Maailman tyylikkäin kahvila ja muuta Minskiä

Kaksi vuotta sitten vietimme pääsiäisen Minskissä. Valko-Venäjä kuulostaa hirvittävän kaukaiselta, mutta sinne on Helsingistä matkaa jokseenkin saman verran kuin Rovaniemelle. Henkisesti se saattaa olla kauempana, mutta kuten arvata saattaa, minä pidin siitäkin. Eihän Minsk nyt mikään Itä-Euroopan Pariisi ole, mutta muutamaksi päiväksi siitä riittää lomakaupunkia hyvinkin. Minskissä on paljon sekä hirvittävän rumaa betonimeininkiä että vanhoja ja kauniita rakennuksia. Historia on osa katukuvaa, mutta paljon oltiin rakentamassa myös uutta. 

Minsk on hyvin käveltävissä, eivätkä välimatkat ole kovin pitkät. Kaupungissa on myös metro, mutta emme halunneet (tai uskaltaneet) käyttää sitä, koska alle kaksi viikkoa ennen matkaamme räjähti keskustassa metroasemalla pommi ja ihmisiä kuoli ja loukkaantui tarpeettoman paljon. Pääkadun varressa aseman ovella ollut kukkameri oli pysäyttävä näky. 

Joen ympäristö on selvästi Minskissäkin kaupunkilaisten olohuone. Huhtikuinen sää ei ollut vielä erityisen lämmin eikä kevätkään vielä pitkällä, mutta puistoalueet olivat kauniita ja hyvin hoidettuja.

Joen rannassa oli myös hotellimme Planeta, ehkä maailmankaikkeuden rumin hotelli. Ei sitä viihtyisäksi voinut oikein kutsua sisältäkään. Kahden hengen huoneessa oli kaksi yksittäistä sänkyä kulmittain eri seinustoilla eikä oikeastaan muuta. Yhtenä iltana olimme vähän pidempään ulkona, ehkä jopa yhteentoista, ja tulimme hotelille taksilla. Minun piti osoittaa ovimiehelle, että olen hotellin asiakas. Luuli kai huonoksi naiseksi. Jokaisella asiakkaalla oli hotellin kortti, jota piti pitää mukana. Olisikohan Suomen passi ollut tehokkaampi vetäistä esiin käsilaukusta? Myöhemmin olevista sirkuskuvista voit nähdä, kuinka epäilyttävästi olin pukeutunut polvipituiseen mekkoon, Burberryn huiviin ja takkiin. Kohtuullisen hyvin tienaava ilotyttö. 🙂 Työtäänhän ovimies tietenkin vain teki, mutta kyllä meitä nauratti.

Joskus hajaannumme. Ihan kaikkia sotamuseoita en tahdo jaksaa – tai oikeastaan en ehkä ainuttakaan, mutta joskus olosuhteiden pakosta päädyn niihin mukaan. Teimme diilin: minä menen Grand Cafehen, mies museoon ja tulee myöhemmin perässä. Rakastuin. En ole eläissäni ollut niin viehättävässä kahvila-ravintolassa kuin Minskin Grand Cafe. Se on ulospäin hirvittävän ankean näköisessä talossa, mutta ulkonäkö on todellakin vain hämäystä. Jos Helsingissä olisi tällainen paikka, ei olisi epäilystäkään, mistä minut löytäisi lauantailounaalta. Hintataso oli paikallisittain kallis, mutta suomalaiselle erittäin kohtuullinen puitteisiin nähden. Onneksi löysin paikan aiemmin kuin viimeisenä päivänä, eli pääsin sinne vielä toisenkin kerran. 

Jos löytää mies sotamuseot, tuntuu haistavan myös kaikenlaiset autonäyttelyt. Sattumalta kävelimme ohi vanhojen autojen ja muiden ties minkä härveleiden tapahtuman. Pihalla pistivät tanssiksikin.

Shoppailijan kaupunki Minsk ei ole. Muutama tavaratalo on, mutta ne ovat erityisen neuvostoaikaisia. Siellä täällä kaupungilla on myös sattumia, kuten Pal Zilerin miestenvaatehtimo, mutta mikä ironisinta, minä ostin suurehkon määrän sukkahousuja. Olen kuullut lukuisia tarinoita siitä, miten 80-luvun Neuvostoliitossa muutamalla paketilla yhden koon nailoneita eli herroiksi, ja nyt minä kannan Valko-Venäjältä Suomeen sukkiksia. Näissä maissa kuitenkin käytetään paljon hameita, ja sen vuoksi myös sukkahousujen kulutus on suurta. Hinta-laatusuhde oli aivan erinomainen.

Istuimme pitkään yhden pienen ostarin terassilla seuraamassa ihmisiä. Myyntiteltasta sai jotain festariruoan tapaista syötävää sekä alkoholia. Ilmeisesti terassilla oli sääntö, että jotain on ostettava, jos tuoleilla aikoo viihtyä. Yksikin kolmen hengen seurue osti yhden suklaapatukan ja pyysi kolme mukia. Laukusta pöydän alta löytyi sitten oma pullo ja aika paljon muitakin omia eväitä. Samalla taktiikalla oli liikkeellä aika moni.

Minksissä on pysyvä sirkus. Sillä on oma, kiinteä rakennus, ei mitään telttaa. Koska lippuja oli saatavilla, menimme näytökseen. Kyllä vain olivat esiintyjät taitavia! Valokuvaaminen ei pokkarilla ollut helppoa, mutta joitain kuvia sain. Missä on epätarkkuutta, on hurjaa liikettä. Eläinten paikkahan ei luonnollisesti sirkuksessa olisi.