan voi lähteä siis vaikka matkalaukku täynnä kenkiä, mekkoja, meikkejä ja kirjoja, jos siltä tuntuu. Näistä linkeistä löytää lisätietoa palveluista: yleistä aiheesta, postin palvelu, yksityinen palvelu. (Googlaamalla löysin nämä ja otin mukaan esimerkkeinä.)
Varusteista sanoisin sen verran, että Galician maakunta on eri juttu kuin Espanja, mitä säähän tulee. Kun muu maa hehkui tulipunaista sääkartoilla, kävin ostamassa takin, jotta tarkenin. Joinain päivinä saattoi kesäkuussa olla 30, toisinaan alle 15 astetta. Minulle sattui lämmintä vaelluspäivälle, mutta seuraavana palelin, koska olinhan lähtenyt matkalle Espanjaan, lämpimään (ja pöh!). Luoteis-Espanja on Atlantin rannalla, joten ilmasto elää ihan omaa elämäänsä. Jos itse lähtisin, luottaisin kerrospukeutumiseen ja pitäisin mukana jotain sateen kestävää. Useimmiten Galician sateet ovat hyvin heikkoja, mutta on (ja oli minunkin matkallani) niitä päiviä, jolloin vettä tuli tauotta erilaisia määriä.
¡Buen Camino!
Sitten ei muuta kuin ”¡Buen Camino!”, kuten kuulin minulle toivotettavan useita kertoja. Siihen vastataan samalla tavalla: ”Buen camino”, hyvää caminoa, pyhiinvaellusta.
Reitit on hyvin merkitty. Kun vähän aikaa on kulkenut, silmä oppii näkemään keltaisia nuolia kaikkialla. Maalatut keltaiset nuolet ja kivipylväät ovat niitä, mihin voi luottaa. Kertaakaan ei tullut olo, etten tietäisi, mihin pitää mennä. Tai tuli kerran ihan hetkeksi: kulkemani tie haarautui edessäni kahdeksi. Mutta paikalla oli kartta, jossa näytettiin molemmat reitit ja sanottiin, että toinen on suositeltavampi. Yritykset ja ehkä yksilötkin ovat voineet ostaa penkkejä, joiden selkämyksessä on tuttu keltainen nuoli. Koska nämä eivät ole virallisia, niiden suunta useimmiten on oikea, mutta niihin ei parane yhtä sokeasti uskoa kuin nuoliin ja pylväisiin.
Matkan varrella kerätään leimoja omaan pyhiinvaelluspassiin. Leima pitäisi ottaa aina päivän vaelluksen alku- ja loppupisteestä, mutta koska leimat ovat kivoja, niitä voi ottaa matkan varrelta niin paljon kuin haluaa. Leimasta näkee kohteen nimen ja sijainnin. Niiden avulla voidaan laskea kävelty matka. Usein ajatellaan, että lähtöpaikassa pitäisi olla kirkko, mutta ei suinkaan. Leimoja voi saada kaupoista, ravintoloista, huoltoasemilta, melkeinpä mistä tahansa reitin varrelta.
Kun sitten saapuu Santiago de Compostelaan ja oma Camino de Santiago on valmis, mennään pyhiinvaellustoimistoon lähelle katedraalia. Siellä matka lasketaan ja annetaan todistus. Todistuksen saamisen jälkeen on oikeus ostaa suuri simpukankuori merkiksi matkaan tekemisestä. Nykyään moni hankkii sen jo etukäteen osoittaakseen, että olen pyhiinvaeltaja, tai miksei ihan muuten vaan. Muinaisina aikoina matka tehtiin kahteen suuntaan, Santiago de Compostelaan ja takaisin kotiin. Silloin paluumatkalaisilla oli jo kuori mukanaan.
Väsyneet matkalaiset pysähtyvät usein katedraalin aukiolle. Kuka makailee, kuka pitää piknikiä tai ottaa kuvia itsestään tyytyväisenä tekoonsa. Reitin fillarilla tehneet näkyvät nostavan kuvaa varten pyörän suorille käsille ilmaan kuvaa varten. Ylipäätään koko kaupungissa pyhiinvaellus näkyy selvästi. Valtaosa turisteista kulkee ulkoiluvaatteissa ja kantaa pyhiinvaellussauvaa tai maastosauvoja mukanaan. Goretexit luovat jännää kontrastia vanhan kaupungin kanssa.
Luin vuosia sitten lentokoneessa lentoyhtiön lehteä, jossa puhuttiin Heidi toureista. Niiden idea oli lähteä patikoimaan Etelä-Saksan alppikyliin, asua pienissä majataloissa ja liikkua päivät, viettää illat ja yöt majapaikoissa, joissa tarjotaan myös ruokaa. Tavarat kulkevat majatalosta toiseen kulkijaa odottamaan. Kuulostaako tutulta? Niin just! Camino de Santiago tai edes osa sitä on vastaus Heidi tourin tarpeeseen, jota olen kuljettanut mukanani ainakin 15 vuotta, mutta etsinnöistä huolimatta en ole löytänyt nettisivua, joka veisi alkuun. Nyt minulla on oma oppaani tässä, joten ei pitäisi kuin alkaa toimia.
Aivan hurmaavan jutun koko pitkän vaelluksen tekemisestä on kirjoittanut Laura Olin matkalla -blogiin.
2 comments
Joskus olisi hienoa toteuttaa pidempi Camino de Santiago -vaellus. Itse en ehkä varaisi tuolle tai vastaavaalle majoituksia etukäteen, koska oman jaksamisen arviointi etukäteen on hankalaa. Jalat voi tuntua kipeiltä ja ylimääräinen lepopäivä on siinä kohtaa tarpeen.
Tuokin on totta. Mutta koska en näe itseäni hostellissa, en jättäisi varaamatta. Ylipäätään ajattelin itse aika lyhyitä päivämatkoja, jotta pysyisi ilon puolella.