Rovaniemi antoi minulle talven ja lumisen luonnon

Kun Helsingissä vihmoi räntää ja vettä ja maa oli mustana, tiesin, että haluan edes kerran tänäkin talvena nähdä oikean talven – siis lunta ja pakkasta. Viime talvena olin Kolilla, Saimaalla ja Saariselällä, ja se tuntui hyvältä. Siis talvi, valkoisuus, kengissä narskuva lumi. Etelän lumettomuus ja ikuinen marraskuu söivät naista. Ratkaisuksi varasin lennot Rovaniemelle. Oli aika tykkylumisten puiden. Viikkoa ennen matkaa alkoi etelän lumikaaos ja samalla tuli suojasää pohjoiseen ja pudotti lumet puista. Tuijottelin talvea parvekkeeltani ja mietin, miksi laittaisin varsin monta sataa euroa matkaan, joka ei oikeastaan mitenkään täytä sitä tarvetta, johon sen varasin. Minua alkoi kaduttaa. 

Seurasin sääennusteita silmä kovana. Etelään lunta, tosi pohjoiseen lunta, mutta Rovaniemi pysyi sateettomana. Matkassa innostivat enää ihanat majoitukset. Mököttäisin sitten niissä ja söisin suklaata, koska luontoon lumettomat puut eivät minua todellakaan houkuttelisi. 

Lue lisää: Rovaniemi ja 3 x täydellinen hotelli

On jännä, miten mieliala voi muuttua sekunneissa. Kun koneen pyörät osuivat maahan ja katsoin ikkunasta pimenevään iltaan, ei siellä ollutkaan pelkkiä vihreitä havupuita – ja joka päivä satoi vähän lisää lunta. Tykkylumia en saanut, mutta sain pakkastalven ja lumisia puita kuitenkin. 

Yllätin itseni ja epäilemättä monet muutkin lähtemällä yksin Lappiin. Vielä enemmän ihmettelin sitä, että oikeasti lähdin talsimaan talviseen metsään. En ole koskaan lähtenyt yksin Suomessa luontoon, siis kotikaupunginosan kuntorataa kauemmas, ja se ei kuitenkaan ole edes minulle vielä luonto. Tunne oli jännä. Kotona haaveilin laavuista. Siinä sitten pitäisin taukoa tulen loimutessa ja paistaisin makkaraa. No en kyllä paistanut. Enhän minä saisi puita syttymään. Miten makkarapaketti avataan ilman saksia? Ei minulla ole mitään retkitikkujakaan. Nauroin itselleni. Olen ihan onneton tällaisissa. Ei siis auta kuin tankata kunnolla ennen metsään menoa. Yhdellä taukopaikalla oli puutkin kauniisti valmiina, toisella tulikin valmiina, mutta minä ohi mennessäni vain yskin henkeen mennyttä savua. Jep. Kaupunkilaistyttö lähti luontoon. 

Napapiirin ulkoilualue

Ensin ajoin Napapiirin ulkoilualueelle. Siellä oli ihanan rauhallista. Parkkipaikalla ei ollut kenenkään muun autoa, poluilla ei kenenkään muun jalanjälkiä. Kuljin metsässä, tulin aukealle, joka ehkä kesällä on suo, koska siellä kulki pitkospuut, joille polku on tallattu. Mutta aika pian huomasin, että tämä ei täytä minun ajatustani lappilaisesta luonnosta. Riippusilta oli kaunis, paksut jäämuodostelmat joessa jopa aika vaikuttavia, mutta silti tuntui, että tällainen metsä voisi olla missä tahansa. Ajatus Lapista on minulle kuitenkin enemmän korkeuseroja. 

Ounasvaaran Juhannuskallio

Hotellilla oli neuvottu, että Ounasvaaran huipulla on Juhannuskallio ja sieltä kauniit maisemat. Käänsin siis autoni nokan takaisin kohti kaupunkia. Ounasvaaran huipulla on hotelli, ja nautittuani siellä minttukaakaon lähdin seuraamaan saamiani ohjeita, eli hotellin kulmalta ja hiihtohissien alta vain kohti metsää. Nyt olin maisemassa, jollaista olin toivonut. Tällainen oli minun haavemaisemani. Aurinkokin oli juuri laskemassa. Pilvet pilasivat upean auringonlaskun, mutta Juhannuskallio oli kaunis. Juttelin hetken sveitsiläisen naisen kanssa, joka oli myös lumoutunut siitä. Sanoi asuvansa Ounasvaaralla viikon ja kävelevänsä näissä maisemissa päivittäin. Mieti, tyypillä on Alpit, ja hänelle meidän vaaramaisemamme on pitkän ja kalliin matkan arvoinen! 

Ounasvaaran talvikävelyreitti

Ounasvaaralla kiertää myös hyvin ylläpidetty talvikävelyreitti. Lähimmillään sille pääsee keskustasta melkeinpä Jätkänkynttiläsillan kupeesta, mutta itse ajelin vähän rinnettä ylös parkkipaikalle, jonne oli hyvät opasteet. Alkumatkan kuljin metsässä. Sitten aukeni upea luminen maisema ehkäpä Kemijoen tai jonkin muun vesistön suuntaan. Matka jatkui metsään. Tuli vähän sama olo kuin Napapiirin ulkoilualueella, eli en minä oikein tavallista metsää sittenkään kaivannut. Reittikartassa on kyllä runsaasti merkittynä näköalapaikkoja, mutta minä en ehtinyt nähdä kuin tämän yhden, mutta uskon, että koko kuuden kilometrin reitin kiertäminen olisi ollut palkitsevaa. Mutta minulla oli liian vähän aikaa siihen, koska huskyt odottivat Apukka Resortissa.  

Rovaniemi on siitä hyvä talvikohde, että nättiin luontoon pääsee ihan ytimestä helposti. Kaupungissa on muutenkin elämää, jota voi kaivata sellainen, jolle talvi ei ole pelkkää hiihtämistä. Kävin Rovaniemen taidemuseossa historiallisessa Kulttuuritalo Korundissa ja Rovaniemen parhaaksi äänestetyssä kahvilassa Antinkaapossa.  Museolle vahva suositus. Kahvilasta odotin enemmän. Laskiaispulla oli kyllä taivaallinen, mutta miljöö jäänyt 80-luvulle. Kotileipomo Antinkaapo sen nimikin kyllä on, eli olisin voinut itse olla odottamatta liikoja. Ehkä juuri turvallisuudessa ja muuttumattomuudesta on sen viehätys paikallisille.