Yksi matkaoppaasta bongaamani must see -kohde on Al Corniche, seitsemän kilometriä pitkä rantabulevardi, ilmeisesti maailman pisin, tai pisimpiä ainakin. Se alkaa kuvassa takaoikealla näkyvältä Sheraton-hotellilta. Tässä päässä Al Cornichea kaupunki on erittäin moderni pilvenpiirtäjineen, joita rakennetaan koko ajan lisää. Kaupunginosan nimikin on New District of Doha. Suomalaista lämmitti, että rakenteilla oleviin kohteisiin näkyi useimpiin olevan tulossa Koneen hissit.
Al Cornichella oli näytteillä vanhoja autoja, sotakalustoa, moottoripyöriä ja muuta (miehiä!) kiinnostavaa. Itse en oikein jaksanut innostua, mutta mies olisi varmaan mennyt kaikkiin sisällekin, jollei aitoja olisi ollut.
Aika hiljaista oli. Jonkin verran oli liikkeellä hölkkääjiä (luultavasti vierastyöläisiä) ja lapsiperheitä päiväkävelyllä. Turistien (ainakin länsimaisten) määrä on muuten koko Dohassa ollut huomattavan vähäinen.
Dhow-veneitä oli rannassa aika paljon vailla matkustajia. Niillä tehdään jonkinlaisia risteilyjä, mutta ilmeisesti annetaan myös lyhyempiä kyytejä. Useat veneilijät huutelivat saadakseen meistä asiakkaan, mutta päällekäyvää kauppaaminen ei ollenkaan ollut. Koska olimme liikkeellä kävelymielellä, emme edes selvittäneet, mitä tarjoaisivat ja mihin hintaan.
Niin kuivaa kuin Qatarissa onkin, kasvaa jokseenkin koko Al Cornichen mitan palmuja, joiden rungot valaistaan illalla. Joulukuu on vuoden sateisin kuukausi, mutta ainakaan tänä vuonna ei vielä ole joulukuussa satanut lainkaan.
Rinnalla kulkee 6-kaistainen tie. Kuten kaikilla muillakin kaupunkia halkovilla isoilla teillä, sillä saa ajaa 80 km/t. Ja sitä todella ajetaan. Liikennevaloja ei juurikaan ole, vaan lähinnä kiertoliittymiä. Tien ylittäminen ei olekaan ihan helppoa, koska Dohassa varsin vähän ylipäätään liikutaan jalan. Autoilija on kuningas, joka kovin mielellään ei edes hidasta.
Tarkoituksemme oli kävellä koko 7-kilometrinen rantakatu, koska luulin Islamilaisen taiteen museon olevan sen päässä, mutta se onkin viiden kilometrin kohdalla. Päiväkävelystä tulikin odotettua lyhyempi. Aurinkoisuudesta huolimatta lämpötila oli suunnilleen 22 astetta, eli aivan loistava ulkoiluun. Kesällä en uskoisi haluavani tätäkään matkaa kävellä.
Museon kahvila oli erityisen tyylikäs valkoisine nahkasohvineen. Koko seinä on lasia, ja siitä on näköala suoraan merelle ja lahden yli pilvenpiirtäjille. Hinnat kahvilassa olivat aika korkeat, mutta omenaleivos taivaallinen. Kyllä tästä atmosfääristä ja palvelusta maksoi mieluusti vähän ekstraa. Sitä paitsi museon kiinteisiin kokoelmiin ei ollut lainkaan sisäänpääsymaksua. Noin viiden euron lippu piti ostaa, jos halusi vierailevaan näyttelyyn, jossa oli esillä saksalaisia aarteita 1700-luvulta. Kaikenlaiseen onkin Euroopassa rahoja tuhlattu…
Museossa on taidetta ja vanhoja esineitä ympäri koko arabimaailman. Suosikkini oli monenkirjavin jalokivin päällystetty noin 15-senttinen lintu. Vasta museokierroksen loppupuolella tajusin, että valokuvaaminen oli sallittua. Museossa siis oli paljon muutakin kuin kuvien vanhat kirjat.
