Type and press Enter.

Kalenteri ja mieli täyttyvät suunnitelmista

Olen niin tohkeissani kaikista tulevista suunnitelmista, että en malta olla vähän avaamatta niitä täälläkin. Toisaalta olisin hirveän iloinen, jos antaisit omia vinkkejäsi kohteista. Tiedän löytyvän vaikka mitä ja monenlaisia suunnitelmia olen toki jo tehnyt, mutta kaikkea ei googlaamallakaan löydä. Jos sinulla on aarteita, jotka olisit valmis jakamaan, niistä luultavasti tulee minunkin aarteitani. Kahviloita, viinibaareja, rantapoukamia, katutaidetta, gallerioita, kirkkoja, näköalapaikkoja, luontokohteita – ihan mitä tahansa.

Toukokuinen Palermo ja Trapani

Sisiliaan lähden työasioissa, mutta ajoitus on sellainen, että voin yhdistää siihen muutaman päivän alkuun omaa aikaa Palermossa. Olen käynyt Sisiliassa parikin kertaa joskus 2010-luvulla. (Miten kaikesta on aina ihan järjettömän pitkä aika?) Palermosta aloitettiin, mutta minulla ei ole kaupungissa mitään muistikuvia. Ensimmäinen matka on ollut aikana ennen blogin olemassaoloa, mutta toisesta on täällä paljonkin. Silloin elelin pikkuruisessa asunnossa Syracusassa pari viikkoa ja retkeilin lähiseuduilla.

Palermo
Palermo
Palermo
Palermo

Trapani on ihan uusi tuttavuus saaren länsilaidalla. Asemoidun sinne viikoksi. En tiedä, kuinka paljon ehdin kaupungin ulkopuolelle, mutta jos aikaa on, epäilemättä yritän vähän myös retkeillä. Pimeän tultua voi taas palata työasioihin.

Voisin kuvitella, että sää olisi Sisiliassa optimaalinen toukokuussa. Merivesi toki ei vielä ole lämmennyt, mutta en ole varsinainen vesipeto muutenkaan. Meren näkeminen usein riittää. Veteen hakeudun yleensä vasta lähempänä päiväntasaajaa.

Lue lisää: Travelloverin Sisilia

Malta – vähän musta hevonen

Vietin taannoin vajaan viikon Gozolla, johon ihastuin täysin. Maltan pääsaaren pikkuveli oli ainakin silloin rauhallinen. Siellä oli paljon nähtävää ja puuhattavaa. Vitsit miten siistiä oli fillaroida suola-altailla ja ajella Segwaylla pitkin rannikkoa. Jotenkin aina ajattelin, että pääsaari ei olisi kiinnostava.

Tutustu Gozoon tästä linkistä.

Norwegian avaa suoran reitin Maltalle 4.6. Suora yhteys sai minut tutkimaan saarta tarkemmin. Viimeksi Gozolle mennessäni pysähdyttiin Marsaxlokkissa, ja paikka jäi jotenkin kaivertamaan, että jospa sinne vielä joskus muutenkin kuin pikaisesti istahtamaan satamaan. Mutta kun aloin löytää lisää kaikenlaista, totesin, että eihän niitä ehdi nähdä edes viikossa. Koska lentoja on vain kerran viikossa, päätin jäädä samalla kertaa kahdeksi.

Valletta
Marsaxlokk

Bukarest, Dracula ja vähän Unescoa

Varsinainen musta hevonen lienee tämäkin retki. Olen toki miettinyt, että Bukarestiin pitäisi palata. Olen sielläkin käynyt mutta tästäkin on jo 18 vuotta. Olen viime aikoina nähnyt jonkin verran somekuvia kaupungista, ja on herännyt ajatus palata. Itä-Euroopan maat ovat kehittyneet niin paljon viimeisten parinkymmenen vuoden aikana, että uteliaana lähden katsomaan, miltä Bukarest näyttää nykyään. En oikeastaan muista kaupungista kuin yhden huijanneen taksin (onneksi nykyään sielläkin taksisovelluksia käytössä), aivan käsittämättömän pömpöösin Ceauşescun aikaisen parlamenttitalon ja vähän keskustan ulkopuolella olevan jonkinlaisen historiallisen museon, vähän kuin Seurasaaren tai Turun Käsityöläismuseon.

Bukarest
Bukarest

Koska nyt kerran Romaniaan lähden, tulin ajatelleeksi, että kai pääkaupungin kupeessa olisi jotain muutakin kiinnostavaa. Muutaman päivän matka venähti viikoksi, koska Brasovia kaikki kehuvat, ja sieltä pitää tietenkin mennä katsomaan Draculan linnaa, ja koska kohtuullisen ajomatkan päässä on kaikissa karkkiväreissä koreileva vanha Sighisoaran vanha kaupunki, en minä sitäkään voi jättää käymättä.

Norski lentää muuten suorilla lennoilla Bukarestiinkin, ja hinnat vaikuttivat tosi edullisilta. Sitä varalta, että innostuisit sinäkin. Mustanmeren rannalla vaikutti muuten olevan myös kaikenlaista kiinnostavaa, ja tietenkin Timisoara lännessä, mutta juuri nyt minua vähän epäilyttää Mustanmeren alue, vaikka Nato-maa Romaniassa kaiketi olisi turvassa.

Madeira – ei sittenkään mummoille?

Puolison kanssa pyörittelimme jos jonkinlaisia yhteisiä kesälomasuunnitelmia Kap Verdestä Azoreille, Trinidad ja Tobagosta Sri Lankaan. Ja kaikkieen kohteiden jälkeen päädyimme mummo-Madeiraan! Eihän se tokikaan mikään mummokohde ole, ja nykyään siitä on tullut kaiketi varsin muodikaskin, mutta jotenkin en vain pääse irti mummojen ja vaarien talvehtimispaikka-ajatuksesta eroon.

Madeirallahan on aivan järisyttävän upeita maisemia ja patikointimahdollisuuksia, kalliorantoja ja kalaruokia. Madeiran suhteen kaikki suunnitelmat ovat vielä täysin levällään, joten erityisesti kaikki vinkit tänne ovat enemmän kuin tervetulleita.

Sri Lanka saa uuden mahdollisuuden

Kesälomaideoista jäi käyttämättä Sri Lanka. Olen ajatellut maan ansaitsevan uuden mahdollisuuden. Ensimmäinen kerta ei tehnyt minuun vaikutusta, mutta oikeastaan tiedän siihen syyt, eivätkä ne varsinaisesti ole maassa tai sen kohteissa. Tällä kertaa en yritä ahnehtia koko maata ja kaikkea mahdollista viikossa (yksi syy edellisen kerran epäonnistumiseen) vaan olen ajatellut kulkea pitkin lounais- ja etelärannikkoa ja pysähdellä rantapaikoissa. Niiden kulttuurianti on epäilemättä lähellä nollaa, mikä taas ei tee oikeutta maalle, mutta uskon lokakuun harmaudessa tällaisen leppoisan lomailun olevan täydellistä. Toisaalta ehkä pitäisi palata Udawalaween katsomaan norsuja…

Koska maailmannäkemisharrastukseni syö suunnilleen kaikki liikenevät rahani, Sri Lanka vaikuttaa myös budjettia vähän tasaavalta. Lennot toki ovat hintavat, mutta kaukolennoista 900 euroa ei minusta ollut kuitenkaan paha. Kivannäköisiä majapaikkoja rannalta saa 25–50 euroa yöltä. Tiedän, etten sulaudu nuoriin reppureissaajiin, joita Sri Lankan rannat lienevät täynnä, vaikka rinkka selässä itsekin kulkisin. Vähän jopa aloin katua, kun Instagramissa selailin erilaisia rantapaikkoja: kuvissa oli lähinnä tyttöjä pyllybikineissään. Ovatko nämä sittenkään aikuisen naisen huudeja? Mutta ei maailmassa ole paikkaa, joka ei olisi huudini, jos sinne vain päätän mennä – eikö?

Vanhoista jutuista näkee, etten varauksetta innostunut Sri Lankasta.

Onko sinulla matkasuunnitelmia tuleville kuukausille? Entä jotain kaipaamiani vinkkejä näihin kohteisiin? Ei muuta kuin kommentoimaan! Sähköpostiosoitetta ei muuten tarvitse antaa, jos sitä vierastat. Kommentit tulevat läpi ilmankin.        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

8 comments

  1. Kuulostaapa mahtavalta! Omat suunnitelmat ovat aika heikolla tolalla – niitä ei juuri ole. Eipä sillä, lomaakin on juuri nyt heikonlaisesti. Sri Lankassa olimme muutamia vuosia sitten, meillä oli auto ja kuski vuokrattuna pariksi viikoksi. Tuo toimi hyvin ja sitä vaihtoehtoa kannattaa harkita. Tarvittaessa voin antaa kuskin yhteystiedot. Romania on yksi suosikeistani, mutta omasta mielestäni ne kiehtovimmat kohteet löytyy pääkaupungin ulkopuolelta.

    1. Eikö! Olen aivan hirveän innossani!

      Olen myös ymmärtänyt, että oma kuski olisi hyvä vaihtoehto Sri Lanksassa, ja jopa ihan kustannustehokas. Olen kuitenkin liikkeellä yksin. Nyt tuntuu, että kulkisin junalla nimenomaan vain rannikkoa pitkin, kun aikaakin on vain 9 päivää perillä. Olen hirmu innostunut nimenomaan etelän kohteista googlailtuani niitä. Toisaalta itseni tuntien pitää vielä miettiä, olenko valmis skippaamaan luonnon ja kulttuurin.
      Uskon vahvasti saman kuin sanoit, että Romania on kiinnostavimmillaan Bukarestin ulkopuolella. Haluan kuitenkin nähdä myös kaupungin kehityksen. Tällä kertaa olen viikosta kuitenkin puolet muualla. Seuraavalla kerralla sitten lisää.

  2. Onpa kivoja suunnitelmia! Sri Lankasta voisin antaa sellaisen vinkin, että Lesstaxi kuskasi minua privaattikyydillä Colombosta Galleen, Gallesta Negomboon ja Negombosta lentoasemalle, olivat aina ajoissa paikalla ja hinnat olivat minusta edulliset, esim. 130 km Colombosta Galleen 43 €. Maksaa sai kyydin päätteeksi kuskille käteisellä. Jos teitä on reissussa kaksi, niin sitten vasta halvaksi tuleekin. Kommunikaatio hoitui Whatsappilla kätevästi. En tiedä, tulisiko linkki läpi mutta Lesstaxi piste com ja siellä sivun alalaidassa on puhelinnumerot.

    Colomboa ei kehuta turistikohteena, mutta minusta se oli hyvinkin parin päivän arvoinen. Kivasti siirtomaa-aikaista arkkitehtuuria, tolkuttoman ruuhkaiset markkinakorttelit, pari kivaa temppeliä ja illalla Galle Face Greenin kävelykatu, jolla paikalliset viettää iltaa. Uskallan suositella yötä tai pariakin pääkaupungissa.

    Gallen kaupunki oli ihan OK mutta ei nyt ehkä tehnyt minuun mitään valtaisaa vaikutusta. Kai se silti on niitä kohteita, jotka ”pitää” nähdä, eikä siellä nyt mitenkään epämiellyttävääkään ollut. Eikä varsinkaan kallista. Hyvä tonnikalapihvi lisukkeineen ja jälkkäri maksoivat 13 €.

    Madeiralla en ole koskaan käynyt, mutta parikymppiset tuttuni ovat käyneet ja viihtyneet ja lähteneet uudelleenkin, että ei se onneksi ihan pelkästään mummoille ole. Palermo on jäänyt mieleeni juuri tuollaisena kuin kuvassasi – kapeita katuja ilman jalkakäytäviä ja hurjapäiset kuskit. Siellä havahduin siihen, että Välimeri tosiaankin yhdistää eikä erottaa. Enemmän Palermolla on minusta yhteistä vaikkapa Tunisin kanssa kuin Milanon. Sekä sinne että Maltalle voisin mielelläni palata, kun kummastakin matkasta on niin kauan, että haalistuneita muistoja olisi jo kiva päivittää.

    1. Kiitos tuosta taksivinkistä. Paluulentoni on keskellä yötä (3.35). Mistä ikinä kentälle lähden, joutunen ottamaan taksin. Olen reissussa yksin, joten yritän käyttää julkisia. Niissä on kumminkin myös oma tunnelmansa.

      Pitääpä miettiä Colomboon pysähtymistä. Nyt melkein sanoisin ei, mutta ehkä googlailen ja löydän kuvia, jotka saavat muuttamaan mieltä.

  3. Sattuipa hauskasti! Minä olen ehdotellut lomamatkaksi Sisiliaa, mutta J haluaisi Maltalle. Ehkä jompaakumpaa sitten syyslomalla. Tai voisikohan niitä mitenkään kätevästi yhdistää?

    1. Ilmeisesti lentoja on saarten välillä ja myös lautta. Kummassakin saaressa on kyllä itsenään niin paljon nähtävää, että jos lomaa on vain viikko, en ehkä lähtisi sitä jakamaan. Näyttää siltä, että ainakin kesäaikaan Maltalle lentää selvästi halvemmalla, mutta majoitus ja eläminen ovat selvästi Sisiliaa kalliimmat.

  4. Hei, Madeiralla löytyy kivoja kävelyreittejä, luonto on lähellä ja saaren voi kiertää ympäri helposti vuokra-autolla.

    1. Luonnon takia päätettiin Madeiralle mennä. Kesän ruuhkaisuus vähän hirvittää ja parkkipaikkojen niukkuus, josta olen lukenut.