Type and press Enter.

Kesä täynnä suomalaisia Unescon maailmanperintökohteita

Unescon maailmanperintökohteet ovat ihan muutamaa lukuun ottamatta olleet minusta vaikuttavia, kiinnostavia, ainutlaatuisia – siis paikkansa ansainneet. Niidenkin, joiden viehätystä en varsinaisesti ole ymmärtänyt, merkitys on auennut, kun olen lukenut tai kuullut, mitä paikat oikeastaan ovat, mikä on niiden tarina. Melkein olemattomiin kadonnut raunio voi herätä eloon, kun esimerkiksi opas saa paikan elämään. Suomalaisia maailmanperintökohteita on seitsemän. Niistä kuusi on kulttuurikohteita ja yksi luontokohde. Minulla on vielä Merenkurkun saaristo näkemättä. Jotenkin kävi niin, että koronakesä vei minut tutustumaan neljään kulttuurikohteeseen ja katsomaan yhtä vielä etäältä.

Suomenlinna lienee Suomen Unesco-kohteista tunnetuin. Sitä katselin tällä kertaa vain veneestä. Niin viehättävä paikka kuin Suomenlinna onkin, se alkaa helsinkiläiselle olla aika arkinen. Myönnän unohtavani, että paikalla on oikeasti kulttuurihistoriallistakin merkitystä, että se on muutakin kuin paikka piknikille kesäpäivänä. Museovirasto kiteyttää sen merkitystä muun muassa näin: ” – – ainutlaatuinen esimerkki 1600–1700-lukujen sotilasarkkitehtuurista, josta erityisesti sen bastionijärjestelmä on merkittävä.”

Untitled
Untitled

Minuun teki aivan mielettömän vaikutuksen Petäjäveden vanha kirkko. Siinä missä välillä haukon henkeä kultaa kimaltavissa katolisissa ja ortodoksissa kirkoissa, haukoin henkeä myös täällä, vaikka kirkko on eurooppalaisiin sisariinsa verrattuna suorastaan vaatimaton. Museovirasto sanoo kirkon päätyneen Unescon listalle “ainutlaatuisena esimerkkinä pohjoiseurooppalaisesta puukirkkojen arkkitehtuuriperinteestä”. Vaikka kirkko on rakennettu jo 1760-luvulla, se on edelleen todella hyvässä kunnossa, mikä johtunee siitä, että sitä ei ole käytetty kirkkona 1800-luvun lopun jälkeen, kun kylään rakennettiin uusi. Kai meissä suomalaisissa on jotain vaatimattomuutta, ja siksi myös vaatimaton puuarkkitehtuuri miellyttää silmää. Täällä puhuttelee nimenomaan se, että kirkko on lähes aluperäisessä kunnossaan.

Otin puheeksi arkkitehtuurin, tai lähinnä kirkon taiteen, lippuja myyneen naisen kanssa. Hän kertoi, että ei kirkkoon mitään taiteilijaa palkattu, vaan ihmishahmot ovat samojen talonpoikien veistämiä, jotka veistivät kirkon hirret. Tämä selittää hahmojen kirveellä veistetyt piirteet.  Aivan uskomattoman upea on myös alkuperäinen kauniisti kulunut puulattia.

Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

Mutta sitten Struven astemittausketju. Nyt on myönnettävä, että humanistiaivoilleni tämä kohde joutuu sarjaan en oikein ymmärrä. Struven ketju edustaa Museoviraston mukaan “maailmaperintöluettelossa tieteen ja tekniikan historiaa”. Ketjun merkityksestä se sanoo näin: “Kohde kertoo 1800-luvulla suoritetusta ensimmäisestä tarkasta pituuspiirin segmentin mittausprosessista, jonka avulla selvitettiin maapallon kokoa ja muotoa saksalaisen tähtitieteilijä F.G.W. Struven johdolla. Mittaus oli tärkeä askel geotieteiden kehityksessä. Kohde on myös erinomainen esimerkki inhimillisten arvojen vaihdosta ja vuorovaikutuksesta eri maita edustavien tiedemiesten välisessä yhteistyössä. Samalla ketju on esimerkki eri kuningassukujen välisestä yhteistyöstä tieteen hyväksi.” Itse kapusin ketjun mittauspisteelle omalla asteikollani keskellä ei mitään Korpilahdella Oravivuoren huipulle. En oikein edes tiedä, mitä tuolla paikalla olisi pitänyt olla. Kiipesin kuitenkin Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen rakennuttamaan kolmiomittaustornin kopioon, koska se lienee jotenkin osa mittaushomman historiaa.

Untitled
Untitled
Untitled

On uskomatonta, miten yhden kaupungin alueella on kaksi ihan erilaista maailmanperintökohdetta. Onnea Rauma! Vanhan Rauman puutalot ja elävä kesämeininki ansaitsevat ihan oman juttunsa kahvila- ja baarisuosituksineen, joten puhutaanpa nyt vähän Sammallahdenmäestä. Melkein olin jättää paikan väliin: siellä on kiviä metsässä erilaisissa kasoissa. Mutta sitten luin vähän tarkemmin, mistä on kyse enkä enää halunnut jättää paikkaa näkemättä: “Sammallahdenmäen hautaröykkiöalue on ainutlaatuinen todiste pronssikaudella eläneestä yhteiskunnasta ja sen hautauskäytännöistä Skandinaviassa.” Museovirasto jatkaa: ” Kohde toimii korvaamattomana aineistona pronssikauden aikaisten yhteisöjen sosiaalisen käyttäytymisen tutkimisessa.”

Tietenkään minä en ymmärtänyt hautakäytännöistä tai pronssikauden ihmisten elämästä mitään kiviä tuijottamalla, mutta olihan paikka jännä: monenlaisia, eri muotoisia, eri kokoisia kivistä tehtyjä rakennelmia, jotka vaikuttivat säilyneen hyvin. Jotenkin siinä alkoi ihminen tuntea pienuutensa miettiessään, että pronssikaudella tosiaan on näilläkin lakeuksilla synnytty, asuttu, kuoltu ja tultu haudattua – vaikka sitten massiiviseen kiviröykkiöön.

Untitled
Untitled
Untitled

Ehkä oma suosikkini kaikista Suomen Unesco-kohteista on Verlan puuhiomo Kouvolassa. Tuossa vanhassa tehdasmiljöössä on jotain hyvin viehättävää, ja paikka herää eloon, kun sitä kiertää sellaisen oppaan kanssa, joka saa kuulijan näkemään mielessään kaiken sen, mistä kertoo. Olen kirjoittanut Verlasta aikaisemmin, kun kävin tutustumassa Kouvolan romanttiseen puoleen. Ai mihin? Kyllä vain. Koko juttu löytyy täältä: klik.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

2 comments

  1. Aika vähän kyllä tulee itse noissa käytyä enkä yleensä edes katso, että mitä Unesco-kohteita omassa matkakohteessa on. Sen sijaan välillä käy kyllä niin, että kiinnostavaksi kokemani vierailukohde osoittautuukin samalla Unesco-kohteeksi. Erityisesti luontokohteiden osalta tätä tapahtuu. Kesällä tuli käytyä lyhyesti Merenkurkun näkymiä katsomassa. Kiva paikka, mutta ei niin kiva, että kovin pitkää matkaa sen vuoksi olisin valmis ajamaan, toisin kuin vaikka joidenkin kansallispuistojen osalta.

    1. Minä taas tutustun harvoin kohteisiin kovin paljon etukäteen, mutta mahdolliset Unescot tarkistan. Tuolla Keski-Suomen-matkalla alueen Unescot olivat nimenomaan syy, jolla minut sai mökkeilemään. Rauma osui matkalle, kun tultiin Norjasta takaisin kotiin. Olin jättää Sammallahdenmäen väliin. Njääh, kivikasoja, mutta oli oikeasti kiinnostavaa.