On jännä, millaiset hetket nousevat matkalla kohokohdiksi, joita muistelee eniten jälkeenpäin ja joista yrittää epätoivoisesti kertoa sellaiselle, joka ei ole ollut paikalla. Mutta kun ei ole sanoja. Ei tietenkään voi olla. Ei kukaan muu voi tavoittaa sitä samaa tunnetta. Mutta omissa muistoissa näille hetkille jää lokero, johon ne toivottavasti jäävät pitkäksi aikaa. Minä haluan muistaa vielä vuosia, kuinka purjeet nousivat.
SPV Star Clipper nosti purjeet joka ilta puolisen tuntia ennen auringonlaskua. Mikään ei olisi pitänyt minua poissa kannelta silloin. Suurin osa matkustajista ajatteli samoin. Vaikka näytelmä oli joka ilta sama, en voinut jättää sitä välistä tai olla ottamatta siitä videota tai kuvia. Ajattelin varmaan jokaisen sekunnin tai ruudun lisäävän muistijäljen vahvuutta, vaikka samaltahan tuo tietenkin joka kerta näytti. Vain maisema taustalla tai myöhemmin auringonlaskun värit olivat erilaiset.
Kun oli aika nostaa purjeet, alkoi soida musiikki. Sävelmässä oli jotain juhlavaa, jotain mahtipontista, ehkä vähän sotilaallista. En tuntenut kappaletta. Kieli kuulosti venäjältä mutta saattoi olla mitä tahansa slaavilaista alkuperää. Kielen täydellinen kuulumattomuus turkoosien vesien äärelle lisäsi sen vaikuttavuutta. Sen päälle saattoi kuulua kapteenin ohjeita, jos sattui olemaan lähellä komentosiltaa. Usein vain käsimerkeistä merimiehet tiesivät säätää purjeita, kiristää tai löysätä köysiä.
Noihin hetkiin liittyi voimakas vapauden tunne. Kun ankkuri ja purjeet nousivat, laiva lähti liikkeelle. Rannaton vapaus ei ollut. Oltiin niin lähellä rannikkoa, että lähes koko ajan pimeän tultua näkyi valoja jostain. Mutta ennen pimeyttä laski aurinko. Monena pilvisenkin päivän iltana pilviverho raottui niin paljon, että taivas saattoi värjäytyä oranssiksi tai violetiksi. Tuuli vähän hulmutteli hameenhelmaa. Myönnän, että aika monena iltana tuo vaikuttava näytelmä vaati lasillisen sampanjaa tullakseen vielä juhlavammaksi.
Kirkkaina iltoina saatoin tulla pitkäksi aikaa vielä illallisen jälkeen kannelle, istua jossain nurkassa itsekseni ja katsella purjeita ja tähtiä. Oli ihan hiljaista. Silloin oli hyvä olla. Noita hetkiä ei mikään murhe noussut mielestä tuhoamaan. Kun purjeet nousivat viimeisen kerran, olo oli vähän haikea. Olisin minä vielä voinut ottaa sata kuvaa ja muutaman videon ja tietenkin seilata vaikka maailman ääriin.
Alla on ensimmäinen ikinä blogissa julkaisemani video. Sen ei ole tarkoituskaan olla videotaiteen mestariteos vaan vain satunnaisia hetkiä siitä, kun purjeet nousivat. Minulle nousee kylmät väreet aina, kun näitä pätkiä katselen.
Yhteistyössä Star Clippers
Risteilyistä voit lukea lisää varustamon sivuilta täältä.
10 comments
Ihanaa fiilistelyä <3! Mielenkiinnolla olen lukenut postauksia tästä reissusta, sillä vaikka en ole niin innostunut risteilyistä, niin tällainen elämys kiinnostaisi!
Olen huono kirjoittamaan hetkistä. Postaukseni ovat usein suunnilleen puoli kaupunkia tai maata käsitteleviä. Mutta noissa hetkissä on jotain maagista.
Upean näköistä, voin vain kuvitella miten upea tunnelma tuossa on ollut! Joskus haluan kokea saman, ehdottomasti 🙂
Minun ei pitäisi itse muistella noita hetkiä. Nousee niin kaipuu lähteä uudelleen.
Vapaus. Se on juuri se tunne, mikä itselläni kuvaa parhaiten sitä fiilistä kun vene irtautuu satamasta ja purjeet nostetaan. Sain hyvin kiinni tästä tunnelmoinnista ja voin vain kuvitella miten kauniita nuo hetket ovat olleet. Näyttää kerrassaan upealle! *oon silleen hyvällä tavalla kade tästä kokemuksesta 😉
Varmasti vapaus on jotain ihan muuta siiloin, kun purjehtii itse. Mutta koska siihen ei ole taitoa, tämä on minulle se oikea tapa. Minulle on opetettu, että hyvänlainen kateus on hyvä tunne: silloin se jokin toisella oleva tai ollut ei ole itseltä pois, mutta voi aina pyrkiä toteuttamaan samaa. 🙂
Unohtumattomat hetket ovat reissussa ihan parhaita ja niihin tiivistyy usein kaikki matkan parhaat tunnelmat. Oli kivaa lukea sun huippufiiliksistäsi. Mekin ollaan blogissa usein koottu yksittäisiä mielettömiä tunnelmia ja yksittäisiä hetkiä omiksi jutuikseen ja omaksi kategoriakseen Sekunti Seikkailusta <3 Ne sekunnit ovat ihan parhaita. Tuollaiselle risteilylle pitäisi joskus päästä, tosi komea alus!
Usein juuri niiden yksittäisten hetkien kuvaaminen sanoin on vaikeaa. Kyse on niin subjektiivisista kokemuksista. Siksi en useinkaan tule sitä tehneeksi.
Auringonlaskut ovat hyvin usein tosi kauniita, etenkin jos taivas ei ole täysin pilvetön. Voin vain kuvitella kuinka kauniilta kaunis auringonlasku näyttää kauniin purjealuksen kannelta kauniissa maisemassa.
Tuon haluaisin joskus vielä kokea <3
(en saa ainakaan läppärillä tuosta videota esiin, onko vika lukijassa?)
Tietenkin noihin väreihin liittyy aina se, kuinka paljon epäpuhtauksia ilmassa on. Siksi soisi, etteivät olisi näin kauniita. Mutta voi, kyllä tuolla sielu lepäsi.
Kiitos huomiostasi. Latasin videon uudelleen. Nyt se pyöri ainakin minulla. Ei se mikään videotaiteen mestariteos ole, mutta pääsee silläkin vähän fiilikseen.