Mieletöntä! Aivan järjettömän mahtava kokemus! Ihan huikeeta! En minä osaa kuin hihkua tunnetta, joka tuli, kun tossut irtosivat maasta, varjo nosti minut taivaalle ja siellä leijuin. Liitovarjoilu on parasta, mitä olen vähään aikaan kokeillut, ehkä parasta, mitä voi saada alle sadalla eurolla.
Lähellä LUX hotelliamme näkyi päivittäin varjoja taivaalla. Laskeutumispaikalle katsomaan meneminen ja iloisten ilmeiden näkeminen viimeistään saivat minut vakuuttumaan, että minäkin haluan. Parapente-mainoksia oli myös ollut kaikkialla, missä vain turisteja liikkuu, ja jonkin ravintolan veskijonosta olin jo ottanut hinnastonkin: alle satasella saisi 35-45 minuutin lennon Réunionin yllä. Paljon rahaa, muttei liikaa. Sisäinen elämyshaukkani oli tehnyt päätöksensä.
Varjoilu on sen verran suosittua, että pari päivää piti odottaa vuoroa. Kumma kyllä en jännittänyt vaan nukuinkin ihan levollisesti. Lentofirmalta ajettiin isommalla porukalla yhteisellä pakulla ylös vuorelle, melkein 900 metriin. Vielä matkallakin olin ihan lunki. Mutta kun varjoja alettiin levittää, ensimmäiset ottivat muutamat juoksuaskeleensa ja lähtivät lentoon, silloin alkoi vähän puntti tutista. Oma lentäjäni, Philippe, siis enhän minä yksin sentään varjollani liidellyt, oli kuitenkin tehnyt hommaa 25 vuotta. Tuntui aika rauhoittavalta luottaa homma hänen käsiinsä. Sitten vain kypärä päähän, valjaat selkään, kiinnitys kaveriin, sopivan tuulen odottelua, varjo ylös, ne juoksuaskeleet – ja sitten minä lensin.
Muutaman minuutin jälkeen Philippe sanoi, ettei minun välttämättä tarvitse puristaa naruista, voisin ihan vain relata. Hyvä havainto. Sen jälkeen oli vielä mukavampaa. Sitten taisinkin vain hymyillä koko matkan. Tunne oli ihan mieletön (oho, taisin sanoa tämän jo).
Oli hauska katsella uima-altaita talojen pihoilla ja miettiä, voisimmeko laskeutua sellaiseen. Joen uoma on kuiva näin talvella. Onkohan tuo St Leun kaupunki? Kylläpä meri taas kuohuu. Onpa linnulla ohut ja pitkä pyrstö. Mieti, siellä lensin samalla tasolla lintujen kanssa. Lintujen! Moottoritien yläpuolella ei tuntunut kivalta. Se oli jotenkin pelottava, en tiedä miksi. Leijailimme vähän kauempana kuin muut, mutta sitten Philippe sanoi, ettei tuuli millään riitä pitämään meitä ilmassa sovittua aikaa. Minusta ylhäällä tuuli ihan reippaasti, mutta eipä se ollut fiiliskysymys.
Pöh. Oli laskeuduttava. Sieltä me kaarsimme puiden latvojen yli ja tömps, olimme maassa. Laskeutuminen hiljaisesta vauhdista ei vaatinut kuin vain jalkojen laittamista maahan, ja siinä olimme. Lisääää! Tahdon lisääää! Melkein varasin saman tien uuden lennon, mutta ehkä sittenkin olisi kiva, jos paikka olisi uusi. Tyhmää. Miksi pitäisi? Olihan Philippekin tullut samaa rinnettä alas tuhansia, ellei kymmeniätuhansia kertoja. En varannut saman tien, mutta viikkoa myöhemmin kyllä. Mutta jouduin perumaan ruokamyrkytyksen takia. Olin niin pettynyt, että itkin. Taisin hullaantua aika tavalla.
380 eurolla olisi saanut yksinlentokurssin. Siihen kuuluisi teoria ja kymmenen yksinlentoa. Ai tekisikö mieli? Minä en vain kykene mitenkään käymään moista ranskaksi, ja englannin kanssakin siinä ja siinä, onhan kuitenkin kyse terveydestä ja jopa hengestä. Ihan sama ei olisi mennä kymmenen päivän kurssille Hyvinkäälle, maksaa yli kahtatonnia ja tulla vedetyksi ilmaan mönkijällä. Juoksu vuorenrinnettä vai mönkijä? Mieti sitä.
14 comments
Itse kokeilin riippuliitoa muutaman vuoden takaisella Turkin turneella, jolloi päätin sanoa “kyllä” kaikille uusille seikkailuille. Huimaa oli – järki sanoo joka solullaan vastaan kun yrittää saada itseän juoksemaan kallionjyrkänteeltä alas… mutta siellä ilmassa … huh. <3 Loistokokemus!
Olin seurannut liitelyä niin monena päivänä, etten oikeastaan osannut huutaa itselleni ei. KAikki näytti niin leppoisalta ja turvalliselta – vaikka eihän sitä tietenkään päälle päin näe. Haluan uudelleen!!!
Minäkin haluan! Näyttää sellaiselta elämykseltä, jota on pakko kokeilla. Ei hassummat maisemat 🙂 Voin kuvitella, millaisen hullaantuneen fiiliksen tuo kokemus tuo.
Se oli ihan mielettömän hienoa! Haaveilin aiemmin kesällä sellaisesta veneen perässä vedettävästä varjosta ja olisin mennytkin, mutta säät ja muu ohjelma eivät lopulta sallineet. Luulen, ettei se ole enää mitään tämän jälkeen, joten ehkä en enää edes haaveile siitä.
Tuo on aivan upeaa puuhaa, niin hauskaa! Olen kokeillut kahdesti ja ehdottomasti uudelleen sopivien maisemien sattuessa kohdille. Kerran juoksin vuorenrinnettä alas Nepalissa ja toisen kerran Suomessa päädyin ilmaan mönkijän perässä vedettynä. Onhan siinä tietysti ihan erilainen tunnelma juosta sitä rinnettä alas, mutta ei se mönkijä toisaalta yhtään pilannut Suomen upeita metsä- ja järvimaisemia 🙂
Wau, jo kahdesti! Olen kade! Totta, eivät maisemat heikkene siitä, miten taivaalle päätyy, mutta onhan se mönkijä vähän eri kuin leijailu rinteeltä. 🙂
Tuollaista haluaisin aivan ehdottomasti kokeilla! Viime talvena käytiin Pallaksella tunturivaelluksella ja siellä oli lumilautailijoilla kans tuollaiset liitovarjot. Näytti ihan hurjalta kun he pääsivät tunturin huipulle ja lähtivät laskemaan ja kun varjo saattoi heittää heitä monta kymmentä metriä! Tuijotin suu auki sitä meininkiä ja vannotin, että minäki joskus!
Tuo hintahan on aivan sikahalpa. Tää menee mun bucketlistalle! Ainakin tuolla hinnalla 😀
Lauta ja varjo varmaan aika siistiä! Pitäisi vain ensin osata lautailla… Réunionilla näkyi varsinainen kattokassinenkin, joka veteli merellä rantaviivaa pitkin selässään moottori. Siis varjo ja moottori! Oli sekin melkoinen! Ja sellaisella moottoroidulla laskeutui joulupukki Meksikoon!
En oikeastaan ole aiemmin haaveillut liitovarjolla lentelystä, mutta kuumailmapallolennon jälkeen aloin vähän intoilemaan tästäkin. Näyttää ja kuulostaa aivan törkeän hienolta! Täytyy uskaltaa joku kerta. 🙂
“Törkeän hieno” on erinomainen määritelmä! Suosittelen!
Tämä on ollut niiiiin monta vuotta haaveena! Ensimmäistä liitovarjoilijat näin joskus vuosituhannen alussa Alpeilla ja siitä asti olen siitä haaveillut. Vielä ei ole tullut sellaista luontevaa mahdollisuutta kokeilla, mutta silmiä pidän auki 🙂
Minä olen tähän asti ollut niin nössö, etten varmaan ole katsellut liitelijöitä “sillä silmällä”, koska en ole ajatellut koskaan tekeväni mitään tällaista. 🙂
Olipa ihana postaus! Rakastan lukea, kun joku kirjoittaa innostuksestaan!
Meidän kaksi kaveria on muuttanut Réunionille. Kuviasi oli mielenkiintoista katsella koskahanminäkävelennoissamaisemissa-näkökulmasta. 🙂
On kurjaa olla keski-ikäinen, joka ei enää oikein helpolla innostu. Siksipä onkin ihan mieletöntä, kun kohdalle tulee kokemuksia, joista jaksaa hihkua vielä toista kuukautta myöhemmin. 😀 Ja aivan ihanaa matkaa Réunionille, milloin ikinä sinne menet. Minä voisin mennä takaisin koska vain. Muutenkin kuin liitovarjoilemaan. Luultavasti tarpeellinen tarkennus. 🙂