Tampere – ravintoa sielulle ja ruumiille

Olen moneen kertaan aiemminkin vannonut rakkauttani Tamperetta kohtaan. Useimmiten käyn siellä yliopistolla kouluttautumassa ja samalla yritän tutustua kaupunkiin, mutta nyt lähdin vartavasten. Ja Tampere on se, mikä on alkanut sulattaa minua ajatukselle kotimaanmatkailusta. En minä vielä lupaa mitään kelkankääntöä, mutta suostun myöntämään, että viikonloppu kotimaisessa kaupungissa voi vetää vertoja pyrähdykselle Eurooppaan (ja ympäristöpisteet ropisevat, koska juna).

Tietenkin osan lomasta tekee seura. Jos kumppanina on sielunsisko, jonka jutut on yhtä tyhmiä kuin omat ja joka innostuu tekemään mitä tahansa ehdotan, on hauskaa missä tahansa. Kun heittäytyy hotellin sängylle ja miettii, mihin asettaa jalat, katsoo toinen ja sanoo, että ollaan kuin sidostesukkamainoksesta, silloin tietää, että naurunkäkätys ei ihan heti lopu. Mutta vaikka viikonloppu oli tequilaa ja skumppaa, erinomaista ruokaa ja pulahduksia Pyhäjärveen, ystävyyttä ja naurua, se oli myös ajatuksia ravistelevaa taidetta. Ei viikonlopulta muuta voi toivoa. Kiitos Tampere!

Sademies – parasta teatteria pitkään aikaan

Oikeastaan suurin syy koko retkeen oli Sademies Tampereen teatterissa. Olen teatterin suurkuluttaja, mikä ei blogissa juurikaan näy, mutta tällainenkin salattu pahe minulla on. Neljän Oscarin ja kahdeksan ehdokkuuden samanniminen elokuva teki minuun aikanaan vaikutuksen, ja halusin nähdä, miten se taipuu näyttämölle. Hyvin taipuu. Toinen päähenkilön yksiulotteisuus ja muutoksen suoranainen alleviivaaminen ehkä vähän häiritsi, mutta Risto Korhonen teki Raymondina uskomattoman suorituksen. Lavastus oli myös yksi parhaista koskaan näkemistäni. Vain Kansallisteatterin Saiturin joulu kiilaa edelle.

Tampereen taidemuseo – kun taide käy tunteisiin

Halusin lähteä Amuriin. Vanha työläiskaupunginosa kiinnosti. Mutta kuinka petyinkään. Kuvittelin sen Turun Portsan kaltaiseksi puutaloalueeksi, mutta jäljellä oli vain yksi museoitu kortteli, joka valitettavasti on kiinni talven. Mutta Amurissa oli todellinen helmi: Tampereen taidemuseon Kultakutri ja muita tarinoita omista kokoelmista -näyttely ravisteli minua niin, että palaan ajatuksissani pariin työhön edelleen. Näyttely päättyy 27.1., eli vielä ehdit.

Eeva-Liisa Ahtilan videoteos Kalastajat kuvaa heppoisella veneellä merelle yrittäviä beniniläisiä kalastajia. Aallokko on hurja, ja jokaisen vaahtopään lähestyessä katsoja pelkää miesten joutuvan veden varaan. Homma on yhtä toivotonta kuin Sisyfoksen yritys vierittää kiveä vuorelle:  aina on aloitettava alusta, kun venekin vain ajautuu rantaan. Ja me suomalaiset kävellään kaupan kautta kotiin…

Juha Suonpään Isoisä pakotti katsomaan sisällissotaa nykyihmisen silmin. Teoksissa oli pohjana minullekin tuttuja näkymiä Tampereelta, vaikka juuri edellisenä päivänä vierailemani Tampereen teatteri, ja kuviin Suonpää oli yhdistänyt kuvia kuolleista sotilaista tai hevosista, marssivista sotilaista, ampumavalmiista sotilaista. Ja tämä on ollut meidän suomalaisten todellisuutta aika vähän aikaa sitten.

Tampere on maailman saunapääkaupunki

Tiesitkö, että Tampere on maailman saunapääkaupunki? Siellä on 35 yleistä saunaa. Vanhin niistä on jo reilusti yli 100-vuotias Rajaportin sauna, mutta historian havinan sijaan tutustuimme kahteen uusimpaan, Saunaravintola Kuumaan ja Tullin saunaan.

Saunaravintola Kuuma on Tampereen vastaus Helsingin Löylylle. Minusta niissä on paljon samaa, mutta myös kaksi isoa eroa: Kuuma on järven rannalla, Löyly meren, ja Kuumasta saa paljon parempaa ruokaa. Koska itse en avantoon uskaltautuisi missään olosuhteissa, ei veden suolapitoisuus ole minulle olennaista, mutta sen sijaan ruoan ja juoman laatu kylläkin. Kuuma tarjoaa pieniä annoksia, jotka toki voi tilata itselle tai kaverin kanssa jaettavaksi. Kuuman signature coctaileissa on käytetty luovuutta, mutta ainakin testaamamme saattoi pakottaa tilaamaan toisenkin.

Vaikka suomalainen usein suhtautuu saunaan samalla hartaudella kuin kirkossa käyntiin, eli vieraille ei ainakaan puhuta, rikkoi Kuuman sauna ainakin perjantai-iltana tätä kirjoittamatonta sääntöä. Lauteilla istuttiin tamperelaisten saunojen konkarin kanssa, joka mielellään jakoi saunatietouttaan. Ja hulluja nuo ylöjärveläiset! Sinne sujahti ystäväni avantoon – kolmesti! Minä tyydyin nauttimaan vain lämmikettä seuraksi.

Tullin sauna on urbaani keskustasauna lähellä rautatieasemaa ja yliopistoa. Se on ravintoloineen hyvinkin urbaania factory arkkitehtuuria. Lauantaina myöhäiseen lounasaikaan oli alkamassa yksityistilaisuus, joten ruoan jälkeen ei ollut mahdollisuutta löylyihin, mutta tilat vaikuttivat mielenkiintoiselta sekoitukselta uutta ja vanhaa, olihan sisätiloihin pystytetty sauna yli 100-vuotiaista hirsistä mutta muu miljöö oli äärimmäisen pelistettyä.

Jos saunominen ei maistu, Tullin saunan ruoka epäilemättä kyllä maistuu. Sienikeitto suli suussa ja kalan kastike melkein pakotti nuolemaan lautasen puhtaaksi, mutta jokin häveliäisyys esti. Saatoin joutua ottamaan aperitiiviksi gintonicin Tampere Ginistä. Kyllä vain, Tampereella tislataan omaa giniä! 

Tampere palkitsee nälkäisen (ja janoisen)

Ravintola Inez on tapastaivas. Nappasimme listalta erilaisia katkarapuja, artisokkaa, juustoja, melonia ja kinkkua, vähän perunoita, valkosipuleleipää ja mitä niitä nyt olikaan (ei ehkä kehtaa koko määrää kertoa). Melkein hyytyi taukoamaton puhe, kun ruoka vei kielen. Inez oli kyllä mainio nimenomaan seurusteluravintola. Siellä oli naisseurueita, pariskuntaporukoita ja suloisia treffipareja.

Meininki oli leppoisa, mutta ammattimainen. Seinän tequilamainos pakotti testaamaan. Pyysimme annokset. Hämmästys oli melkoinen, kun pöytään ei kalautettu suola-astiaa ja sitruunalohkoja – ja juoma oli kuohuviinilaseissa! Mitä tämä tämmöinen tequilameininki on? Tässä astui kuvaan ammattimaisuus. Tarjoilijalla oli mukanaan kolmas lasi, jolla hän näytti, miten jalo juoma kuuluu nauttia. (Oma tyylinäytteeni kuvassa.)

Hei Muumi!

Muumimuseo on Muumi-fanien keidas mutta tarjoaa kaunista katsottavaa myös niille, jotka eivät fanita Muumeja ihan täysillä. Minua viehättivät eniten pienoismallit, jotka todella on rakennettu yksityiskohtia kunnioittaen. On Muumimamman hillokellaria (johon mamma pyylevine pyllyineen ei kyllä olemassaolevasta luukusta taitaisi mahtua) ja Muumipapan puutyöverstasta. Museossa on mahdollista myös kuunnella katkelmia saduista neljällä kielellä ja sillä tavalla eläytyä taas vähän lisää satumaailmaan.

Kuvia ei valitettavasti ole, koska tekijänoikeudet kielsivät kuvaamisen museossa.

Hyvää yötä ja huomenta Lapland hotellista

Minusta Tampereella on hyvä hotellitarjonta. Olen aika monessa ehtinyt pääni tyynyyn kallistaa, mutta tämänhetkinen suosikkini on Lapland hotel. Yövyin siellä työmatkalla syksyllä ja nyt uudelleen. Perushuoneet ovat aika yksinkertaisia mutta kodikkaita. Sängyllä odottaa torkkupeitto, seinällä teeman mukaisesti poron sarvet. Minulle hotellihuoneen tärkeimmät ominaisuudet ovat hyvä sänky ja hiljaisuus, ja nämä toteutuvat hyvin. 

Lappi-teema näkyy parhaiten aamiaisella, jonka valikoimassa on paljon tavanomaisesta vähän poikkeavaa. Join puolukka-mustaherukkamehua ainaisen appelsiinin sijaan, tilasin munakkaan savuporolla, päällystin karjalanpiirakan lohilevitteellä, nautin marjasmoothien pehmeydestä, napsin jälkkäriksi leipäjuustoa ja lakkahilloa. Aamiainen oli rehellisen ylpeästi suomalainen. (Älä pelästy, kyllä munakokkelia ja pekoniakin oli tarjolla ja appelsiinimehua ja muuta perinteistä.)

Matkan toteuttamiseen osallistuivat Visit Tampere, Lapland Hotels, Kuuma, Tullin sauna ja Ravintola Inez

Ajankohtaisia menovinkkejä ja kaupungin ikisuosikkeja löydät Visit Tampereen sivuilta täältä.