Apukka Resort ja Lapin taikaa 

Minulle Lappi on edelleen jonkinlainen puuhamaa, eli jos menen sinne, minulla on oltava paljon aktiviteetteja, koska en keksi, miten siellä vain hengailtaisiin, niin kuin monissa muissa matkakohteissa voi tehdä. Jos laskettelisin tai olisin intohimoinen hiihtäjä, päivät kuluisivat varmasti hyvin, mutta satunnaisena suksijana en ottanut välineitä Rovaniemelle edes mukaan. Kävin kyllä kävelemässä sekä Napapiirin luonnonsuojelualueella että Ounasvaaralla ja nautin ehdottomasti luonnosta, mutta kyllä parhaan vuorokauden kuitenkin tarjosi Apukka Resort* (*majoitus saatu), jossa oli mahdollista osallistua erilaisiin aktiviteetteihin. 

Lue lisää: Rovaniemi antoi minulle talven ja lumisen luonnon

Apukka Resort sijaitsee noin 15 kilometriä Rovaniemen keskustasta ja noin 10 lentokentältä pohjoiseen. Se on keskellä ei mitään, joten siellä on helppo heittäytyä toppahousumoodiin. Kesällä näkisi järven, mutta näin talvella ympärillä on vain lunta ja hiljaisuutta, ehkä satunnaista moottorikelkkojen pärinää, koska kelkkaretket lähtevät resortin pihasta. Tarjolla olevien aktiviteettien määrä on muuten runsas, ja Apukka Resort on siitä harvinainen, että mihinkään ei tarvitse lähteä kauemmas kuin maantien toiselle puolelle: huskyt, porot ja hevoset elävät samoilla tiluksilla. Tykkäsin, ettei siirtymiseen pelipaikoille tarvitse käyttää aikaa. 

Majoitusvaihtoehtoja on monenlaisia, mutta suurin osa vuodepaikoista on kahdessa erityyppisessä iglussa. On perinteisiä igluja, joissa on paljon lasia kohti pohjoista taivasta, ja Kammi Suiteja, kaksikerroksisia Apukan omaa suunnittelua olevia, joissa on yläkerran makuutilassa lasikatto. Parhaalla tuurilla voi maata selällään omalla sängyllä ja katsoa, kun revontulet tanssivat yläpuolella. Lumisadekin olisi hauska kokemus, kun hiutaleet tuntuisivat tulevan kohti, mutta pysähtyisivät turvallisen matkan päähän. Kumpaakaan ei harmikseni sattunut. 

Kammi Suiteissa on tunnelmaa. Vaikka niihin saa valoa, ne ovat parhaimmillaan vähän hämärinä, kun sähkötakkaan voi laittaa ”tulet” ja tummat seinät luovat jotenkin mystistä tunnelmaa. Saatoin joutua avaamaan pienen pullon skumppaa, nostamaan villasukat pöydälle ja kuuntelemaan hiljaisuutta. Yläkerran makuutila on minusta jotenkin aivan hirvittävän romanttinen. Taivaalle tuijottelu olisi toisen kainalossa vielä monin verroin ihanampaa, mutta onneksi olen tottunut matkustamaan yksin ja nauttimaan erityisistä hetkistä myös itsekseni.

Täällä näin elämäni ensimmäiset revontulet. Tulin ravintolasta poronkäristykseltä joskus kahdeksan jälkeen, kun kuulin pihalla jonkun huudahtavat, että taivaalla näkyy jotain vihreää. Katsoin ylöspäin ja näin pilviä. Naurahdin mielessäni, että ulkomaalaiset haluavat niin kovasti nähdä revontulia, että näkevät niitä pilvissäkin. Mutta muutamaa minuuttia myöhemmin taivas leimusi vihreänä. Valitettavasti en osannut ensikertalaisena tarkentaa ja kuvani ovat huonoja, mutta olen revontulista niin innoissani, että pari on pakko silti jakaa. Seuraavalla kerralla maltan ehkä keskittyä kuvaamiseen, kun revontulet eivät saa minua niin kiihdyksiin. Apukka Resort on niin kaukana kaupungin valosaasteesta, että revontulet näkyvät hyvin. 

Ihastuin huskyihin viime talvena Saariselällä. Siellä koiria piti Husky-Leif, Apukassa Husky-Janne. Villi haukunta alkoi, kun porukkamme tuli paikalle. Voi sitä intoa! Mennään jo! Joko mennään! Äkkiä nyt kyytiin, me halutaan juosta! Mutta kun päästiin matkaan, ei koirista kuulunut enää ääntä. Silloin kun juostaan, on kaikki hyvin. Menohaluja tuntui koirilla olevan enemmän kuin jonossa oli vauhtia, mutta voi että, miten ihana oli viilettää järven jäällä auringonpaisteessa! 

Tällä tilalla sai ajelun jälkeen jäädä silittelemään koiria. Osa oli hyvinkin ystävällisiä ja ihmisrakkaita. Oman valjakkoni keskimmäinen koira oli jotenkin ressukka, mutta se johtui siitä, että kaksivuotias koira oli jäänyt tärkeässä vaiheessa kovin vähille kontakteille koronan takia. Kaikkeen tuo vitsaus onkin vaikuttanut. Hyvin kaveri pärjäsi valjakossa ja antoi Jannen kyllä tulla tykö ja pitää hyvänä. Koirien olot näyttivät muutenkin varsin hyviltä: aitauksessa oli aina kaksi koiraa ja reilunkokoinen koppi. Pentuaitauksissa järsittiin luita ja riehuttiin. Koska itse olen tottunut vain sohvanlämmittäjäkoiriin, alan aina surra ulkokoirien elämää ja oloja, kunnes muistan, kuinka eri lajista on kysymys. Siperian husky on jotain jotain muuta kuin seurakoiraksi jalostettu spanieli. 

Apukan porot tulevat Äkäslompolosta. Minulle sattui tuuri, kun retkeä oli vetämässä poroisäntä itse. Hänellä on suuri tokka kotipuolessa ja pieni joukko Apukassa. Oli ihan mahtavaa kuulla taukopaikalla makkaraa grillatessa kaikenlaista saamelaiskulttuurista, poroista, erottelusta ja vaikkapa siitä, miten hän käy kouluttamasta muita poromiehiä eläinten käytössä vetoporona. Poro kun ei samalla tavalla ole kesytettävissä kuin koira.

Jostain syystä porot ovat muodostuneet minulle jonkinlaisiksi toteemieläimiksi, ja oikeastaan Lapin-reissu on aivan vajaa, jollen näe poroja. Vapaana oleminen olisi tietenkin ihan parasta, mutta Rovaniemen tienoilla ei siihen talvella ole mahdollisuutta. 

Meitä lähti pororetkelle pieni porukka: vain minä ja kaksi häämatkalla ollutta pariskuntaa. Yhteen kelkkaan mahtuu kaksi, ja eteen valjastetaan poro. Hetken luulin meidän pääsevän ajamaan ja ohjastamaan kuin joulupukki (ilman lento-ominaisuutta), mutta näistä poroista ei kuulemma ollut siihen. Sellaisiakin poroja isännällä luonnollisesti on, mutta koska täällä on todennäköistä nähdä matkalla moottorikelkkoja tai koiria, on parempi, ettei kokematon istu ohjaksissa, kun porolle tulee kiire lähteä perään. 

Koirien ja porojen lisäksi menopeliksi voi ottaa myös hevosen ja ratsastaa itse tai lähteä jahtaamaan revontulia reessä vällyjen alla lämpimässä istuen. 

Olen vuosia jo ajatellut, että kun täytän 50, lähden pitkäksi viikonlopuksi New Yorkiin. Apukka Resort sai minut muuttamaan mieltäni. Olen melkolailla varma, että haluan silloin Lappiin: jokin ihana majoitus, ehkä ulkoporeallas, hyvää ruokaa, jotain aktiviteetteja. Helmikuun alussa on vielä täysin talvi, revontulten todennäköisyys on hyvä, tykkylumeenkin on vielä ainakin teoreettinen mahdollisuus. Kun menin omaan Kammiini, näin parin iglun päässä jalaksilla kulkevan siirrettävän saunan. Ajattelepa sellaisesta katsella tähtitaivasta tai parhaimmillaan revontulia. Kelpaisi!