Type and press Enter.

Sintra – kaupunki Atlantin rannalla

Pressimatka: ATS

Sintra on kuuluisa palatseistaan, mutta vähemmän tullaan ajatelleeksi, että sillä on pitkä rantaviiva ja useita nättejä rantoja. Rannalle pääsee keskustasta kohtuuhinnalla vaikka Uberilla, mutta sinne vie myös söpöäkin söpömpi vanha ratikka. Sen kolina on melkoinen. Jutella ei oikein voi. Kuskin toimien seuraamisessa on kuitenkin riittävästi tekemistä. Se on jotenkin hypnotisoivaa: tätä ratikkaa nimittäin todella joutuu ajamaan, ja se näytti vallan fyysiseltä hommalta.

Sintra

Ratikan päätepysäkki on suoraan Praia das Maçãs rannalla. Jos taas haluaa nähdä rantaviivaa enemmän, on auton – tai miksei fillarin – vuokraaminen tarpeen. Välimatkat ovat aika pitkiä käveltäväksi, ja rantojen välillä on aika vähän esimerkiksi palveluja. Rannoilla niitä kyllä on. Rannat ovat usein jylhiä ja jonkin verran tien tasoa alempana. Erityisesti tykkäsin siitä, että Sintran kohdalla Atlantin ranta ei suinkaan ole täyteen rakennettua ja hotelleja vieri vieressä. Kyllä meren rannassa majoittuminen mahdollista on, mutta sinne näytetään enemmän tultavan vain viettämään päivää. Alkukesästä Atlantin aallokko suosii enemmän surffareita kuin auringonpalvojia. 

Sintra

Sintra

Sintra

Itse yövyin pari yötä Arribas-nimisessä hotellissa Praia Grandella. Parvekkeelta oli kiva katsella merta, ja kun piti ovea auki, meren pauhu sai tuntemaan, kuin olisi ollut vielä rannalla. Kesäkuun alussa oli vielä liian kylmä muuhun rannalla oleiluun kuin kävelemiseen, mutta oli ihan mahtava tunne riisua kengät ja upottaa taas pitkästä aikaa varpaat hiekkaan. Paljaat jalat tavoittanut merivesi oli kyllä vielä hyytävää. 

Arribas on helppo perushotelli hyvällä paikalla. Se sopii erinomaisesti matkailijalle, joka haluaa olla meren läheisyydessä, oli syynä sitten surffaaminen, auringon ottaminen tai vaikka rantakävelyt. Sen suuri merivesiallas mahdollistaa pitkänkin matkan uimisen ilman aallokkoa, mutta allasalue ei minusta ole ihan viihtyisimpiä, jos ajattelee altaalla oleilua.

Sintra

Sintra

Manner-Euroopan läntisin kohta on myös Sintrassa. Capo da Roca on ensivaikutelmaltaan vain suuri parkkipaikka, jota reunustaa aita. Aidan takana on Atlantti. Jos haluaa nähdä jotain oikeasti kaunista, on rikottava sääntöjä, kiivettävä aidan yli ja seurattava polkua. Siellä näkyy yksi kauneimmista maisemista, joita olen nähnyt. Vesi on käsittämättömän kauniin turkoosia, kun se lyö kallioihin jossain kaukana alhaalla. Jossain siellä on myös maailman kaunein ranta, jonka näin edellisellä kerralla täällä käydessäni.

Vinkki: Jos kuljet näillä main nälkäisenä, suosittelen kertakaikkisen ihanaa ravintolaa noin viiden minuutin ajomatkan päässä Capo Da Rocasta. Sen nimi on Refugio da Roca, ja sen ohi ajaa väkisin matkalla, joten siihen on helppo pysähtyä. Sintra ylipäätään on ihanien ravintoloiden kaupunki.

Sintra

Sintra

Toinen vinkki: Jos haluat nähdä paljon mutta et syystä tai toisesta aja itse, kysy räätälöityä kierrosta Classic Sintra Toursilta. Heillä on myös esimerkiksi All day near the sea -niminen valmis kierros, jolla näkee Sintran rantojen lisäksi mm. Cascaisin. 

Arkeologisia kaivauksia en heti yhdistäisi Portugaliin, mutta niin vaan Sintrasta rannalta löytyy sellainenkin. Kaivaukset ovat vasta alussa, ja suurin osa paikasta on vielä suojattuna, etteivät uteliaat pääse sotkemaan. Varsinaisesti nähtävää ei ole paljon, mutta asiansa tunteva opas osaa avata paikan historiaa. Mielenkiintoisinta oli minusta se, miten asiantuntijat ovat pystyneet ajallistamaan löydöksiä ja huomanneet, miten samoja rakennuksia ja niiden osia on käytetty eri aikoina vallitsevien aatteiden mukaan. 

Portugali on viinimaa, ja Sintra alueena myös viinintuottaja. Regional de Colares Winery  on osuuskunta, joka tuottaa useiden alueen viljelijöiden viinit. Sen kellari on vaikuttava kokemus. Suurimmat tynnyrit ovat 15 000 litraa, pienimmätkin tuhansia. Tynnyrien rivi näyttää päättymättömältä. Siellä täällä on kynttelikköjä, jotka illan pimetessä loisivat paikkaan aika aavemaisen tunnelman. Colares Wineryssä on mahdollisuus viininmaisteluun sekä myymälä, josta saa paikallisia viinejä hyvään hintaan. 

Sintra

Kuten olen sanonut aiemminkin, Sintra on oikeasti monipuolinen kohde. Siellä on palatsit ja herkullista ruokaa, rantaa ja luontoa, josta lisää myöhemmin. Portugali nousee koko ajan lempikohteideni listalla. Nyt olen alkanut haaveilla autolomasta Portugali etelästä pohjoiseen. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

2 comments

  1. Hello, I hope you are well. My name is Ricardo and I do publications for the Sintra Tourism Association in Portugal and for the Refúgio da Roca restaurant in Portugal. I would like to know if I can use the 2 photos you took at Refúgio da Roca, to post on Facebook and Instagram of this restaurant, referencing your name and linking to your blog. Last year I had already shared 2 of your excellent articles about Sintra, but it was on the Facebook of the Sintra Tourism Association.
    I appreciate the attention. Cheers.

    1. Hi, yes, you are allowed to share them like you described. On Facebook you should link to my blog and on Instagram to my Instagram page @travelloverblogi. For another kind of purposes it’s not allowed.