Kun Venetsia vasta herää

Kun Venetsia vasta herää

En ole aamuihmisiä ollenkaan. Tänä aamuna seurasin koiraani, joka ei ole aamutyyppejä hänkään. Koira oli melkein unessa, mutta sen häntä heräsi ja aloitti tasaisen rummutuksen, kun ilmaannuin sen ulottuville. Rapsuttelusta häntä vielä villiintyi. Mutta koira ei olisi halunnut vielä herätä. Olen samanlainen. Reissussa alkaisin heti aamusta heiluttaa häntää, jos sellainen olisi, vaikka en millään jaksaisi muuten aktivoitua. Tiedän aamuhetkien olevan ihania, kun kaupungit vasta heräävät, kun kaduilla liikuvat oikeastaan vain ne, joiden on pakko. Jotenkin minulle on jäänyt erityisen hyvin mieleen se yksi aamu, jolloin lähdin katsomaan, kuinka Venetsia herää.

Minulla oli asunto lähellä Rialton siltaa, pienellä aukiolla, joka oli päivällä vilkas ohikulkupaikka. Heinäkuussa porukkaa oli enemmän kuin riittävästi ja kadut paikoin ahtaitakin. Kun lähdin ulos ennen auringonnousua, ei kotikujillani ollut ketään. Pankkiautomaattikin nukkui. Kanaaleissa liikkui tavarankuljetuksia ja roskaveneitä, kaikkea sellaista, mitä niissä harvoin on päivällä. Näin gondolien juhlallisia rivistöjä odottamassa aamua ja taas uusia turisteja.

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

San Marcon aukiolla en enää ollut yksin. Siellä oli jokunen muukin kamerakaulaturisti, osa ehkä aikaeron vuoksi jo niin aikaisin hereillä. Canal Granden rannassa oli hiljaista. Sielläkin gondolit nukkuivat. Huokausten sillan käyttäjien huokaukset olisi kuullut aamun hiljaisuudessa, jos se vielä olisi alkuperäisessä käytössään. 

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Hyppäsin aamun ehkä ensimmäiseen vaporettoon. Vaporetot ovat kesäaikaan tungokseen asti täysiä, ja usein turistit jäävät nykyään rannalle ruikuttamaan, kun paikalliset menevät (minusta ihan oikeutetusti) ohituskaistaa ohi. Hyvän paikan saaminen ympäröivän kauneuden ihailemiseen ja kuvaamiseen on kiinni lähinnä satumaisesta tuurista. Mutta kun ajelee aamun ensimmäisellä kohti auringonnousua, voi valita paikkansa. En tiennyt Canal Granden voivan näyttää näin autiolta, kuin taululta tai elokuvan lavasteelta. Nousevan auringon kauniissa valossa palazzot sen reunoilla hohtivat. Tässä näkymässä oli jotain taianomaista. 

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Jäin pois Rialtolla. Päivisin sillalla ei välillä mahdu oikein kulkemaan, mutta aamulla meitä oli vain satunnaisia kulkijoita. Aukiolla kahvilat olivat kaikki kiinni, jossakin saattoi olla joku jo siivoamassa. Keskellä aukiota makaili pieni, vähän rähjäinen koira. Olin hädissäni, kenen se on, miksi se on yksin aamuisella aukiolla. Venetsiassa kun koirat eivät hengaile kujilla itsekseen. Kukaan ei näyttänyt tietävän, kenen tuo suloinen ressukka olisi, kunnes joku onnistui vakuuttamaan minut, että on läheisestä kahvilasta. Toivottavasti, kun enhän minä voinut sitä mukaanikaan ottaa.

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Kala- ja vihannestori on yksi Venetsia-suosikeistani. Milloin olen vuokrannut asunnon, olen usein käynyt siellä ostoksilla. Aamulla heräillessään siellä oli ihan erilainen tunnelma, kun kojuja vasta täytettiin, kalaa ja vihanneksia vasta tuotiin Canal Grandea pitkin. Tähän aikaan se oli vain venetsialaisten. Kiertelin aikani, yritin olla pois tieltä. Kotimatkalla ostin aamiaisen ja menin terassilleni oranssien kattojen yläpuolelle. Kyllä kannatti herätä ennen aurinkoa. 

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Lisää Venetsia-tunnelmia täällä. 

 

 

Next Post:
Previous Post:
There are 4 comments for this article
  1. Avatar
    Christa at 22:07

    Minulla oli ihan sama kokemus aamuisesta Venetsiasta huhtikuulta. En itsekään ole erityisesti aamuihminen, mutta kaupunkilomilla uhraan yhden aamun unet kaupungin kokemiseen. Se on aina kannattanut.

    • Avatar
      Annika Author at 21:28

      Minä teen sitä ihan liian harvoin. Aina päätän, että kyllä minä, mutta en sittenkään. Djerban saarella Tunisiassa heräsin joka aamu katsomaan auringonnousua ja kävelemään rannalle. Mutta se ei lokakuussa noussut kovin aikaisin. 🙂

  2. Avatar
    Daniel at 14:42

    Aivan upeat kuvat ja tunnelmat. Aamuhetki on tosiaan kullan kallis. Osa noista kuvista voisi olla satojen vuosien takaa…

    Kuvasi ja tunnelmointisi toivat mieleen erään hienoimmista muistoistani matkoilta. Olimme isän kanssa Venetsiassa. Tammikuun rauhassa. Asuttiin jossain tavanomaisessa hotellissa, huoneen ikkuna oli ”takapihalle” eli sieltä näkyi kanaali ja vastapäiset talot. Kanaalilta käsin ei mitenkään voinut tietää, että talo on hotelli, se oli sellainen ihan tavallinen vähän ränsistyneen oloinen venetsilainen talo ikkunaluukkuineen kaikkineen.

    Aamulla herättiin ja isäni, jota epäilemättä voisi luulla italialaiseksi runsaine rintakarvoineen ja mustanharmaine poninhäntineen, meni paidatta avaamaan ikkunaluukut ja ikkunan ja kajautti, vitsinä, ilmoille oikein kuuluvan O sole mion, oltiinhan Venetsiassa!

    Samalla hetkellä alhaalla kanaalissa lipui ohi kaksi aasialaisturistien täyttämää gondolia. Ottivat varmaan kymmeniä valokuvia, ja voin vain kuvitella, miten he kertovat tuosta aamusta ja heräävästä, O sole mioa laulavasta venetsialaismiehestä kotiin palatessaan…

    Kyllä meillä oli hauskaa!

    • Avatar
      Annika Author at 21:17

      Ihana muisto! Kiitos, että jaoit sen. Venetsia on minulle suurien tarinoiden kaupunki, vaikkei mitään suurta ole koskaan tapahtunut minulle siellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.