Slovenia on maana pieni, mikä on reissaajan kannalta erinomainen juttu: siellä liikkuu paikasta toiseen (ainakin autolla, julkisista minulla ei ole kokemusta) nopeasti, joten lyhyelläkin lomalla ehtii paljon. Aloitin Ljubljanasta, vietin illan, pari yötä ja päivän, jatkoin vähän luontoon ja viinin pariin, mutta kolmen yön reissuun mahtui vielä ajelua kauniissa maisemassa, jota ehkä voisi sanoa Slovenian Toscanaksi, Unescon maailmanperintöluettelossa olevat aivan mielettömät Škocjanin luolat (Škocjanske jame, The Škocjan caves) ja vielä Lipican hevoskeskus (Kobilarna Lipica, Lipica Stud Farm).
Nähtävyydeksi Škocjan on aika kallis: opastettu kierros on aikuiselta 16 euroa. Mutta minusta rahalle sai vastinetta. Kierroksia on vähintään kahdesti päivässä, kesäkuukausina tunnin välein aamukymmenestä alkaen. Ilman opasta luoliin ei ole asiaa, mutta samalla alueella on kuulemma varsin vaikuttava luontoreitti, jota voi kulkea omineen mutta joka valitettavasti ei ollut talven jäljiltä vielä auki. Aikataulut löytyvät luolien nettisivuilta tästä.
Vaikka oli vasta huhtikuun alku, luolilla oli aika paljon jo turisteja. Yhtenä joukkona kävelimme ensin ulkona ehkä puolisen kilometriä luolan suulle lukitulle ovelle, ja siitä meidät laskettiin sisälle neljänä eri ryhmänä opastuksen kielen mukaan. Suomea ei valitettavasti ole tarjolla, mutta englantia kyllä. Koska ulkona oli vähän yli kymmenen astetta, ei luolastossa ollut pukeutumisongelmia: lämpötila on 12 astetta ympäri vuoden, loppupään avoimessa osassa 4 – 15, niin ikään myös kesällä. Tästä syystä kevät oli aika hyvää aikaa luolille. Kesällä hellemekossa voi tulla vähän vilu. Myös kunnon kengät on hyvä olla. Luolissa on helppo kävellä. Sinne on rakennettu kulkureitit, mutta maa on usein kostea ja liukas, käveltävä matka kaikkineen kolmisen kilometriä ja sisältää jonkin verran portaita. Flipflopeissa vähintään paleltuvat varpaat.
Škocjanin luolat ovat valtavat. Maan alla tuntuu, kuin siirryttäisiin suunnattomasta huoneesta toiseen, koska maanalainen maisema vaihtelee. Valtavaksi pettymyksekseni luolissa ei saa ottaa valokuvia. Tämän postauksen luolakuvat ovat pressimateriaalia.
Ensimmäinen vaikutelma on huikea. Koko joukko vain pyöritteli päätään. Maan alla on kaunista. Kauniita värejä ja kivien muotoja.
Jonkin matkaa sen jälkeen maisema ei ole minusta erityistä. Sitä on valaistu hienosti, korostetaan kauneimpia kohtia, mutta oma fiilikseni vähän laski. Kun vielä paikoin piti pysähdellä odottelemaan hitaimpia tai kuuntelemaan mineraaleista, joista en oikein saanut irti, en enää oikein ollut luolien lumoissa.
Mutta kuten arvata saattaa, ihan kiva ei ole lopullinen määritelmä tällekään Unesco-kohteelle. Myöhemmin luolaston uumenissa tuli vaikutelma kuin Oopperan kummituksesta niistä kohdista, joissa kummitus vie Christinen omaan maanalaiseen todellisuuteensa. Kummituksessa mennään veneellä, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin. Pimeissä luolissa valaistut kävelyreitit olivat kuin kynttilöin valaistu maanalainen maailma mutkitellessaan alaspäin viettävää rinnettä. Jos olisin ollut jonkun tärkeän kanssa, olisin varmasti ottanut häntä kädestä ja sanonut jotain kaunista. Tunnelma oli aika romanttinen (jos unohti noin 30 muuta ja puheet mineraaleista).
Maan alla oli toisaalta kuin muinainen kaupunki. Turisteille tehdyt reitit eivät suinkaan olleet ainoita, vaan seinämiä kiersi kapeita kallioon nakerrettuja polkuja ja pikkuruisia portaita, joita tutkijat käyttävät. Voi vain kuvitella, millaista luolissa on ollut ennen sinne vedettyjä sähkövaloja, kun tutkijat ovat kulkeneet töissään. Minun kaltaisellani mielikuvituksella varustettu taas näkee Lumikin seitsemän kääpiötä pikku hakkuineen nousemassa ja laskeutumassa seinämiä mutkittelevia reittejä.
Loppuvaiheessa luolaan tulee joki. Sen pauhu on kova, vähän pelottavakin. Tulvien aikaan luoliin ei lainkaan pääse, koska vesi voi nousta niin korkealle, mutta jos oikein ymmärsin, näin käy todella harvoin.
Liikuntarajoitteisilla ei ole luoliin mahdollista mennä. Esteetöntä liikkuminen ei ole. Vaikka pitkiä matkoja voi lasketella alas kuin ramppia, on osa laskusta myös portaita, ja koska jo ulkona alettiin laskeutua ja sama meno jatkui luolissa melkein loppuun asti, tulee jossain vaiheessa väistämättä eteen karu totuus: jotenkin on noustava myös takaisin lähtötasolle. Noustavat portaat saivat aika monen haukkomaan vähän henkeä ja puuskuttamaan. Hikeäkin näin otsalta pyyhittävän. Kun päästään takaisin ulkoilmaan, kierretään pieni polku ulkosalla ja jatketaan vielä portaita. Laskeskelin mielessäni, että portaita on oltava tuhansia ja siten minulle annettujen energiasuklaiden ei siis alkuunkaan tarpeettomia. Ennen tankkauksen aloittamista näkyviin tuli kuitenkin jotain aika kivaa: hissi.
Ennen tai jälkeen luoliin menon kannattaa ehdottomasti käydä päärakennukselta parinsadan metrin päässä olevalla näköalapaikalla. Vaikka oli vasta varhainen kevät ja tihkuinen sää, näköala todella ON. Viewpoint joskus lupailee liikoja. Ei ole mikään wow view ollenkaan. Škocjanissa ei tarvitse pettyä. Siellä maisema on todellakin WOW.
Yhteistyössä Slovenia Tourist Officen kanssa
Lisää Sloveniasta tietenkin Travelloverblogissa mutta myös osoitteessa www.slovenia.info
Luolakuvat pressimateriaalia, johon minulla oli käyttöoikeus.
22 comments
Upeaa!! Harmi vaan, että on pakko mennä ryhmän mukana. Tuollaisissa luolastoissa olisi mukava kuljeskella yksin omalla aikataululla ja kokea löytämisen riemua. Miksiköhän ovat kieltäneet myös valokuvauksen? Näitä luonnonihmeitä moni haluaisi varsin hehkuttaa jälkikäteenkin. Postauksiasi luettuani Sloveniaan on kyllä pakko päästä. Luontoa ja kauneutta, hyvää ruokaa ja viinejä… mitä sitä muuta hyvältä lomalta kaipaisi?
Luonnon herkkyys selittää varmaan ryhmässä kulkemisen, mutta valokuvauskieltoa minäkin ihmettelin. Jos ilman salamaa kuvaisi, ei kai mikään voi vahingoittua? Mietin, johtuisiko ihan käytännön syistä: kuinka kauan hitaimmat (esimerkiksi minä) haluaisivat viipyä luolassa, kun kuvaisivat kaiken aikaa ja odottaisivat, että nyt ei ihmisiä kuvassa jne. Toisaalta oli ihan vapauttavaa vain katsella ilman kameraa minun ja luolan välissä. Joskus niinkin.
Ihana kuulla, että olen herättänyt Slovenia-kipinän. Seison edelleen sanojeni takana: Slovenia on mainio matkailumaa.
Olin kuullut näistä luolista nimen, mutten ottanut tarkemmin selvää. Nyt alkoi kiinnostaa, tämä olisi mielenkiintoista jatkoa käynnille Postojnan luolissa. Ryhmässä kulkemalla vältetään ainakin eksymiset. En tiedä miten laaja tuo Škocjanin luolasto on, mutta äskettäin käymässäni Wieliczkan suolakaivoksessa turisteille avattu 2,5 km on vain 1% koko sokkelosta. Ihmettelen valokuvauskieltoa, mutta välillä voi tuntua vapauttavalta vain katsella ympärilleen ja aistia näkemäänsä muutenkin kuin kameran linssin läpi.
Ovat aivan Postojnan lähellä. Ajelin Postojnan ohi tuonne mennessäni. Reitti oli tehty niin, että eksymisen mahdollisuutta ei ole, jollei halua kadota luolien syvyksiin. Ymmärtäähän sen, ettei maanalainen maailma ole arkipäivää kovin monelle ja että sinne mennään porukalla.
Kaikki luolat alkoi näyttää musta jossain vaiheessa samalta, kun niitä alkoi olla käytynä jo toista kymmentä, mutta viimeisimmällä luolakäynnillä mentiin Wild Cave Tourille, jossa mentiin pitkin niitä luolan osuuksia, joita ei oltu suunniteltu turisteille. Haalarit päällä ryömittiin nelin kontin onkalosta toiseen. Sen kokemuksen jälkeen on luolat taas alkaneet kiehtoa ihan eri tavalla, ja nuo Skocjanin isot onkalot näyttävät tosi hienoilta!
Mä en ole monissa ollut. Nämä tosiaan olivat hienot. Ihan en näkisi itseäni ryömimässä nelin kontin haalareissa luolassa… Mua hirvittää ajatus, että siellä on jotain örkkejä. 🙂
Upeat on maisemat 🙂 Tuo Lipica kiinnostaisi ihan ältsisti!
Loistavaa! Kirjoitan Lipicasta viimeistään huomenna keskiviikkona!
Ompa upeat luolat kerta kaikkiaan!
Meillä oli vähän vastaavanlaisia hyytävän koleita kokemuksia vanhassa Puolalaisessa suolakaivoksessa. Sinnekin voisi kuvitella ne seitsemän pientä kääpiötä hakut olillaan kiipeilemässä. 😀
Harmi ettei omia valokuvia saa ottaa, kertoivatko he mikä siinä oli syynä?
Voi olla, että kamerakieltoa perusteltiin jotenkin, mutta se meni minulta ohi. Kuuliaisesti sitä kyllä jengi totteli.
Kiva, että kirjoitit tästä, oli mielenkiintoista lukea! On ehdottomasti vierailulistalla tämä luolasto, nuo luolat kun kiehtovat ja niissä mielikuvitus pääsee tosiaan valloilleen. Tosin niitä jonkin verran nähneinä ymmärrän Jennin kommentin ja itseäkin kiehtoisi mennä jossain vaiheessa pidemmälle ryömintäretkelle johonkin upeaan paikkaan.
Ymmärrän minäkin, että kun on jotain nähnyt, haluaa nähdä ehkä vähän lisää, jotain uutta ja erilaista. 🙂 Joskus voi sanoa, että kun jotain on nähnyt yhden, on periaatteessa nähnyt ne kaikki, mutta ainahan on jotain erilaista. Mutta vaikka viiden luolan jälkeen kuudes ei välttämättä tarjoa enää wow-elämyksiä, jollei vaikka pääse vähän ryömimään.
Wau! Slovenia on kyllä aivan ihana maa ja sinne on pakko päästä uudelleen, kävin viime kesänä tuolla ensimmäisen kerran ja 4 päivää ei riittänyt mihinkään. Rakastuin Ljublijanaan ja Blediin, Postojnassakin käytiin luolissa, aika samanlaiselta näytti kuin tuolla skocjanissa, mutta virtaava vesi puuttui. Voin vain kuvitella kuinka se tuo vielä enemmän tunnelmaa ja antaa luolille enemmän luonnetta!
Ilmeisesti nämä luolat ovat Postojnaa suuremmat. Tai siis pakkokin olla, jos kerran tämä Euroopan suurin. 🙂 Bled minulla ainakin on vielä näkemättä, ja johonkin vähän vuoristoonkin tekisi mieli. Saa nähdä, mihin kesällä menen, vai jäänkö vain tällä matkalla tutuksi tulleeseen Brdaan viinimatkailemaan. 🙂
Itse olen käynyt Postonjassa. Valittiin se, kun paikalliset suosittelivat paremmaksi. Mene ja tiedä.
Postonjan kiva puoli oli se, että siellä mentiin alkuun ja loppuun junalla. Vaikka mäkiä ei junamatkalla juuri ollutkaan, niin voitti monen vuoristoradan 100-0. Oli upea mennä kovaa vauhtia otsalohkon kuvitteellisesti osuen koko ajan röpöliäiseen kattoon.
Tosiaan alkavat kyllä kaikki luolat näyttämään samanlaisilta. Viimeksi kävin Belgiassa vastaavissa ja samanlaista sielläkin oli. Tosin yhtä hienoa aina.
Valokuvauskielto lienee sen syytä, että salamavalot vahingoittavat luolia, samaten se punainen tähtäysvalo mikä lie. On helpompi järjestää kokonaan valokuvauskielto, kun suurin osa maailman turisteista ei tunnu ymmärtävän mikä kameran salamavalo on 😀
Ai Postojna on niin matala? Tuolla katto on korkealla. Tosi korkealla. Ja kaikki kamalan isoa. Salama epäilemättä voi tehdä tuhojaan, mutta ihmettelen aina, miksei edes ilman salamaa saisi kuvata. Sehän ei voi vahingoittaa mitään. Ei mulla mitään punaisia valojakaan ole. Järkkärillä kun pärjäisi ilman salamaakin aivan mainiosti. Mutta mikäös siinä, tietenkin pitää kunnioittaa sääntöjä. Koska jengi kuvaa kuitenkin vaikkapa kännyköillä salaa, on joissain paikoissa, vaikka MoMassa Nycissä luovuttu kaikista kuvauskielloista. Vain videointi on kielletty. Minusta luolassa ei kyllä näkynyt edes salakännyköitä. 🙂
Postonja ei ole matala, mutta sen alkuosan juna vetäiseen niin reunassa ja matalalla aluella, että on hurjan tuntuinen. Tosiaan on sielläkin sellaisia t o s i korkeita kohtia lähes koko ajan. Veikkaan, että molemmat näistä luolista käymisen arvoisia, mutta ei välttämättä samalla reissulla – tuskin niin paljon eroavat toisistaan.
Tuo valokuvauskielto on kyllä yleinen vitsi, koska liian moni ei sitä noudata. Laittaisi sitten kunnon sakot, niin eiköhän se auttaisi. Tai kamerat ja kännykät pois niin kuin Leninin Mauseloumissa 😉
Vähän ihmettelinkin matalalla menemistä. 🙂 Ihmettelin, kuinka hyvin ihmiset noudattivat kuvauskieltoa. Salakuvaajia kun tuntuu aina olevan. Joskus olen sortunut itsekin. Nyt ei tarvinnut, kun tiesin saavani pressimateriaalin. 🙂
Upean ja mystisen oloinen paikka! Tuolla kun pääsisi itsekseen menemään ja tutkimaan niin tunnelma voisi olla aivan eri luokkaa. Opastetuissa kierroksissa on toki se, että saa enemmän irti paikan historiasta..ja tuskin tuonne päästettäisikään ihan yksin ketään hortoilemaan. Sloveniaankin pitää päästä!
Minä aika usein suljen korvani kaikelta puheelta ja elän ihan omassa maailmassani, kuten nyt siinä Oopperan kummituksessa. 🙂 Ainakin nämä luolat olivat paljon upeammat silmille kuin korville – paitsi se huima veden kohina.
Voi luoja – tuonne on PAKKO päästä. Tuollaiset (tippukivi) luolat ovat parhaimmillaan ihan käsittämättömä paikkoja joissa vieraillessaan ei oikein tahdo muistaakaan olevansa tällä planeetalla.
Ne todella ovat ihan oma todellisuutensa. Maanalainen todellisuus, joka on tarinoissa vain maahisille ja ties mille tyypeille. 🙂