Kun todella olen lomani tarpeessa

Nyt on takana ehkä elämäni kovin syksy. Viimeiset päivät olen tehnyt töitä kuin eläin, joutunut miettimään asioita, joista todella en ymmärrä mitään, pakotettu luottamaan toisiin ihmisiin ja luovuttamaan päätösvaltaa heille, toivonut, että näin on paras. En vain oikein osaa hellittää, antaa asioitani toisten käsiin. Kun yöunet ovat pitkään kuutta tuntia, illalla (yöllä) on vaikea nukahtaa ja aamulla nukkua kellon soittoon asti, alkaa pätkiä muisti, kadota sanat. Olen toiminut kuin robotti. Herätys, koira ulos, aamiainen, töihin, päivä kuin putkessa, ilta täynnä kaikkea, mikä varmasti ei rentouta.

Ja sitten yhtäkkiä kaikki pysähtyy. Istun lentokoneessa enkä voi suorittaa enää mitään. Puhelin on kiinni, liian moni asia kesken, mutta juuri nyt en voi sille mitään.

Minä. Siis. Olen. Lomani. Ansainnut. Ja lasin tai kaksi skumppaa.

Lennän kolmatta kertaa Bangkokiin tänä vuonna. En minä tällaista matkavuotta ollut suunnitellut. Mutta näin on hyvä. On alkamassa 2,5 viikkoa uusia kokemuksia, tuttuja maisemia, uusia kulmia – mutta ennen kaikkea jotain aivan muuta kuin arki.

Ensin astun laivaan. Risteilyfani kokeilee jotain uutta. Star Clippersin purjehdus seilaa Thaimaan vesillä, pistäytyy Langkawilla ja palaa Thaimaahan. Sitten on joulu. Itse asiassa en vielä tiedä, missä jouluni vietän. Risteily päättyy Phuketiin, mutta sinne en ehkä tahdo jäädä. Ehkä Khao Lakiin. Katsotaan.

Purjehdukselta odotan uutta kokemusta, rentouttavaa olemista, aurinkoa (vaikka kaikki sääennusteet lupaavat jotain aivan muuta), hyvää ruokaa, turkoosia vettä, valkoisia hiekkarantoja ja ennen kaikkea kymmennen tunnin yöunia. Tällainen ei ole se, mitä yleensä olen risteilyiltä halunnut, mutta juuri nyt en halua mitään muuta kuin helppoutta. Hyvää palvelua. Lepoa. Ja jos edes yhden kauniin auringonlaskun. Olen vähään tyytyväinen.

Jouluna toivoisin voivani unohtaa, että on joulu. Syön luultavasti kanaa ja cashewpähkinöitä. En Thaimaassa yleensä syö juuri muuta. Tiedän, hölmöä. Mutta oma on ruokavalioni. Ja minä rakastan sitä. Tai jos joulun kunniaksi tilaisin kalaa. Tämän suurempiin päätöksiin en nyt kykene. On minulla tonttulakki mukana. Kyllä minä sen taas päähän vedän, ihan vain tradition vuoksi. En minä moista päähäni Suomessa vedä. Mutta karvareunainen myssy on tropiikissa on riittävän typerä.

Thaimaasta jatkan tuttuihin paikkoihin. Viime kesänä minun ja Singaporen suhde jäi jotenkin kesken. Sairastuin loppuviikosta, ja muutenkin tuntui, että liian paljon jäi näkemättä. Vietän nyt kolme tehokasta päivää (ainakin kuvittelen niin tekeväni) ja kiertelen niitä kulmia, jotka viimeksi jäivät. Otin hotellin aivan eri paikasta kuin viimeksi. Jospa se auttaisi myös suuntaamaan eri paikkoihin.

Uudeksi vuodeksi lennän George Towniin Penangille. Uusi vuosi yksin on jotenkin haastava, kun silloin pitäisi (no, pitäisi ja pitäisi, mutta on jotenkin luuseri jos ei) bailata ankarasti ystävien kanssa. George Townissa on paikka, johon voin mennä ja uskoisin tuntevani oloni hyväksi. Muistatko Timmyn, ladyboyn, josta olen joskus kirjoittanut? Hänellä on kiva baari, jossa haluan uskoa olevan yhtä hyvä meininki kuin kolme vuotta sitten, jolloin vietin siellä jonkin verran aikaa kesän reissulla. Ainakin varauduin, etten ottanut ihan aamulentoa Bangkokiin, josta sitten lennän takaisin Suomeen. Jos vaikka minäkin innostuisin bailaamaan ankarasti.

Näihin viikkoihin mahtuu paljon sellaista, mistä todella uskon nauttivani. Toivon, että palattuani vuoden vaihteen jälkeen Suomeen olisin ainakin levännyt ja löytäisin puhuessani sanoja, joita tarvitsen. Eikö siinä ole tavoitetta kylliksi?

Eipä tarvinnut lennolla nukkua. Joku keuhkotautinen samalla rivillä ryki ja köhi kymmenen tuntia tauotta. Mikä muuten on se BLING!-ääni, joka raikaa koko matkustamossa aina välillä? Vaikka olisi korvatulpat päässä, jokainen BLING! herättää kuolleenkin. Että jos jotain saisi maailmasta poistaa, sen laittaisin listalle aika korkealle.

Zombina Bangkokissa lentokentällä vaihtolentoa ikuisuuden odotellessa.