Katastrofiturismia New Yorkissa – WTC:n raunioilla

Katastrofiturismia New Yorkissa – WTC:n raunioilla

Missä olit, kun Estonia upposi? Entä kun Diana kuoli? Kun lentokoneet törmäsivät WTC-torneihin New Yorkissa? Kuvittelin puhuneeni Estonian uppoamisesta koulussa, mutta en ole voinut, koska kirjoitin ylioppilaaksi jo vuotta aiemmin. Dianan kuolemasta muistan lukeneeni kyllä, mutta en osaisi sitä ajoittaa. Syyskuun 11. päivän tapahtumat kohta 15 vuotta sitten sen sijaan muistan hyvin: olin vähän aikaisemmin aloittanut uudessa työpaikassa ja olin käymässä minut palkanneen mutta sittemmin eläkkeelle jääneen naisen luona työasioissa, mutta töiden teko jäi aika vähälle, kun katsoimme syvän epäuskon ja järkytyksen vallassa televisiota.

Hirvittävästä tapahtumasarjasta on siis jo kohta 15 vuotta, ja vähitellen WTC-tornien alue New Yorkissa alkaa valmistua. Aiemmilla kerroilla en ole halunnut nähdä paikkaa keskeneräisenä, raunioille nousevana. En ole tuskaturismin ystävä. En halua keskitysleireille enkä hirmuhallitsijoiden kidutuspaikoille. Ne kerrat, kun olen niihin erehtynyt, ovat jääneet kummittelemaan liian pitkäksi aikaa.

Untitled

Untitled

WTC-alueen vetovoimaisin tekijä on nykyään One World Observatory, josta avautuu mieletön näkymä yli Manhattanin. Sieltä voi ihailla Brooklyn Bridgeä ja Vapaudenpatsasta. Kirkkaalla säällä näkee kauas, mutta toisaalta pilvisen ja sateiden päivän kuvat Instagramissa olivat minusta paljon kiehtovampia kuin omani. Talvisena päivänä ei tarvinnut jonottaa eikä ostaa lippua etukäteen, ainakaan jos meni heti aamulla. Turistikaudella ostaisin liput netistä. Ainakin lippuluukulla oli varauduttu kiemurteleviin jonoihin. Liput ostetaan tiettyyn aikaikkunaan, jonka aikana pitäisi hissille mennä.

Untitled

Untitled

Untitled

Jo pelkästään maisemia vaihtava hissi oli hieno (ja nopea). Ennen näköalatasanteelle pääsyä oli multimediaesitys, johon suhtauduin alkuun varauksella. tuntui pakkosyötöltä. Mitä nyt taas? Mutta esitys oli hieno. Todella hieno. Niin hieno, että mietin, pääsisikö sitä samalla lipulla katsomaan uudelleen.

Vierailu One World Observatoryssa on kallis (32 dollaria), mutta jos se ei kaada lomabudjettiasi, suosittelen kyllä käymään. Yhtä asiaa jäin kyllä kaipaamaan: pääsyä ulos. En saanut kokea, miten tuuli riepottelee hiuksia yläilmoissa tai sormet jäätyvät talvisessa viimassa. Valokuvia siis lähinnä ajattelin. Niihin tulee melkein väkisin ikkunasta heijastuksia.

Untitled

Untitled

Tien toisella puolella on uusi ostari, Brookfield Place, jonka luksusliikkeet eivät varsinkaan kalliin dollarin aikaan vedä puoleensa, mutta jos liikut näillä kulmilla lounasaikaan, ostarin sisällä olevasta Le Districtistä saa kivat eväät vaikka piknikille Hudsonin rantaan tai voi nauttia lounaan lukuisista pikkupaikoista. Se tarjoaa vaikka mitä herkkuja, ja on ihan hirveän kallis kyllä. Mutta jokainen omena ja ananas on aseteltu esille harkiten kuin taideteos.

Untitled

Untitled

Untitled

Vaikuttavinta WTC-alueella ovat muistoaltaat ja niissä olevat vesiputoukset. Altaat on rakennettu tuhoutuneiden WTC-tornien paikoille. Niiden reunoihin on kaiverrettu jokaisen uhrin nimi. On pysäyttävää, kun tällaisen joukkotuhon ihmiset muuttuvat konkreettisiksi. Nimet eivät tietenkään ole minulle tuttuja, mutta ne tekevät tapahtuman silti todellisemmaksi. Vaikutusta lisäsivät muutamat valkoiset ruusut, joita paikalle on tuotu. Ehkä joku tuo ruusun säännöllisesti menettämälleen rakkaalle.    

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

P.S. Joko luit tärkeää asiaa reissaajan tietoturvasta ja osallistuit kilpailuun?

Next Post:
Previous Post:
There are 19 comments for this article
  1. Avatar
    Elina | Vaihda vapaalle at 18:39

    Olen nyt vähän hämmentynyt, sillä tajusin juuri, etten muista missä olin tuon tuhoistan syykuun 11. päivän aikaan. Sen muistan kyllä, että kotona katselin Estonian uppoamisesta uutislähetystä. Minäkään en katastrofiturismista välitä. Voi silti olla, että tuonne One World Observatoryyn saatetaan mennä kesäkuussa. Riippuu mitä matkaseura haluaa. 🙂

    • Avatar
      Annika Author at 18:52

      Tuon paikan voi hyvin ottaa vain hienona mahdollisuutena nähdä New York korkealta. Jos altaille jää oikeasti miettimään, miksi nimet ovat sen reunoissa, saa aika hyvän maailmantuskan aikaan. Mutta onneksi sille tasolle ei ole pakko mennä. Ainakin minä selvisin aika vähällä. 🙂

  2. Avatar
    Milla – Pingviinimatkat at 06:49

    Maisemat yläilmoista on kyllä komeat, mutta varmaan itsekin harmittelisin sitä ettei ulos ole pääsyä. Itse ahdistuin altaiden äärellä, sen verran vaikuttava on kokonaisuus. Ruusut muuten tuodaan aina niiden ihmisten nimien kohdalle joilla olisi syntymäpäivä ja siitä muistaakseni vastaa joku alueen kukkakauppias. Kiva ele ja voin uskoa, että joka päivä muistomerkillä vierailevat ottavat näistä kuvia, joten senkin myötä iskuissa menehtyneiden muisto elää edelleen.

    • Avatar
      Annika Author at 15:10

      Kiitos! Vähän mietinkin, miksi kaikki kukat niin samanlaisia. Tuo kukkakauppahomma selittäisi sen. Todella hieno ele minusta. Jokainen on yhtä arvokas, jokaista muistetaan aina kerran vuodessa.

  3. Avatar
    Maarit Johanna at 21:17

    Viime aikoina on ollut tosi paljon kaikkea kamalaa, ja pitäisi aina muistaa missä on ollut kun tapahtui sitä ja tätä. Mitään muuta en muista, kuin että Air Francen Atlantilla tippunut kone katosi samana päivänä kun lensin itse Pariisiin. Siellä oli sitten tuskaa tuoreimmillaan, kun Notre Damen saari oli ihan täynnä surevia pariisilaisia presidentin ja pääministerin kanssa. Oli aika hirveää olla sellaisen kollektiivisen surun keskellä. Mua kans vähän ahdistaa tuskaturismi ja jaan kyllä samantyyppiset tuntemukset sinun kanssa. Keskitysleireille mua ei saisi millään.
    Observatorio kiinnostaisi kohteena, joten tuo olisi todennäköisesti minun ja Markun listalla jos Nykiin päästäisi jossain vaiheessa! Taivaantutkiminen kiinnostaa, onhan meillä on oma kaukoputki 🙂

    • Avatar
      Annika Author at 21:56

      Hui! Kollekstiivisen surun kokeminen tuolla tavalla on varmasti ollut ahdistavaa! Me suomalaiset kun muutenkin näytämme tunteita eri tavalla. Kyllähän mekin kynttilöitä viemme vaikapa onnettomuuspaikoille ja kokoonnumme muistojumalanpalveluksiin, mutta jos oikein olen ymmärtänyt aika paljon pienimuotoisemmin. Toisaalta ei meillä ole tapahtumutkaan mitään niin suurta, että satoja ihmisiä olisi menehtynyt, niin kuin WTC-iskuissa. Muistomerkit ovat tyylikkäät ja eleettömät, mutta se jotenkin vielä lisää niiden vaikuttavuutta.

  4. Avatar
    Nimetön at 15:10

    Estonian uppoaminen, olin Madeiralla. Dianan kuoleman kuulin radiosta kesämökillä Turussa kello 3.00 aamulla, radio oli jäännyt päälle epähuomiossa. New Yorkin iskuista kuulin autossa kotimatkalla Länsiväylällä. Pariisin iskut, olin Sveitsissä. Belgian tapahtuma, olen Tukholmassa. Hyvin ainakin muisti pelittää, vaikka kaikkea tuota ei tietenkään olisi pitänyt tapahtua.

    • Avatar
      Annika Author at 22:08

      Sinulla todiaan on hyvö muisti. Mutta todellakaan näitä kaikkia kamaluuksia ei ikinä olisi pitäny tapahtua, kuinka paljon pahemmaksi kaikki tuntuu vain olevan menossa.

  5. Avatar
    Mika / Lähtöportti at 11:14

    Estonian tapauksen muistan hyvin. Näin unta uppoavasta laivasta ennen heräämistä ja aamun uutisia. Epäilen kuitenkin, että keittiössä auki ollut radio vaikutti noihin unensekaisiin mielikuviin. WTC:n katastrofia seurattiin epäuskoisina töissä. Yksittäiset henkilöt, vaikka vain nimenä, tekevät katastrofista koskettavamman. Kolmetuhatta kuollutta on vain käsittämätön numero, mutta esimerkiksi Karen ja Craig olivat jonkun läheisiä. Käynti WTC:n vieressä St. Paulin kappelissa oli aika koskettava kokemus valokuvineen ja muine muistoesineineen. Vaan onpa tuolta uudesta tornista mahtavat näköalat! Varsinkin Vapaudenpatsaalle päin otettua kuvaa olisin luullut helikopterista otetuksi.

    • Avatar
      Annika Author at 13:43

      Juuri tuo, että muuttuvat yksilöiksi. Tuhannetkin ihmiset ovat vain kasvotonta massaa meille, mutta eivät tietenkään heidän läheisilleen. Aina tietenkin voi miettiä, pitääkö muistomerkin olla henkilökohtainen, tarvitaanko yksilöitä. En osaa muotoilla omaa kantaani.

  6. Avatar
    Miika ♥ Gia | matkakuume.net at 23:17

    Olen seisonut tuolla samassa paikassa ja miettinyt miten lohdutonta se kaikki on. Samalla mietin kuitenkin aina sitä miten joka päivä ihmisiä tapetaan levottomuuksien keskellä, siviilejä, joilla ei ole ollut osaa eikä arpaa tilanteen kehittymiseen, ja jotka eivät voi sille myöskään mitään. Ja he kaikki jäävät unholaan. Tiedän, että kaikki aina suhteutetaan ympäristöön, mutta silti se tuntuu niin hirvittävän epäreilulta. Boko Haran mukaan lähteneet tytöt Afrikassa ovat edelleen sillä tiellä, eikä heitä muista kukaan. Edes media. Vaikka edes osa heistä voisi olla mahdollista pelastaa. On kuitenkin hienoa että edes näiden ihmisten nimet on saatu esille.

    Itsekään en niin välitä näistä tuskaturismin muistomerkeistä, mutta käyn niillä silti, muistuttaakseni itseäni siitä mitä hirmutekoja ihminen on kyennyt tekemään, ja jotta se ei enää toistuisi. 9/11 seurasin kotoa käsin, isolta valkokankaalta, ja valmistauduin illalliselle ystävien kanssa. Koko illallisen ajan oli jotenkin epätodellinen olo, vatsassa kiemurteli, eikä vähiten sen takia että edessä piti olla lähtö Eurooppaan muutaman päivän päästä. En noussut siihen koneeseen, mutta muista syistä.

    • Avatar
      Annika Author at 23:29

      On totta, että lännessä tapahtuvat asiat muistetaan, kaukana jossain tapahtuvia ei. Lännessä rakennetaan näitä muistomerkkejä. Jossain muualla tytöt voivat vain kadota. Joillain kansanmurhan muistomerkeillä ja vastaavilla olen nähnyt samanlaisia listoja menehtyneistä ihmisistä ja miettinyt, että nuokin kaikki ovat jonkun lapsia, sisaruksia, puolisoita, ystäviä. Miksi heille ei annettu mahdollisuutta elää?

  7. Avatar
    IKILOMALLA at 07:19

    Nämä ovat ihkaensimmäiset näkemämme valokuvat uudelleen rakentamisen jälkeen. Vaikuttavaa!

    Varmasti menemme katsomaan paikan myös itse, sitten jonain päivänä kun Nykkiin päädymme.

    Katastrofiturismi kiehtoo, vaikka paikoista paha mieli usein tuleekin. On kuitenkin hyvä, että tietoa katastrofeista ja kauheuksista välitetään avoimesti ihmisille.

    • Avatar
      Annika Author at 09:39

      Katastrofiturismi jakaa katsojia. Minulle se on aika vierasta. Ihmisen pahuutta ei kuitenkaan pääse karkuun. Se on. Jos menee vain One World Observatoryyn tai ostarille, ei mistään huomaa, mitä paikalla on ennen ollut, mutta korkean lasitornin juurella, mustilla putousaltailla kohtaa kaikki ne nimet. Siinä ei enää voi ummistaa silmiä.

  8. Avatar
    Kohteena maailma / Rami at 01:00

    Aika moni silti taitaa tuolla käydä maisemien vuoksi ja itse 9/11 syvälliset ajatukset on siellä taka-alalla – valitettavasti. Itse olen seurannut tuon kompleksin valmistumista usealla reissulla, mutta valmistumisen jälkeen en ole siellä käynyt. Jossain vaiheessa varmasti itsellä ajankohtaista käydä tuolla.

    Muistan hyvin kyseisen päivän, kun iskut tapahtui. Olin ulkoilumattomassa koiraa, ja kaikki lähiseudun puistokemistit tiesivät tapahtuneesta. Sitten soitti kaverini, joka kertoi asiasta katsellessaan televisiosta uutisia. Ja puhelun aikana osui toinen kone Toiseen torniin. Kaikki kävi uskomattoman nopeasti ja aina olen hämmästellyt sitä, miten puistossa olevat juopot olivat tilanteen tasalla. Loppupäivä menikin uutisia seuratessa matkalla Ruotsiin, jonne koiran lenkittämisen jälkeen lähdin.

    P.S. Itse kävin WTC:n ulkoilmatasanteella 1994. Mietimme kaverin kanssa silloin, että mikäli hissit ei olisi toiminnassa, alas kävelisi ainakin tunnin. Siihenkin peilaten on ollut järkyttävä kohtalo ihmisillä, jotka ovat yrittäneet pelastautua palavasta rakennuksesta. Koneiden osumien yläkerroksista siihen ei ole ollut mitään mahdollisuuksia 🙁

    • Avatar
      Annika Author at 14:57

      Ihan hirveä ajatus! Voin kuvitella, miten sinä osaat eläytyä vielä tilanteeseen, kun olet tornissa ollutkin. Myönnän olevani niitä, jotka menevät msisemien vuoksi. Toki putousaltaat sitten pysäyttivät uhrien äärelle.

  9. Avatar
    Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi at 07:44

    päivä on jäänyt mieleen kyllä. olin itsekin juuri aloittanut uudessa duunissa ja sielä seurasimme TV-uutisointia käytännössä reaaliajassa, mikä tuntui ihan absurdilta. Absurdilta toki nuo tapahtumat tuntuvat yhä vieläkin. Tuo kohde menee ehdottomasti matkaohjelmaan, kiitos vinkistä. Hieman tosin jo itseäkin valmiiksi harmittaa se, ettei sinne ulos pääse…

    • Avatar
      Annika Author at 14:55

      Ei niitä tosiaan meinaa uskoa todeksi, kuten ei sitä kaikkea muutakaan tuhoa, jota kylvetään nyt vähän joka puolella. Ihmisen pahuudella ei ole rajoja.

  10. Pingback: New Yorkin ilmaiset ilot – Tiiantai

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.