Kohta on aika astua laivaan. Tänä vuonna yhdistämme Karibian risteilyyn pari päivää San Juanissa ja muutaman New Yorkissa, kesäkuun 2011 risteilyyn yhdistimme vajaan viikon oleilun ja autoilun Floridassa. Ajoimme Miamista, laivan lähtö- ja paluusatamasta, Orlandoon, sieltä sukuloimaan Fort Myersiin ja takaisin Miamiin.
Orlando on luvattu maa kaikille lapsille, lapsenmielisille ja niille, joiden on vaikea löytää kosketusta sisäiseen lapseensa. Kuulun itse viimeiseen joukkoon, mutta Universal Studioilla sisäinen lapseni innostui ja viihtyi koko päivän. Koska olimme kaupungissa vain yhden päivän, piti valita kaikkien teemapuistojen ja adventure-parkkien väliltä. Lapsiperheelle Disneyn puistot olisivat luultavasti antoisimpia, mutta aikuisille suosittelen lämpimästi Universalia. Sielläkin on muuten kaksi puistoa: studiot ja huvipuisto. Molempiin saa menemään kokonaisen päivän.
Ajattelin etukäteen, että mielenkiintoisinta antia olisivat New Yorkin, Hollywoodin ja San Fransiscon Fisherman’s Wharfin kulissit ja että ehkä yhteen tai kahteen näytökseen tai ajeluun ehkä viitsin mennä, mutta erehdyin. Osallistuttuani matkaan E.T:n kotiplaneetalle olin aivan myyty! Ajelut olivat vuoristoradan tapaisia sisätiloissa tapahtuvia ja teknisesti korkealuokkaisia elämyksiä. Niitä on vaikea selittää. Simpson-ajelussa vaunu vain keikkui ja kieppui, mutta maisemat vaihtuivat 3D-tekniikalla. E.T:ssä vaunu (polkupyörä, jossa E.T istuu etukorissa, kuten leffassa) liikkuu ja ympärillä näkee E.T:n planeetan elämää. Men in Black -ajelu oli interaktiivinen. Siinä suoritettiin agenttikoe ampumalla laser-aseella vihollisia. Kaikkien räiskintäpelien vihaajana ammuin konnia siinä missä muutkin. Osumia ei tainnut tulla, koska en oikein tiennyt, mitä pitää tehdä.
Tappahai-ajelulla liikuttiin veneellä. Milloin venettä uhkasi hai, milloin vieressä räjähtelivät bensatynnyrit. Olimme myös maanjäristyksen kouriin joutuvassa metrovaunussa, 4D-elokuvissa katsomassa Shrekiä, lähinnä miesten ehdoilla (hameiden pituus…) tehdyssä musiikkiesityksessä (Onneksi puistossa oli jotain silmänruokaa myös naisille!) ja Muumio-vuoristoradassa, joka oikeasti oli aika raju. Suurimmaksi show-suosikikseni nousi sittenkin eläinnäyttelijäesitys. Suurta maailmantähteä en olekaan koskaan päässyt niin lähelle kuin nyt. Ihanan surullisen Marley ja minä -elokuvan Marley-pentu, nyt jo iso kaveri, esitteli muiden leffaeläinten kanssa taitojaan.
Universal Studioilla tuli välillä hassu tunne, kun mietti, että ympärillä näyttäisi olevan kokonainen kaupunki, mutta mikään ei silti ole todellista. Silti keskellä korttelia saattoi olla toimiva ravintola tai kahvila, mutta taas Macyn tavaratalo oli vain kulissi. Kaikki ajelut tietysti päättyivät niin, että piti kulkea aiheeseen liittyvän matkamuistomyymälän läpi, mutta mitään ei tyrkytetty tai ei tullut olo, että pitäisi ostaa.
Sisäänpääsy alueelle oli melko kallis, mutta tuntui, että rahalle sai oikeasti vastinetta. Ostimme 15 dollarin hintaiset express-liput pääsylippujen lisäksi. Niillä pääsi lyhyemmällä jonotuksella useimpiin näytöksiin ja ajeluihin. Kesäkuu ei vielä ollut vilkkainta lomasesonkia ja odotusajat olivat kaikkineen ihan kohtuulliset, mutta kyllä jonoja ohittamalla sittenkin säästi hermoja. Ruoka ja juoma olivat alueella kohtuuhintaisia, eikä myymälöissäkään ollut kallista, jos jotain teemakamaa halusi ostaa.
Kuvia ei suurimmasta osasta ajeluja ja esityksiä saanut ottaa. Toisaalta kuvat eivät juurikaan kertoisi elämyksistä, vaikka niitä olisikin.
Voisi ajatella, että kerrallahan tällainen on nähty, mutta tässä kuvia katsellessa minulle tulee olo, että Universal Studioille voisi vaikka palata.
