Ljubljanan vanhaa kaupunkia maalta ja joelta

Ljubljanan vanhaa kaupunkia maalta ja joelta

Monia kertoja en ole oppaan kanssa matkakohteissa kulkenut, mutta viimeistään Ljubljanassa tajusin, mikä oppaissa on loistavaa yksin kulkemiseen verrattuna. Tietenkin he kertovat historiasta, kertovat taustoja, avaavat paikallista elämänmenoa, mutta ihan vain kaupungin katsomiseen heillä on melkoinen valtti puolellaan: he näyttävät monia asioita muualtakin kuin ulkoapäin. Enpä olisi itse arvannut mennä esimerkiksi yliopiston kirjastoon, mutta opas vei esimerkiksi sinne. Itse harvoin availen ovia muualle kuin kauppoihin tai ravintoloihin. 

Untitled

Yliopiston kirjasto. Sen lukusali on kuulemma todella upea, mutta sinne on pääsy vain kulkuluvalla.

Untitled

Untitled

Untitled

Näin Ljubljanassa oppaan* kanssa kaupunginmuurin entisen sijainnin, kuulin merkkihenkilöistä, pääsin tarinoiden avulla mukaan kaupungin ja sen ihmisten vaiheisiin. Ilman häntä en tietäisi, että todella moni merkkirakennus ja silta on saman arkkitehdin, Jože Plečnikin, suunnittelema. Hänen omintakeinen ja varsin näyttävä tyylinsä antaa leimaa koko kaupungille. Näin myös kuuluisan slovenialaisnäyttelijän, jota luonnollisesti en tunnistanut mutta jonka jokainen paikallinen epäilemättä tuntee. Siinä hän istui tanskandogginsa kanssa terassilla paikalla, jossa varmasti ei jää huomaamatta.

Untitled

Untitled

Butcers’ Bridgen kaiteet ovat täynnä rakkauslukkoja.

Untitled

Butchers’ Bridgen toisella rannalla on tori, toisella lukuisia mukavannäköisiä terasseja.

Untitled

Untitled

Ljubljanan vanha keskusta on keskiajalta. Monin paikoin sitä on pidetty todella hyvässä kunnossa tai kunnostettu. Milloin on ollut tarvetta uudisrakentamiselle, se aika hyvin sulautuu vanhaan.

Lauantaisin tori täyttyy myyjistä ja näiltä pienviljelijöiltä suoraan ruokansa ostavista kaupunkilaisista. Ruoka on, kuten Suomessakin, halvempaa supermarketeissa, mutta torin suosio säilyy. Tori on keskeisellä paikalla joen rannassa vain muutaman askelen päässä joelta ja Franciscan kirkolta.

Kuinka voi ihminen lumoutua salaateista ja kaaleista? Mutta kaikki se vihreys, kaikki ne muut värit ja tuoreus. Ne vain ovat ihania. Vieressä kauppahalleissa myydään leipää, lihaa ja kalaa. Perjantaisin keväällä ja kesällä (säävaraus) samalla torilla on open kitchen -ruokatapahtuma. Jos oikein ymmärsin, kyse on jonkinlaisesta katuruokafestarin tapaisesta. Kaikki ovat harmitelleet, että tulin niin myöhään perjantaina, että open kitchen oli jo lopettanut. Kaikesta päätellen se siis on kokemisen arvoinen.

Untitled

Untitled

Ljubljanica-joki halkoo Ljubljanan vanhaa kaupunkia ja on sen sydän. Siksipä jokiristeily* on aika mainio tapa nähdä kaupunkia vähän eri näkökulmasta. Risteilyfirmoja on useita. Minun lähti Breg-kadulta. Samalla rantakadulla on viikonloppuisin kirpputoreja ja antikkimarkkinoita, mutta ilmeisesti eivät tämän kevään osalta olleet vielä aloittaneet.

Risteily alkoi ajamalla pois kaupungin keskustasta. Harva niille kulmille ainakaan lyhyellä lomalla muuten menee. Oli ihana nähdä ihan tavallista elämää: sorsia ruokkiva mies, rantaan pyörätuolilla tuotu mummo, meloja, lukuisia terasseja, piknikporukoita, pussailevia nuoria. Vähän ehdin pettyä kuitenkin, että eikö sittenkään ajeta tunnettujen siltojen alle vanhaan kaupunkiin. Mutta paras osuus olikin jätetty risteilyn loppuun.

Untitled

Untitled

Untitled

Vähän näkyi jo kevään merkkejä.

Untitled

Untitled

Kevätauringon lämmittäessä vajaan tunnin jokiristeily oli mainio kokemus. Se ei paljon lomailijan kukkaroakaan kevennä (8 euroa). Jos haluaa vielä vähän ekstraa, voi ostaa lasin viiniä (2,50 euroa) tai tölkin olutta tai limua ja lipua pitkin jokea.

Untitled

Untitled

Untitled

*Yhteistyössä Ljubljana Tourist Board  ja Slovenia Tourist Board
Lisätietoa Sloveniasta jatkuvasti päivittyviltä turistitoimiston sivuilta www.slovenia.info

Next Post:
Previous Post:
There are 4 comments for this article
  1. Jenni / Unelmatrippi at 18:21

    Tuollaiset kaupunkiristeilyt ovat mukavia, saa katsella maisemia samalla kun istuskelee rauhassa laivan tai veneen lipuessa eteenpäin. Olen käynyt risteilyllä mm. Düsseldorfissa, Berliinissä ja NYC:ssä. Voisinpa käydä Ljubljanassakin. 🙂

    • Annika Author at 18:40

      Olen tainnut itse olla vain Budapestissa, mutta pitäisi todelakin mennä useammin. Venetsiassa ja Bangkokissa “bussilla” kulkeminen kanaaleissa tai Chao Phrayaa pitkin on kyllä myös mukavaa.

  2. Teea | Curious Feet at 15:15

    Kiva lukea Ljubljanasta, tuo Slovenia kun on alkanut kiehtoa. Noille kaduille on siis jossain vaiheessa mentävä seikkailemaan 🙂

    • Annika Author at 22:52

      Slovenia helposti jää naapureiden, Italian ja Kroatian, varjoon, mutta todella on vierailemisen arvoinen maa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.