Kyllä on kiva olla valokuvauksellinen!

Olet varmaan nähnyt verkko-oppaita ja blogipostauksia siitä, miten otetaan parhaat selfiet. Ei. Tämä ei ole sellainen postaus. Jos yritän ottaa itsestäni kännykällä kuvaa, lopputulos on kaikkea marsun (jep, nämä jäätävän kokoiset poskipäät) tai virtahevon (jep, liikakilot näkyvät naamasta eikä käsi ole tarpeeksi pitkä häivyttämään vaikutelmaa) väliltä, joten niitä kuvia todella harvoin edes yritän ottaa. Sitä paitsi puhelimeni etukamera on varsin huono. Eli milloin näet blogissa kuvia minusta ja olen ollut yksin reissussa, ne on useimmiten otettu järkkärillä itselaukaisimella, useimmiten vielä kännykkä kaukosäätimenä. 

Yhden semionnistuneen kuvan ottaminen tarkoittaa lukemattomia aivan omituisia versioita. Kuvassa poseeraaminen tuntuu minusta keskimäärin naurettavalta. Se tuntuu vielä pöljemmältä, jos seison yksikseni jossain kadunkulmassa ja yritän näyttää coolilta. Kamera törröttää jossain lähistöllä. Jos kameran takana on joku ihminen, se on sittenkin minulle melkein yhtä omituista. Olen yrittänyt tietoisesti tätä opetella: pitää kai itseään kunnioittavan matkabloggaajan ainakin joskus olla itse kuvissaan. Pitääkö? En minä tiedä. Toiset taas ajattelevat, että viis mistään muusta, maisemista, arkkitehtuurista tai vastaavasta, kunhan minä näyn ja näytän hyvältä tässä kohteessa. Ehkä olen vain kade, koska näytän omituiselta kaikissa maailmankolkissa. 

Miltä siis näyttävät ne oikeasti todella epäonnistuneet versiot edes jotenkin julkaisukelpoisten taustalla?

Kun kuvakulma saa lihomaan kymmenisen kiloa ja samalla joku tulee uhkaavan lähelle kameraa. Silloin käy näin. Se niin sanotusti onnistunut kuva on sitten tuommoinen vähän nolo poseeraus.

Täällä minä tälleen luontevasti yritän kävellä ihan muina naisina. Toki kannattaa näyttää siltä, että kävelee just ulos koko kuvasta.

Kyllähän uima-allaskuva pitää olla, jos on oma pool villa. Ja kädet ylhäällä on jokaisen instagrammaajan must-asento. Kuten huomaat, ei ole minun. Ei kannata edes yrittää.

Ajoitusta en voi kyllin korostaa. Kyllä siinä kotvanen menee, että saa pungerrettua itsensä kivasti makaamaan.

Kyllä lähikuva rannalta toimii aina. Not.

Älä sinä tule lähelle tai minä tästä ponkaisen kimppuusi! Eikä välttämättä nyt ihan kaikkein luonnollisen ole tuo toinenkaan poseeraus, mutta siinä yritän tavoitella Pavilion hotellin eleganssia.

Tältä näytti Tallinnan-matkalla ystävän kanssa. Saatoin sanoa, että nyt ei taidakaan olla oikea hetki, koska minulla valuu räkä nenästä. Ne paremmin onnistuneet vahingossa poistin. En tiedä, mitä silloin tapahtui. Ehkä jotain nenäongelmia taas.

Photobombaajat saattavat yllättää myös. Tiedän itse, etten jaksa odottaa toisten naurettavia fotosessioita kovin kauaa. Tämä kesti 20 sekuntia, ja siinä ajassa mukaan ehti esimerkiksi tuoppimies. En tiedä, mihin sen JÄLKEEN vielä oli kiire.

Eihän näistä mitään tullut -kuvat ovat sitten oma lukunsa. Kun ei kertakaikkiaan vaan onnistu. On esimerkiksi tämä todella luonteva saunakuva.

Tässä oli minusta todella kuvauksellinen kohta Bairro Altossa Lissabonissa. Jouduin vaan asettamaan kameran kadulle ja kuuntelemaan, tuleeko autoja. Ihana ohikulkija tajusi, mitä puuhaan, ja jäi vahtimaan kameraa. Oli mahdotonta näyttää mitenkään luontevalta, kuten saatat nähdä.

Kyllä uima-allaskuvia pitää olla. Kyllä pinnalla kelluva pää on hyvä idea. Tällaiset pääkuvat toimivat silloin, kun kuvattava on saimaannorppa, mutta naisen kohdalla en suosittele.

Eiköhän tämä nyt tullut näillä kuvilla selville, että tuurista se on kiinni ainakin minun kohdallani. Kansikuvaksi valitsemani on oikeastaan yksi itsestäni otetuista suosikkikuvista ikinä. Olin Pietarissa, ja porukalla vähän naureskelimme tiiliseinää vasten poseeraaville nuorille naisille. Mutta seinä oli niin kaunis, että halusin kuvan minäkin. En osannut olla. Kiemurtelin. Mutta lopputulos on minusta silti kiva.