Sokoksen Vasilievsky hotelli on hyvällä paikalla, ainakin jos on kiinnostunut paikallisesta menosta. Korttelin päässä on ihana, autenttinen Andrejevskij rynok -kauppahalli eli Vasilin saaren Andrejevin kolhoositori (Bolshoi Prospekt 18), jossa toisaalta perunoita mainostetaan superperunoina, toisaalta tuontihedelmät on aseteltuna lähes yhtä kauniisti kuin Madridin San Miguelissa, lempikauppahallissani. Ihastuttava Larissa maistattaa sivuoven pielessä paikallisia herkkuja, jos osaa pyytää. Siinä sitten mutustelen korealaisittain maustettua porkkanaraastetta, marinoituja omenoita ja jotain vihreää, voimakkaasti valkosipulille maistuvaa pötkelöä, kun jostain lentää jotain nilkalleni. Taisi olla luunkikkare vastapäiseltä tiskiltä, jossa kirveen tapaisella pantiin palasiksi jotain eläintä. Olin lähes liikuttunut paikan autenttisuudesta!
Vastapäätä kauppahallia on Pyhän Andreaksen kirkko (Andrejevskij sobor), jonne mennäkseni kiedon kaulassani olleen huivin päähän ja peitän hiukset. Kirkossa on harras tunnelma. Sunnuntain palvelus on päättynyt, mutta kynttilöitä sytyttäviä, ristinmerkkiä tekeviä ja pyhiä esineitä suutelevia on sisällä paljon. Tällainen tunnelma saa lähes kyyneleet nousemaan silmiin. Ei tule mieleenkään ottaa kameraa esille, vaikka kirkko on vaatimattoman upea.
Perinteisen jälkeen on aika sukeltaa aivan toisenlaiseen Pietariin. Taidetarjonta ja urbaani kaupunkikulttuuri veivät mukanaan. Oli todettava, että Pietari osaa yllättää.
Etazhi – urbaania kaupunkikulttuuria parhaimmillaan
Lähellä Mayakovskajan metroasemaa on kaksi verrattain kiinnostavaa kulttuurikeskusta. Etazhi (Ligovskij prospect 73) on kuin ränsistynyt kerrostalo, johon ei takuulla arvaisi lähteä sisään könyämään, jollei tietäisi, mihin on menossa. Alakerrassa on monikulttuurisesti kaikenmaailman (kirjaimellisesti) keittiöitä, ja kun lähtee kapuamaan kapeaa porraskäytävää ylös, on matkalla vaikka mitä: pieniä kauppoja, kissanäyttely, iPhone-korjaaja, hostelli, kahvila. Jossain haisee sishapiippu.
Kun kiipeää ylös asti, pääsee katolle. Sieltä avautuu upea maisema yli kaupungin 100 ruplan (1 euro = noin 70 ruplaa, marraskuu 2017) pääsymaksua vastaan. Katolla olisi ihana hengailla paremmalla säällä. Marraskuun viima vähän söi fiilistä, mutta matkalta katolle voi ostaa jättimukillisen rommilla terästettyä hehkuviiniä lämmikkeeksi. Pietari näyttää aika erilaisen puolen itsestään, kun näkee myös sisäpihoille, kunnostettujen fasadien taakse.
Art Center Pushkinskaya-10 – kun taide menee enimmäkseen täysin yli ymmärryksen
Muutaman korttelin päässä Etazhista on Taidekeskus Pushkinskaya-10 (Ligovskij prospect 53). Jos ovella tulee vastaan nuori nainen, joka kantaa sylissään kettua, voi jo alkaa ennakoida, että ihan perus maisemamaalauksia ei ole odotettavissa. Aikuisten lippu maksoi 250 ruplaa, mutta perhelipun (2 aikuista + 1-2 lasta) sai 400 ruplalla. Ei ollut lapsia, mutta pienen väännön jälkeen saatiin alennus vain aikuisille.
Taidekeskus on useassa rakennuksessa. Porraskäytävät ovat vielä asteen verran epämääräisemmät kuin Etazhissa. Sen verran on käytävissäkin taidetta, että kulkiessa muistaa tulleensa taidekeskukseen. Fiilikset vaihtelevat epäuskon ja täydellisen nyt en meinaan ymmärrä mitään -tunteen välillä. Jos jossakin huoneessa uskoin saaneeni edes hetkeksi otteen, seuraavassa tämä voitonriemuinen tunne katosi täysin. Parhaiten taiteesta ehkä saa kiinni, jos ymmärtää venäjää. Paikalla oli taiteilijoita kertomassa omista (todellakin merkillisistä) töistään ja toisaalta galleristeja, joilla oli paljon kerrottavaa taiteilijoista. Sanaakaan ymmärtämättömänä olisin ilman tulkkia menettänyt kertomukset. Toisaalta olin täydellisen ummikkona vain taiteen, oudon, varassa, mikä sekin oli oikeastaan aika kiva tunne.
Voi Pietari, minkä teit! Lisää tätä! Koska pääsen takaisin?
Jos sinäkin innostuit, Pietari-juttujani on lisää näissä linkeissä: ruokaa ja taidetta, fiilistelyä ja Allegron kätevyyttä, paljon vinkkejä, vähän spesifimpiäkin.
Matka yhteistyössä Aikamatkojen ja Sokos Hotellien kanssa
14 comments
Noi vihreät marinoidut pötkelöt on karhunlaukkaa. Ne on tosi suosittuja Venäjällä, jokaiselta pieneltäkin kauppahallilta löytyy.
Kiitti! Varmaan kuulin niille nimen, mutta olin sen verran pökertynyt voimakkaasta mausta, että nimi pääsi siinä unohtumaan. 🙂
Hmm, Pietari pitäisi todellakin tupata jonkun Suomenreissun aikatauluihin, ja se onkin ollut monesti pidemmillä kesälomareissuilla mielessä. Toistaiseksi kaupunki on vielä käymättä ja kynnys on ollut jotenkin korkealla alkaa reissua järjestämään täältä Espanjasta käsin. Mutta ei kai se vaikeaa olisi, eihän?
Suosittelen! Junaliput saa ostettua netistä, samoin hotellin. Viisumi on epäilemättä hankalin kohta. En tiedä, millainen systeemi on Espanjassa. Suomessa välikätenä on jokin viisumipalvelu, jota matkatoimistojenkin täytyy käyttää. Risteilyillä voi olla muutaman päivän ilman viisumia. Mutta niissä oli jotain rajoituksia hotellien suhteen. Kaikki eivät ota viisumittomia asiakkaita. Olisiko sieltä käsin helpoin ottaa matkatoimisto avuksi koko pakettiin?
Pietarista löytyy tosiaan monenlaiset kasvot ja aina uutta näkemistä vaikka kävisi kuinka usein! Mäkin kirjoitin hiljattain Pietarin kaupunkikulttuurista ja siellä myös juttua Loft project Etagista: http://www.rantapallo.fi/mutkiamatkassa/2017/10/12/pietarin-salatut-sisapihat/
Kyllä vain! Ihan varmasti menen fiilistelemään lisää. Ei parissa viikonloppumatkassa ole ehtinyt raapaista kuin pintaa.
Jostain syystä en ole koskaan käynyt Venäjällä, vaikka se niin lähellä onkin. Pietarin voisi kyllä laittaa listalle, kun sinne pääseekin niin nopeasti ja kätevästi. Kiitti hyvistä vinkeistä, tuo kauppahalli ja maisemapaikka olisivat ainakin omaan mieleeni. 🙂
Pietari on ainakin lähellä rataa asuville todella helppo kohde lähteä, eivätkä junaliput ole ajoissa ostettuna kovin kalliit (talvihinnoilla muistaakseni 80 euroa meno-paluu). Viisumin hankkiminen on ainoa hidastava tekijä, mutta ei tietenkään sen kummempi kuin minkään muunkaan maan viisumi, jos niitä ikinä mihinkään on tarvinnut hakea.
Hienoa, miten olet saanut Pietarista otteen niiden must see-nähtävyyksien ulkopuoleltakin! Meidän keväinen pikapyrähdys Pietarissa mahdollisti just niiden perinteisten nähtävyyksien näkemisen, mutta paljon mitään muuta ei sitten ehdittykään. Onneksi Pietariin on tosiaan helppo mennä, joten täytynee ottaa uusi reissu sinne jossain välissä ohjelmaan. Toi yhdessä kuvassa näkyvä sisäpihan eläinmuraali on muuten upea!
Minua on auttanut oleminen tekemisissä varsinaisten Pietari-asiantuntijoiden kanssa. Heidän vinkeillään ja opastuksellaan löytyi tätä päänähtävyyksien ulkopuolista, joka oikeastaan kiinnostaakin minua enemmän. Yllätyksekseni huomasin, että muraalilta näyttävä oli itse asiassa kangas tai mitä materiaalia mahtoikaan olla, mutta ei siis maalattu seinään vaan ripustettu. Kuvasta se ei varmaan näy.
Pietari on kyllä huikean kaunis ja mielenkiintoinen! Mä en ole vielä ehtinyt livenä tutustutaan Pietarin UG-puoleen, mutta kauheasti kiinnostaisi. Mietinkin, miten tuo Pushkininkatu 10:ssä sijaitseva taidekeskus kuulostaa niin tutulta, mutta sitä on käsitelty männävuosina Ylen Pietari Underground -sarjassa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/28/pietarin-maan-alla-syntyi-elinvoimainen-undergroundkulttuuri
Kiitos linkistä! Pitää tutkia, mitä siellä olisi mahdollisesti seuraavaa Pietarin-matkaa varten. Koska minulla on vuosiviisumi, en voi mitenkään jättää Pietari undergroundia vain tähän. Ylipäätään kaupunkikulttuuri kiinnostaa. Tosin en minä ehtinyt kuin yhteen kirkkoonkaan, ja tykkään niistäkin. 🙂
Olipa mielenkiintoista päästä kurkistamaan tähän Pietarin undergoundimpaan puoleen, joka omalla keväisellä vierailullani jäi kokonaan näkemättä kiiruhtaessani yhdestä perinteisestä toiseen, vielä perinteisempään. Vähän nyt harmittaa, etten saanut Pietria järjestettyä syksyn ohjelmaani. Mutta tuossahan se on, lähempänä minua kuin Helsinki konsanaan. Pitäisi vaan lähteä. Mutta toisaalta pitäisi lähteä niin moneen muuhunkin. Jos ei tarvitsisi sitä viisumia, tulisi varmasti lähdettyä paljon spontaanimminkin.
Hommaa vuosiviisumi! Voit sinkaista rajan taakse koska tahansa! 🙂
Taitaa olla kaikkien kaupunkien kanssa niin, että ensimmäisellä kerralla mennään katsomaan must see -nähtävyydet, jotka aika usein ovat juuri niitä perinteistäkin perinteisempiä. Kun kaupunki alkaa tulla tutuksi, etsitään jotain muuta, vaikka juuri tällaisia kaupunkikulttuurijuttuja. Olen ajatellut, että pitäisi useammin käyttää opaspalveluja, ainakin sellaisia, jotka räätälöisivät asiakkaan näköisiä kierroksia, ei vain niitä kaikkein tutuimpia paikkoja. Kuinka yllättävältä voisi moni tuttukin kaupunki alkaa näyttää. Näin minulle kävi mm. Budapestissä. Kolmekymppisen hipsterin näyttämä Pietarikin voisi olla aika erilainen.