Miniloma Porvoossa. Täydellisen irtioton resepti

Porvoo on ihana kesäkaupunki. Porvoo vetää turisteja myös joulun aikaan, koska maisema on kuin postikortti, puodit tekevät vanhasta kaupungista kuin joulun ihmemaan, ihanimmat joululaulut raikuvat kauniissa vanhassa kirkossa. Mutta Porvooseen voi lähteä pikkumatkalle aivan mainiosti myös marraskuun harmaudessa, koska se on aina ihana. 

Kaikki alkoi siitä, kun istuin kauppakeskuksen ravintolassa kahden ystäväni kanssa. Tiedäthän juuri ne hetket, kun on ihana tavata ystäviä, mutta arjen kiireessä valitaan se paikka, johon tiistai-iltana kaikki pääsevät kivasti ja kätevästi autolla. Todettiin, että nyt olisi arjesta irrottautumisen paikka. Lähdetään siis Tallinnaan! Sinnehän kaikki menevät. Mutta jos viimeiseen järkevään aikaan perillä olevaan lauttaan ei ehdi, ei oikein ole mieltä ottaa seuraavaa ja lampsia pitkän työviikon jälkeisessä väsymyksessä suunnilleen suoraan satamasta nukkumaan. No mihin sitten? Hotelliloma Tampereelle. Äh. Airbnb-kämppä vanhasta hirsitalosta Porvoon vanhasta kaupungista ja kaikkia ihania ravintoloita ja kahviloita? Jeeees! Joskus on hyvä tehdä jotain ihan muuta.

Vanhan talon henki, viistossa ja kallellaan olevat lattiat, villasukat, ikkunan takana ja sisälläkin porvoolainen idylli. Kivikova sänky, pöydälle jätetyt pehmeät tomaatit, kylpyhuoneen hammasharjat ja muu henkilökohtainen hygieniatarpeisto, perhevalokuvat ja jääkaappi täynnä puoliksisyötyjä elintarvikkeita. Kuin olisimme tulleet kylään ja odotelleet vain isäntäväen paluuta töistä. Mutta tietenkään kukaan ei tullut. Vain me vähän hämmentyneinä toisten nurkissa. Kokemus oli ihana ja vähän outo samalla kertaa.

Siellä me kävelimme vanhan Porvoon katuja rinnakkain kuin Sinkkuelämää-naiset konsanaan. Takki auki ja koroissa se ei onnistunut liukkailla kaduilla, kymmenen asteen pakkasessa. Mutta sisäiset Carrie ja Samantha ihailivat, kuinka kaunista siellä oli. Kuin tilauksesta kaikki lumi ja kauneus.

Vuorokauden Porvoon-matkalle oli teemana breikki irti arjesta, poissa töistä, kotitöistä, tiskeistä, ruoanlaitosta, helppoa oloa ja iloa hyvästä ruoasta ja juomasta ystävien kanssa. Oma kehu paras kehu, mutta voin sanoa löytäneemme täydellisen reseptin, miten irrottautuminen arjesta onnistuu. Siihen tarvittiin siis ensin ne ystävät, itse huolella valitut, jonkinlainen majapaikka, ettei tarvitse miettiä, kuka ajaa, milloin menee bussi. Sitä paitsi irrottautuminen on aina kokonaisvaltaisempi, kun pysyy yön poissa. Entä mitä muuta?

Miksi mennä viinille, kun voi mennä drinkkikouluun? Porvoon paahtimon drinkkikoulu oli vähän erilainen tapa nauttia after workit.

Kokemuksiani drinkkikoulusta voit lukea lisää tästä.

Porvoon maine kulinarististen nautintojen keskittymänä kiirii. Yksi sen helmi on Zum Beispiel mutkattomalla ruoalla ja rennolla palvelulla. 

Ravintolakokemuksestamme ja Zumin herkuista voit lukea lisää tästä. 

Illallisen sulatteluun riittää käyskentely vanhan Porvoon hiljaisilla kaduilla, nousu sillalle ihailemaan jokimaisemaa, näyteikkunoiden taakse pysähtyminen. Jos muistaa käydä kaupan kautta, voi palailla siitä majapaikalle. Jos ei muista, sulattelua voi jatkaa yömyssyllä myös kaupungilla.

Väsynyt kikattelu torkkupeittojen alla on osa täydellistä irtiottoa. Kun väsyttää ihan turkasesti, mutta ei malta mennä nukkumaan, koska illan ei tahtoisi päättyvän. Onneksi ystävät ovat tallella vielä aamullakin. On restauroinnin aika.

Aamiaisvaihtoehdoista kannattaa sulkea heti pois samojen leipien ja juustojen mukaan roudaaminen, joita kotonakin söisi. Ei ole irrottautumista se. Sen sijaan luomutuotteista itse tehdyt herkut ja mimosat Cafe Postresissa takaavat, ettei aamu voi alkaa huonosti. Ihanasta kahvilasta ja sen aamiaisesta lisää täällä. 

Herkkujen voimalla voi taas kierrellä vanhan kaupungin katuja, jotka ovat vilkastuneet. Japanilaisryhmä tulee kirkosta kameroineen, paikallisetkin heräilevät viikonloppuun, päiväturistit vaeltelevat mukulakivillä. Joenrantaan ei kaupungin puolelta monesta kohdasta pääse, ja kun sitä yrittää, voi sattumalta päätyä istumaan Colmio Slow Housen moderneille keinutuoleille keskustelemaan suomalaisesta muotoilusta Colmio-tuotteiden suunnittelijan Päivi Mikolan kanssa.

Colmion pelkistetyn kauneuden jälkeen voi saada vastapainoa Henriettas blommor -kukkakaupasta saman Jokikadun varrelta. Henrietta Nyman-Lindin tekemät kranssit houkuttelevat asiakkaita laajalta. Kukkakaupan värien ja tuoksujen keskellä tulee taas ajatelleeksi, että pitäisi ostaa useammin kukkia. Joten ostan vahapintaisen amarylliksen sipulin, jota ei tarvitse edes kastella ja josta pitäisi syksyn mittaan kasvaa komea kukka.

Vuorokauteen mahtuu vielä yksi lounas. PetriS Chocolate Room tarjoaa suloisten suklaiden ja kakkuparatiisin lisäksi myös suolaisia piiraita pikkulounaan tarpeisiin. Lisää PetriS Chocolate Roomin herkuista voit lukea tästä. 

Ja jos tuuri käy, voi luvan kanssa päästä hiippailemaan makasiinien takapihoille joen rantaan. Voi sitä talojen punaisuutta, aittojen matalia ovia, kapeita kujia talojen välissä, historiaa, aikamatkaa nykyajan ja menneisyyden välillä.

Kun viimeisen kerran kävelemme talolle, matka on jo tuttu. Ikkunaluukut, vinot räystäslaudat, kirkon kellotornin monenlaiset pinnat, pihakalusteiden päälle kertyneet lumihatut ja kaikki pienet yksityiskohdat eivät enää herätä ihastuksen hihkaisuja. Kun kaikki alkaa tuntua tutulta, kuin kotiin kävelisi, on aika lähteä omaan oikeaan kotiin.

Ja kun palasin Helsinkiin, oli jääkaapissa valon lisäksi nahistunut salaatti ja pari viiliä. En ollut valmis palaamaan arkeen. Tilasin pitsan ja kömmin torkkupeiton alle sohvalle katsomaan telkkaria. Pitelin kaukana kavalan maailman vielä sen illan.