Kun selailen omia Instagram-kuviani, voin melkein jokaisesta muistaa tilanteen, jossa olen kuvan ottanut. Jokaiseen kuvaan liittyy muisto, jonka olen halunnut jakaa. Yhä enemmän Instagram on mennyt siihen suuntaan, että jaetaan kuvia, joiden ajatellaan keräävän mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Minä olen halunnut pitää omani vähän kuin matkapäiväkirjana, parhaiden fiilisten jakamisen kanavana. Mutta kuinka vaikea kuvien joukosta olikaan valita niitä kaikkein parhaita fiiliksiä! Olisin voinut ottaa kuvan pietarilaisesta taidegalleriasta, jossa galleristi puhui pitkät tovit taiteilijasta ja tämän tuotannosta, tai jälleennäkemisestä borneolaisen ystäväni kanssa Kota Kinabalussa. Fiilikset New Yorkin kaduilla olivat mitä parhaat, kun tajusin, missä osissa kaupunkia viihdyn eniten. Lentokoneselfie skumppalasi kädessä ja leveä hymy kasvoilla kertoo loman alkamisen huipputunnelmista.
Näihin kuviin tiivistyy erilaisia mutta ihan parhaita fiiliksiä reissuilta.
Lasi kuohuvaa hotelli Gredičin terassilla
Minulla oli haave palata Brdaan, Slovenian viinialueelle. Minulla oli sille matkalle kolme tavoitetta: ajella pitkin viiniviljelmiä sähköskootterilla, asua Gredičissä, koska se teki minuun vaikutuksen, kun käväisin siellä edelliselä kerralla, ja juoda (minun mielestäni) maailman parasta kuohuviiniä, rakkausliittoa, jonka rypäleistä puolet on Italian, puolet Slovenian puolelta.
Tässä kuvassa aurinko on laskemassa ja minulla on takanani skootteripäivä. Olen vaihtanut tennarit korkoihin ja olen menossa juuri illalliselle. Fiilis on täydellinen. Vain lasin sisältö on eri kuin toivoin, mutta slovenialaiset kuohuvat eivät olle hullumpia mitkään, joten eipä se tunnelmaa latistanut.
Näistä tunnelmista voit lukea lisää täältä.
Katson autiota hiekkarantaa Khanomissa
Suhteeni rantoihin on muuttunut. Haluan nähdä meren, haluan olla sen äärellä, haluan kuunnella sitä, mutta varsinainen auringon ottaminen on vähäistä. Siinä missä ennen kärvistelin kuumuudessa ja ajattelin tumman läskin olevan nätimpää kuin vaalea, hakeudun nykyään varjon alle (ja toki ajattelen läskistäni samalla tavalla, mutta rusketus ei ole mikään itsetarkoitus – eläköön vanheneminen ja viisastuminen). Suhdettani rantoihin leimaa myös ajatus rauhasta. Hakeudun sinne, missä rannat eivät ole vielä koko maailman valtaamia. Viime kesänä onnistuin löytämään sellaisia useita. Tämä autio hiekkaranta on Khanomista, Thaimaasta.
Khanomista voit lukea lisää vaikkapa täältä.
Ilmapallolla tuulien vietävänä
Parhaista fiiliksistä puhuttaessa en mitenkään voi sivuuttaa sitä tunnetta, kun barbapapamainen möhkelö nousee aamuyön pimeydessä taivaalle Kappadokian ylle. Aamuyö on hiljainen. Vain kaasun suhina halkoo hiljaisuutta hetkittäin, kun pallo nousee koko ajan korkeammalle ja lähtee leijumaan tuulen mukana. Aurinko alkaa nousta, Kappadokian ihmeellinen luonto näkyä koko ajan selvemmin. Ympärillä leijuu kymmeniä eri värisiä palloja. Maailma alkaa vähitellen heräillä jossain kaukana alhaalla. Olen ollut samoissa maisemissa ilmassa jo kolmesti – ja varmasti palaan.
Pallojuttuja on blogissa paljon. Tässä esimerkiksi yksi.
Kun näin Havannan, pitkäaikaisen haavekohteeni
Matkakohteiden valinta ei ole ollut koskaan minulla mitenkään järjestäytynyttä. Ei ole viisivuotissuunnitelmaa, ei yleensä edes puolivuotis. Mutta sitten on joitain kohteita, jotka kutkuttavat mielessä pitkiä aikoja kaukaisina unelmina. Yksi sellainen oli pitkään Kuuba ja etenkin Havanna. Kun sitten haave toteutuu, joskus käy niin, ettei kohde vastaa ollenkaan omia käsityksiä ja on ehkä siksi kovakin pettymys. Havanna ei ollut. Nautin joka sekunnista sen ränsistyneessä mutta elämää täynnä olevassa ilmapiirissä.
Havannasta ja muualta Kuubasta voit lukea lisää tästä.
Kun selätin reissumasennuksen
Tämän tarinan olen kertonyt ennenkin ja epäilemättä kerron vielä joskus uudelleen. Mutta tähän kuvaan tiivistyy niin monenlaisia tuntemuksia. Olin ollut pitkään reissussa yksikseni, kun vaivuin pahemman luokan reissuapatiaan. Makasin hotellihuoneessa peiton alla enkä halunnut liikkua mihinkään. Pari vuorokautta meni näin. Olo oli jotenkin tosi lohduton. Mutta Facebookissa ystävät tsemppasivat ja melkeinpä sanelivat, mihin voisin seuraavana päivänä mennä, jotta pääsisin liikkeelle. Ja minä pääsin. Olin Hongkongissa, kiipesin Dragon’s Backille ja koin oloni aika voittajaksi. Se oli hieno tunne.
Hongkongista on enemmän täällä.
Voi kuinka paljon mieleen tuleekaan kaikenlaisia huippufiiliksiä vielä näiden lisäksi. Vaikka se, kun istuu rannalla Grönlannissa ja katsoo, kun jäälautat seilaavat ohi, tai ensimmäiset ajatukset siitä, että oikeastaan pidän luonnosta, vaikken tiennyt sitä ennen. Unohtumattomia ovat nekin hetket, kun pitkän safariajelun aikana ei ole näkynyt yhtään eläintä, mutta yhtäkkiä vain parinkymmenen metrin päässä autosta tien ylittää kokonainen norsulauma.
Millaisia sinun parhaat reissufiiliksesi ovat olleet?
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday kampanjaa, jonka idea on pitää mielessä, kuinka hyvä matkailuinspiraation lähde Instagram oikeastaan on. Jos sinulla on Instagram täynnä hyvää reissufiilistä, voit osallistua kampanjaan alla olevien ohjeiden mukaisesti. Tässä kuussa teemana on siis parhaita fiiliksiä.
Jaa oma Instagram ja matkailu -aiheinen, suomenkielinen postauksesi alla olevasta add-linkistä. Instagram Travel Thursdayhin voit osallistua Travelloverblogin ja Vagabondablogin kautta. Voit lisätä linkkisi kumpaan tahansa blogiin, ja se näkyy molemmissa. Muista lisätä postaukseesi linkit emoblogeihin ja kertoa, että osallistut IGTT-kamppikseen.
Instagram Travel Thursdayn kantava ajatus on sosiaalisuus. Muistathan myös lukea toisten juttuja, osallistua keskusteluun, kommentoida ja tykkäillä muiden mukana olevien kuvista Instagramissa sekä jakaa kuviasi #IGTT- tai #IGTravelThursday-tunnisteella. Minut löydät Instasta nimellä @travelloverblogi.
IGTT-uutiskirjeen (kerran kuussa, muistuttaa kamppiksesta ja tulevista teemapostauksista) voi tilata tästä linkistä. Kirje saattaa mennä roskapostikansioon.
22 comments
Yksittäisten parhaiden fiilisten valitseminen on tosi vaikeaa. Näistä sun tarinoista välittyi hienosti tunne, johon voi samaistua, vaikka omat valinnat olisivatkin erilaiset.
Niin se on! Kun niitä on niin paljon! Kuvia olisi voinut jakaa vaikka kuinka, mutta sain kerrankin katkeamaan ajoissa. 😀
Minusta tuntuu, että omia ig-kuvia sanelee pitkälti nimenomaa sen hetken hyvä fiilis. Fiilis ei muille ehkä näy kuvasta, mutta fiilis on se, joka saa minut nappaamaan kuvan jostain. Matkoilla minulla on jotenkin aina tunteet pinnassa. Sellainen ihmeellinen riemu sydänalassa.
Tuo on niin tuttu kokemus. Huomasin esimerkiksi tammikuussa Gdanskissa, että lähes kaikki niska-hartiaseudun kiristys ja kipukynnys oli poissa, vaikka tein reissussa myös töitä. Se on juuri se onnellisuus sydänalassa.
Hyvä kokoelma fiiliksiä! Tuo kuumailmapalloilu on ollut meilläkin yrityksessä pari kertaa – ensin oltiin jonossa Suomessa laskuvarjohyppääjien mukaan ‘painolastiksi’. Namibiassa kyseltiin taas aikoja, mutta siellä oli aamutkin liian lämpöisiä kuumailmapalloll, joten jäi sielläkin toteutumatta.
Olenkin miettinyt, miksi joissain maissa, missä palloilla lennetään, on kuitenkin kausi, milloin ei lennetä. Johtunee siis muuallakin tuosta, että lämpötila on ympäri vuorokauden liian korkea. Näin ihan mahtavan videon palloilusta Kappadokiassa talvella. Sen haluaisin vielä kokea, ku; maa alla on valkoinen.
Myös minulle Instagram on kuin päiväkirja, ja tulen aina hyvälle tuulelle kun palaan omaan kuviini ja ihaniin muistoihin. Pidän eniten kännykällä otetuista kuvista, sillä niissä on usein sellaista hetkessä ohi menevää fiilistä, vaikka laatu ei olisikaan yhtä hyvä kuin järkkärillä napsituissa. Lisäksi kuvien tekstejä on joskus hauska lukea myöhemmin, jos niihin on jaksanut panostaa matkapäiväkirjamaisesti 🙂
Minäkin otin ennen Insta-kuvat kännykällä, mutta nyttemmin on tuntunut hankalalta kuvailla samoja kohteita kahdella laitteella. Valitsen sitten niitä, missä välittyy fiilis ja tietty, mitkä kuvat toimivat neliönä. Minä kun tykkään Instassa vain siitä alkuperäisestä muodosta.
Täällä myös voin todeta sen, että instatilini täyttyy niistä parhaista hetkistä matkalla. Joskus se voi olla ruoka, kahvi, maisema, luonto tai ihan se joku nähtävyys, jonka on haaveillut näkevänsä.
Se juuri, kun hyvä fiilis voi tulla mistä tahansa. Välillä ihmettelen itsekin, kuinka paljon minulla on kuvia alkoholista, kun en kotona oikeastaan juo juuri mitään. Mutta matkoilla hyviin fiiliksiin lasi kuohuvaa tai drinksu helpommin kuuluu.
Voih, parhaiden fiilisten valikointi on niin kovin vaikeaa, varsinkin tällaiselle, jonka mielestä oikeastaan ihan joka hetki on aina se just silloin paras hetki <3 Mä tykkään sun tavasta kuvata muuten, niistä välittyy sun tunnelma todella hyvin. Ja Havanna! Mä rakastuin kyllä siihen jotenkin vielä enemmän kuin yleensä rakastun uusiin paikkoihin, siinä oli jotain niin ainutlaatuista.
Minulle kävi Havannan kanssa samalla tavalla. Osasin odottaa, että se on kiva, mutta että noin ihana! <3 Matkoilla on niin paljon ihania hetkiä. Kuten sanoit, kun melkein kaikki ovat aina aika kivoja. Ja kiitos! Ehkä salaisuuteni on siinä, että en ole erityisen taitava kuvaaja. Kuvailen juttuja, jotka tuntuvat hyvältä. Ehkä siksi fiilikset välittyvät. Enpä tiiä. 🙂
Siis taas multa meni tää igtt ohi, äh typerä minä! Olisin niin halunnut osallistua tähän, niin kiva teemakin! No, ensi kuussa laitan kyllä muistutuksen itselleni tästä tai jotain 😀
Kauniita kuvia ja fiilikset näiden kuvien takana on varmasti sanoinkuvaamattomia!
Voit osallistua ihan hyvin vielä! Tällä teemalla mennään koko maaliskuu aina siihen asti, että huhtikuun linkki aukeaa. Jos et nyt ehdi mukaan, voithan fiilistellä vielä huhtikuussakin – silloinhan ei ole valmista teemaa.
Ihania fiiliksiä! Minun suhtautumiseni auringonottoon on muuttunut ihan samalla lailla: nahan ruskettaminen ei enää kuulu aurinkoloman tavoitteisiin, vaan ennemmin loikoilen varjon alla ja nautin rantaelämästä ilman rusketuspakkoa. En koskaan muutenkaan nauttinut auringonotosta (se on jopa tuskallista!), vain ruskeasta ihosta sen seurauksena. Kun auringon jäljet alkoivat näkyä ihossa vanhenemisena, tajusin vihdoin lopettaa ihon käristämisen. Onneksi rannasta ja merestä voi nauttia muutenkin, vaikka auringonlaskun aikaan tai iltanuotiolla 🙂
Välillä miettii, miten tyhmä voi ihminen olla! Puhun siis juuri auringon ottamisesta ja ihan itsestäni. En minäkään siitä koskaan ole varsinaisesti nauttinut. Lämpö on ihanaa, mutta iän myötä senkin kestäminen muuttunut vaikeammaksi. Varjossa on kiva! Tykkään kyllä kävellä rannalla aurinkoisenakin päivänä. Onneksi ainakin sanotaan, että pystyasento ei olisi niin paha, mutta tiedä häntä. Tästä ihanuudesta kun en olisi valmis luopumaan.
Vitsit miten hienoja ja erilaisia fiiliksiä tässä oli! Pakko kyllä sanoa, että joskus tässä vuoden sisään oot herättänyt kauhean matkakuumeen Kappadokiaa kohtaan ja sieltähän se taas pilkisti jälleen! Pakko päästä joskus sinne. 🙂 Ihana tuo Thaimaan ranta, laitetaan paikka korvan taakse.
Khanomissa on paljon melkein autioita rantoja. Pisin on kymmenen kilometriä. On sen varrella muutama hotelli, mutta vielä siellä saattoi kävellä pitkiä aikoja näkemättä ketään. Kappadokia on ihana. Kolmisen vuotta sitten kävin lyhyen ajan sisään kahdesti ja kaipaan kyllä takaisin.
Viimeisessä kuvassa kiteytyy hienosti koko teema. Muistan hyvin reissumasennuksesi, ja kuinka sieltä sitten hyvien vihjeiden avulla lähdit liikkeelle. En yhtään ihmettele, että fiilikset olivat korkealla. On myös hauska huomata, miten erilaisia ne parhaat fiilikset voivat olla: tunnetiloina täysin äärilaidoilla, kun paras fiilis saattaa tulla jostain tosi seesteisestä hetkestä, ja toisaalta suuresta riemusta.
Tuo kuva ei vieläpä ole yhtään minua. En ota tuollaisia kuvia koskaan. Ne eivät tunnu ollenkaan luontevilta. Mutta juuri tuossa hetkessä se oli ainoa oikea. Siinä olen housut näkyvästi hikisenä Drogon’s Backilla ja voin tuuletella, että minä tosiaan tein sen. Tuon jälkeen reissu jatkui vielä pitkään onnellisena. Reissumasennus oli täysin selätetty tuon päivän jälkeen. Parhaissa fiiliksissä on todella hyvin erilaisia tunnetiloja. Kuinka seesteistä on leijua pallolla, kuinka levollista nostaa jalat ylös kaunissa maisemassa ja ottaa lasi kuohuvaa – mutta sitten olla itsensä voittaneena maastossa.
Kyllä viimeisessä kuvassa nousee parhaiten reissufiilis esiin. Samantyyppisen kuvan muuten julkaisi juuri Seven Seas blogin Sanna Losista ja kieltämättä siitäkin reissufiilis välittyi.
Tuo Kappadokian kuumailmapallokuva muistuttaa minua aina siitä, miksi se kohde on listalla, minne olisi kiva reissata. Samoin Havanna, uskoisin siellä hyvän reissufiiliksen tarttuvan hetkessä 🙂
Piti oikein käydä katsomassa, millainen olikaan viimeinen kuva. Se ei ole minulle tyypillinen kuva ollenkaan. Tuo asento tuntuu tosi vieraalta. Mutta juuri tuona hetkenä tuntui juuri tuolta. Olin ihan voittaja. Se ei liittynyt varsinaisesti matkustamiseen edes vaan omana itseeni, mutta koska tapahtui reisussa ja oli voimakas tunne, se päätyi tänne. Ilmapallot kulkevat blogissani mukana varmaan niin kauan kuin se on edes olemassa. Palloilu oli niin vaikuttava kokemus, jokaisella kolmella kerralla.