Type and press Enter.

Hei Annika, miten sinä kestät tämän?

Varsin usein joku minut tunteva kysyy: “Miten sinä kestät tämän?” Kyse on siis jumiutumisesta kotimaan rajojen sisälle ja oikeastaan vieläkin pienempiin ympyröihin. Minulla on vain yksi vastaus: “En minä kestä.” Minulta on katkaistu siivet. Tämä helvetin korona on pakottanut minut luopumaan elämäntavastani. Tietenkin olen huolissani tilanteesta ja tiedän, miksi maailma on kiinni. En minä riko sääntöjä, en suhaa enää maailmalla kuin ajatuksissani, vaan hiihtelen maski naamalla töissä ja kaupassa ja junassa ja missä nyt ikinä ihmisiä kohtaan, mutta ei tämä tarkoita, ettenkö silti saisi haluta ihan samoja asioita kuin ennenkin. Minua ovat alkaneet ärsyttää kaikki hurskastelijat, joiden mukaan ei saisi haluta mitään, koska korona. Ei saisi sanoa, että tilanne ottaa aivoon, koska jollain menee aina huonommin. No takuulla menee. Aina menee.

Sitä paitsi ei aivoon ottaminen koske mitenkään vain minua ja minun tarpeitani: aivoon ottaa esimerkiksi kaikkien niiden ystävieni puolesta, jotka ovat tai ovat olleet lomautettuna, yritysten puolesta, joilta tämä vie leivän, kulttuurialan ihmisten, jotka eivät ole kunnolla päässeet töihin maaliskuun jälkeen, sairaiden, joita ei hoideta, koska koronatestaus vie terveydenhoidon kapasiteetia niin paljon jne. Mutta koska tämä on matkablogi, saa kai täällä sanoa, että minulla on aivan hirveä ikävä normaalia elämää, lentokenttien kuulutuksia, myöhässä olevia Trenitalian junia, valmiiksi pilkottuja hedelmiä, valoa, lämpöä, vietnamilaisia mopoja, pilvenpiirtäjiä, norsuja, temppeleitä, Venetsian kanaaleja, sivukujia, orkideoja, toreja, lauttoja, saaria, uima-altaita, hilejuomia, mojitoja, auringonlaskuja, rannalla keikisteleviä speedomiehiä – no ei niitä sentään! Mutta skoottereita, kuumailmapalloja, vuoria, kallioisia rantoja, hienohiekkaisia rantoja, conciergeja, huonepalvelua, halpoja viinejä, erikoisia tuoksuja.

Mitä minä oikeastaan olen tehnyt sen jäljeen, kun korona alkoi jyllätä? Ensimmäinen selvä osoitus mullistuksesta oli minulle se, kun teatterit menivät kiinni. Minulla olisi ollut lippu juuri sille viikonlopulle, jolloin olivat kiinni ensimmäisen kerran. Tämä oli joskus maaliskuun puolivälissä. 8,5 kuukautta sitten. Sitten jäinkin kohta etätöihin ja kodin, työpaikan ja ruokakaupan pyhä kolminaisuus typistyi vielä.

Avaan nyt puhelimeni muistin ja kaivan sieltä kuvia siitä, mitä olen nämä kuukaudet tehnyt.

Ensimmäinen arjessa selvästi näkyvä muutos oli etätöihin jäämisen lisäksi se, että aloin ostaa itselleni kukkia. En ole koskaan ostanut niin paljon kukkia kuin näiden kuukausien aikana. Aloitin keväällä tulppaaneilla ja kesän jälkeen olen siirtynyt Reilun kaupan ruusuihin.

Osallistuin pariin tsemppikollaasiin. Niiden tekemisestä tuli hyvä mieli. Vaikka kaikki osallistujat olivat etäällä toistaan, kollaasit toivat hetken yhteisöllisyyttä etänä puuhailuun. Työkaverit olivat hetken jotenkin lähempänä, ja matkabloggaajien kanssa oltiin porukalla tilanteessa, että iso osa elämästä vietiin.

Untitled

Aloin kerätä koronameemejä ja hupikuvia, koska pakkohan tilanteesta oli yrittää saada edes jotain hupia. Tietenkin matkailuun liittyvät hupikuvat olivat suosikkejani, ja jaoin niitä myös blogin Facebookissa. Pikku Myy osui myös nauruhermooni, koska suurimman osan ajasta tukkani on myymäisellä tötteröllä, kuten olet täältä blogistakin saattanut nähdä.

Untitled
Untitled
Untitled

Kun kaikki rahat eivät menneet enää matkailuun, aloin huomata, kuinka kalliiksi kotona oleminen tulee: aloin sisustaa. Kotini oli ollut suorastaan askeettinen. Ei voida puhua edes skandinaavisesta selkeydestä ja minimalismista vaan karuudesta. Löysin nettikaupat. Löysin sisäisen insinöörini, kun siemaisin asennussampanjaa ja kokosin asioita. Mutta myönnän, että oli kivempi alkaa kutsua ystäviä kylään, kun asunto ei enää näyttänyt autotallilta.

Untitled
Untitled

Huomasin syöväni paremmin, kun olin jumissa kotona. Ruokaan meni paljon enemmän rahaa kuin aikaisemmin. Koska työmatkoihin ei mennyt aikaa, olin myös reippaampi tekemään ruokaa. Ehkä kevät ja valokin auttoivat, koska olen huomannut syksyn ja paluun työpaikalle muuttaneen taas ruokavaliota.

Untitled

Kun valmiuslakiin liittyvät toimet purettiin ja oli mahdollisuus lähteä pois Uudeltamaalta, lähdin heti. Naantali oli vielä uneliaan hiljainen, ravintoloista sai vain noutoruokaa, mutta oli kaunis toukokuun viimeinen viikonloppu. Tuo pieni viikonloppumatka onnellistutti minua hurjasti. Söin elämäni yhden ihanimmista aterioista laiturilla Naantalin vanhassa kaupungissa. Noutoruoasta voi tehdä juhlaa, kun ottaa astiat mukaan ja viinipullon.

Untitled

En ole kotimaanmatkaillut ikinä niin paljon kuin menneenä kesänä. Pian Naantalin jälkeen vietin ihanan viikon Saimaalla Maailman äärellä -blogin Heidin kanssa. Jossain vaiheessa kesää kokeilin hommaa nimeltä mökkeily. Mökkeily ei varsinaisesti kuulu edes sanavarastooni, mutta koska minulle luvattiin myös Unescon maailmaperintökohteita (Petäjäveden vanha kirkko ja Struven ketju), suostuin hyppäämään autoon ja ajelemaan Keski-Suomeen. Jonkin verran vietin aikaa myös Hangossa.

Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

Syksyllä, kun koronatilanne oli Suomessa edelleen rauhallinen, pääsin melkein kuin ulkomaanmatkalle, nimittäin sadonkorjuujuhliin Ahvenanmaalle. Aurinkoinen Ahvenanmaa oli oikeastaan aika hurmaava. Lokakuussa puolestaan piipahdin Mustion linnassa. Usein olen samaan aikaan ollut Thaimaassa, että ei nyt ihan samanlaiset lomatunnelmat, mutta edes jotain.

Untitled
Untitled
Untitled

Aina silloin tällöin olen saanut karvaisen perheenjäseneni seurakseni. Omakotitalomies ei oikein osaa olla kerrostalossa ja uusissa laumoissa, menee ihan sekaisin reppana, mutta yritettiin vähän retkeillä ja nauttia kesästä. Onnistuinpa kertaalleen kadottamaan koko olennon. Onneksi en kovin kauas tai pitkäksi aikaa kuitenkaan.

Untitled
Untitled
Untitled

Tekniikka on ollut elämässäni myös enemmän kuin ehkä koskaan ennen. Toki olen someaddikti ja aika paljon liikaakin puhelin käsissäni, mutta nyt tekniikasta on ollut korvaamatonta iloa. Virtuaalitreffit ystävien kanssa ovat korvanneet brunsseja, teatterikäyntejä, juoruiluiltoja. Jos porukasta yksi asuu Lontoossa, toinenJärvenpäässä, kolmas Vantaalla ja minä Helsingissä, voi pitää teatterin etkot, väliajan ja jatkot vaikka WhatsAppissa.

Ai mitä muuta tekniikkaa? Noo, latasin ja poistin Tinderin. Parikin kertaa.

Koronavilkku ei ole onneksi kilautellut osumia yhtä usein.

Tekniikkaan liittyy toki sekin, miten saada viinipullo auki, jos ei ole pitänyt huolta tärkeistä työvälineistä. Monenmoisella tekniikalla voi pullon saada auki. Tuossa hommassa ehti lämmetä jo viini (ja vähän muijakin).

Untitled
Untitled
Untitled

Kuten olet saattanut täältä blogistatai somekanavistani huomata, kyllä minä pääsin maailmallekin. Koronalukuja tuli seurattua, ja yhtä reissua lukuunottamatta olin vain ministeriön vihreäksi merkitsemissä maissa. Portugalin myönnän olleen keltainen, mutta siellä varotoimet olivat samoja kuin pääkaupunkiseudulla nyt. Koska oli kesä, enimmäkseen oltiin ulkona. Milloin ulkona keskusteltiin vieraiden ihmisten kanssa, käytettiin maskia. Sisätiloissa pidettiin aina maskia, paitsi ravintolapöydässä, ja pöydät oikeasti olivat kaukana toisistaan.

Riika oli pitkään “sallittujen” maiden listalla. Finnair lensi pikkukoneilla, muualta ei turisteja juuri ollut. Riika oli hiljainen, kuin Helsinki juhannuksena. (Arvaus. En ole ollut juhannusta Helsingissä.) Mutta siellä oli helppo viihtyä.

Norjaan päädyin minäkin, kuten aika moni muu suomalainen. Menomatkalla kiipesin Saanalle ja saunoin Peerajärven rannalla Enontekiöllä. Sain pienen aavistuksen siitä, miksi Lappi on monelle rakas. Koko tätä pohjoisen retkeä synkensi lähes kokoaikainen huono sää. Mutta näin Lofootit, joista olin kauan haaveillut. Upeaahan siellä oli sateessakin.

Napolin-matka oli rajoittamatonta nautintoa: aurinkoa, viiniä, drinkkejä, jäätelöä, rasvaista pitsaa. En edes yritä väittää muuta. Toki kävelin älyttömästi, mutta se ei mitenkään kumoa paheellista elämääni. Join muovimukista euron Aperoleja ja moninkertaisesti kalliimpia kauniista laseista. Söin maailman parasta pitsaa, kuumuudessa käsiin sulavaa gelatoa enkä varmasti laskenut kaloreita. Arjessa ehtii, jos moinen homma kiinnostaa.

Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

Olen hämmästynyt, kuinka vähän tunnen Helsinkiä. En oikeastaan koskaan normaalioloissa käy ravintoloissa, mutta nyt käyn. En ole ikinä ollut Lammassaaressa ja kävellyt sen kuuluisilla pitkospuilla, mutta syysauringon hehkussa päädyin ystävän kanssa sinnekin. Lintsillä esitin syöväni hattaraa, Senaatintorin terassista uhkasi tulla melkein kantapaikka (kävin ehkä jopa neljästi). Jotenkin ihan vähän olen alkanut ihastua tähän kaupunkiin. Taidan olla aika hitaastilämpiävää tyyppiä, koska tammikuussa tuli 20 vuotta siitä, kun muutin tänne.

Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

Sitten on vielä pienet retket lähikuntiin. Sain vihdoin raahattua itseni Soukan kallioille Espooseen katsomaan auringonlaskua, kun Helsingin Sanomat teki paikasta jutun ja antoi lähestymisohjeet. Modernin taiteen museo Emman Elmgreen & Dragset: 2020 -näyttelyn kävin katsomassa ja pidin kovin. Hyvinkäällä kuvittelin järven rannalla olevani jossain kaukana meren rannalla – mutta onnistuin huonosti. Samoin Hyvinkään Halo -valotapahtuma vaati aika paljon vahvuuksia vaaleanpunaisin laseihin, että saattoi pitää sitä edes vähän kiinnostavana.

Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

Maskimuija lopettaa raporttinsa tähän ja toivottelee kärsivällisyyttä rajoitteiden kanssa niin itselleen kuin kanssakulkijoilleen. Pysytään terveinä!

Untitled

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

8 comments

  1. Hieno vuosi sinulla on loppujen lopuksi ollut takana! Melkoisesti olet kesällä reissuja ehtinyt tekemään!
    Toivottavasti kestämme tämän pimeän vuoden ajan ja siihen hetkeen saakka, kun vihdoin voimme taas lähteä matkaan.
    Tsemppiä myös niille, jotka ovat sairauden pyörteissä kärsineet ja niille, jotka ovat elantonsa menettäneet.

    1. Näin taaksepäin katsottuna olen ollut onnekas: olen voinut kuitenkin matkustaa, vaikka en samalla tavalla kuin ennen.

      Lohduttominta on se, että edessä päin ei ole mitään ihanaa odotettavaa (paitsi tietenkin koronan talttuminen, rokotteet yms.) ja mistään ei uskalla haaveilla. Mutta niin kauan kuin on terve ja on työpaikka, pitää olla kiitollinen niistä.

  2. Kyllä on erilainen vuosi tämä 2020, totta tosiaan. Mutta uskotaan nyt, että ensi vuonna pääsisi taas kunnolla reissuun, ainakin kesästä alkaen! Mitään ei vaan uskalla varata vielä, Finnairin Black Friday -tarjouksetkin jäivät nyt sitten hyödyntämättä, vaikka NYC ja Bangkok houkuttelivat kovasti.

    Mistä unelmoit vuodelle 2021?

    Nyt Suomen “karanteeni” on lyhentynyt 10 päivään, eli etkö saisi rakennettua joulun ja uudenvuoden ympärille jonkun lyhytreissun Eurooppaan? Tosin hankalaksi sekin on mennyt, viimeisimpänä meiltä sulkivat ovensa Tanska ja Saksa. Monissa maissa on aika raskaat rajoitukset, vaikka rajat olisivat auki.

    Espanjaan vielä pääsee ilman kommervenkkejä, ja minä nautin nyt marraskuun lopusta täällä Malagassa. Maski päässä ulkonakin, ravintolat suljetaan klo 18 (hotellin ravintola on auki illallisella!), ulkonaliikkumiskielto 22–7. Mutta myös 19 astetta lämmintä, aurinkoa ja valoa, eikä lähes lainkaan turisteja. Voittaa kotiolot ja Finnair lentää suoraan.

    1. Kyllä johonkin varmaan pääsisi, mutta nyt tuntuu, että maskimatkat on tehty. En ehdoin tahdoin ainakaan nyt lähde mihinkään, missä on ulkonaliikkumiskieltoja, maskipakkoa ja pahempi koronatilanne vielä kuin Suomessa. Täällä toivon pysyväni terveenä noudattamalla varovaisuutta, tekemällä töitä loppuvuoden etänä ja ylipäätään taas kutistamalla reviirini pieneksi.

      En uskalla unelmoida mistään. Kuluvalta vuodelta peruuntui niin paljon matkoja ja kaikkea muuta, mitä olin odottanut, etten juuri nyt halua edes haaveilla.

  3. Kiva postaus menneestä vuodesta kaikesta huolimatta! On kyllä erityisen ärsyttävää, että jotkut ihmiset katsovat asiakseen arvostella toisia siitä, että he kaipaavat ulkomaille matkustamista. Pakkoko se on sitten matkabloggaajia seurailla jos toisten kaipuu ulkomaille harmittaa, kai tyhmempikin ymmärtää, että matkabloggaaja todennäköisesti kärvistelee vastoin tahtoaan täällä koronan kourissa. Monilla menee ikävä kyllä huonommin kuin niillä, jotka voivat tehdä työtä etänä, ovat säilyttäneet entisen tulotasonsa ja olisi edelleen varaa lähteä ulkomaille, jos se olisi mahdollista – mutta eivät asiat ennenkään ole tasan menneet. Toivotaan siis hyvällä omallatunnolla edelleen, että rokotukset alkaa purra ja kohta pääsisi reissuun!

    1. Tuota samaa olen sanonut, että ei kai minun tuottamistani sisällöistä oikein voi odottaa hehkutusta siitä, miten siistiä on muuten käydä Prismassa maski naamalla ja muuten homehtua kotona – ja kun tämä ei mitenkään tarkoita sitä, että väheksyisin yhtään mitään aiheeseen – koronaan siis – liittyvää pahaa. Teen niin parhaani välttääkseni tartuntaa, muiden tartuttamista ja terveydenhoitokapasiteetin kuormittamista. Yritän myös käydä kampaajalla ja kosmetologilla, tilata ravintolaruokaa ja mitä nyt voi yrittää taloudenkin eteen tehdä.

      Voi kuinka odotankaan rokotusten yleistyvän maailmassa! Britannian kohdalla puhuttiin, että 5-kymppiset saavat rokotteen ehkä huhtikuussa, eli me nuoremmat vielä sen jälkeen. En tietenkään tiedä, mikä on Suomen tilanne, mutta ei varmaan tartte haaveilla mistään ainakaan ennen kesää. Tämä tieto pakahduttaa minut. 🙁

  4. Jep, olen ihan samaa mieltä. Kyllä koronan takia saa ottaa päähän, vaikka jollakin menisi huonommin. Sama pätee oikeastaan muihinkin juttuihin… Ja haha tuo kuva, missä nuo työkalut on esillä! 😀 Et sä kuitenkaan noita käyttänyt, ainakaan kaikkia?!!

    1. Taisin minä käyttää ihan jokaista. 😀
      Ongelmien määrä lienee ihmisellä vähän niin kuin vakio. Jos ei ole isoja ongelmia, sitten on pieniä, joista tulee isoja, koska mittasuhde on vähän vinossa. Jos elämäntapa vähän niin kuin viedään, ei se vaikka Ruotsin koronatilanteeseen verrattuna ole mikään juttu tai oikeastaan mihinkään oikeasti inhimilliseen tragediaan verrattuna, mutta omaa elämää se muuttaa paljon, ja silloin luonnollinen reaktio on harmitus.