Minsk on muuttunut viimeisessä kahdeksassa vuodessa hurjasti. En ollut tunnistaa sitä samaksi kaupungiksi. Kun katsoin vanhoja valokuvia, tunnistin kyllä paikkoja, mutta ilmapiiri ja luonne olivat jotenkin ihan toiset. Minsk on nyt selvästi vähemmän itää, enemmän samanlainen kuin muutkin eurooppalaiset pääkaupungit. Olin pitänyt kaupungista jo ensimmäisellä kerralla. Nyt suorastaan ihastuin siihen. Ihana kaupunki!
Vanha kaupunki on se, mistä turisti yleensä aloittaa tutustumisen keskustaan. Sen ytimessä on Pyhän hengen katedraali, jonka ympäristöön on syntynyt elävä baari- ja ravintolakulttuuri. Katedraalin edessä avautuu järvi, jonka rantamilla on toisella puolella vanhaa, kaunista rakennuskantaa, vastarannalla modernimpaa. Jo näillä kulmilla saa kulumaan hyvinkin viikonlopun, kun aina välillä pysähtyy nautiskelemaan terasseille ja ihaniin ravintoloihin. Vanha kaupunki on kuin labyrintti. Arkkitehtuuri on nättiä, ja sisäpihoilla kulkee kapeita kujia, siellä on kauppoja, baareja, gallerioita.
Muutama kortteli vanhasta kaupungista on valtavia bulevardeja ja enemmän neuvostoarkkitehtuuria, jolle on tyypillistä leveät kadut, valtavat aukiot, rakennusten valtavat pylväiköt. Tälle täysin vastakkaista on kansainvälisten liikkeiden rantautuminen kaupunkiin. Nyt Minsk tarjoaa kaikenlaista shoppailijallekin. Minä tosin menin perinteiseen neuvostoaikaiseen ostariin sukkisosastolle, joka oli kuin karkkikauppa, kuten ne näissä itäeurooppalaisissa kaupungeissa usein ovat.
Minsk on illalla vilkas. Katusoittajat keräävät yleisöä kadunkulmiin, ja meno oli varsin railakastakin. Toisaalta terassit täyttyivät, vaikka illat olivat aika viileät. Myös ravintoloissa vaikutti olevan monessa elävää musiikkia, joka usein oli kyllä taustanauhan päälle laulava nainen, mutta ei siinäkään mitään vikaa ollut. Kuten ravintolajutussani jo kirjoitin, paikat ovat todella viihtyisiä, ruoka hyvää ja hinnat edulliset. Iltaelämäänkin Minsk taipuu mainiosti.
Suurin syy, miksi halusin palata Minskiin, oli Hesarin juttu (harmillisesti maksumuurin takana) aktiivisesta taidekentästä. Ihan sitä en tavoittanut, mistä juttu puhui, mutta löysin paikan, johon ihastuin todella. Sinne löytää laittamalla Google Mapsiin MZOR. Kävelymatkaa keskustasta oli pari kilometriä, ja matkalla vaikkapa taidemuseo, jos sinne haluaa piipahtaa.
Kyse on vanhasta tyhjilleen jääneestä teollisuusalueesta, joka on nyt herännyt eloon. Siellä on valtavasti katutaidetta, baareja, ravintoloita, katuruokaa. Olin itse siellä vähän liian aikaisin. Paikat alkoivat aueta vasta puolilta päivin, ja silloin alkoi vilkastua. Toisaalta katutaidetta oli kiva katsella itsekseen. Laajimmillaan maalaukset olivat valtavat teollisuushallin kokoisia. Mielenkiintoista! Ja taas jotain, mitä en osannut odottaa näkeväni Minskissä.
Hesarin juttu vihjasi myös Korpus kulttuurikeskuksesta. Se näytti ulkoapäin todella lupaavalta. Mutta. Sisältäkin näytti samanlaiselta kapeiden porraskäytävien paikalta kuin Etazhi Pietarissa, mutta sisällä ei ollut oikeastaan mitään. (Lisää Pietarin uudesta kulttuurielämästä täällä.) Joku mies, kuulemma kuuluisa taiteilija, piti luentoa kouralliselle kuuntelijoita, ja kiinnostavinta muuten oli lahjatavaraliike ja ihastuttava kaktuskauppa, jonka lämmin ja kostea ilma vei hetkeksi kuin tropiikkiin.
Korpus oli todellinen pettymys. Yhdestä avoimesta ovesta kuuntelin miehen soittavan jotain. Seuraavan kerran ohi mennessäni näin sohvalta jalan ja kuulin toisenlaista musiikkia. Siinä oli suurin taide-elämykseni. Yhdestä raollaan olevasta ovesta kurkistin sisään: siellä oli piirissä mustiin pukeutuneita taideopiskelijan näköisiä nuoria ihmisiä kuuntelemassa jotain. Vissiin ei sinnekään kaivattu yleisöä. Pettyneenä lähdin pois.
Mutta siellä vähän keskustan ulkopuolella oli toisaalta kiinnostava käydä, ja nälissäni näemmä onnistun tekemään hyviä löytöjä. Eipä arvannut ovelta, että Gastro Dvor on factorytyyliin sisustettu herkullinen katuruokakeskittymä pitsa-, hampurilais-, käsityöläisolut- ja kahvilapisteineen. Tällaista kaupunkikulttuuria odotinkin Minskistä löytäväni. Siellä muuten hampurilaisen syöjä sai ohuet muovihanskat. Tiedän, muovi on saatanasta, mutta niin on sekin, kun hampurilainen sotkee kädet.
