Type and press Enter.

Oravi aktiiviselle nautiskelijalle

Pressimatka: Visit Savonlinna, Luonto-Saimaahanke ja SaimaaHoliday Oravi

Savonlinna uhkaa tehdä minusta kotimaanmatkailijan! Kun viime kesänä kaikki suunnitelmat maailman valloituksesta menivät pilalle, ystäväni houkutteli minut viikoksi Saimaan rannoille. Jotenkin sitten löysin itseni ajamasta sähköfillarilla metsästä, saunomasta lähes yöttömässä yössä, syömästä muikkuja, norppia bongaamasta, enkä edes mutissut, että eihän tämä mitään ole, eihän kotimaanmatkailu minua innosta – päinvastoin! Olin löytämässä jotain ihan uutta valloitettavaa. Kun etelän talvi näytti uhkaavan mustalta ja marraskuu taas kerran päättymättömältä, ystävä kysyi, tulisinko käymään. Saattaisin saada ainakin pitkän viikonlopun talvea.

Talvi ehti eteläänkin, ja lunta taisi olla jopa enemmän kuin idässä. Ajelin lumisten puiden reunustamaa, jopa kauniiksi muuttunutta maantietä, ja ensimmäinen kohde oli Oravi, pikkuruinen noin sadan asukkaan kylä, joka on muuten valittu Euroopan lumoavat kylät -hankkeeseen toisena Suomen kahdesta mukaan päässeestä. (Se toinen on Mathildedal.) Entinen ruukkikylä on aikanaan ollut suurempi, mutta ruukin lopetettua jäljelle jäi matkailijoiden kannalta jotain paljon olennaisempaa: Linnansaaren kansallispuisto, yksi Suomen vanhimmista kansallispuistoista.

Oravi Linnansaari
Oravi Linnansaaren kansallispuisto
Oravi Linnansaaren kansallispuisto

Oravi on tunnettu erityisesti retkiluistelusta, ja yksi suosituimmista reiteistä, 18 kilometrin matka Oravista Järvisydämeen on saatu kuntoon viikolla 7. Erinomainen vähän lyhyemmän ystävälle on Oravista Linnansaareen (noin 5 kilsaa suuntaansa). Mutta onhan niitä muitakin välineitä, joilla kulkea: omat jalat tai vaikka reki. Nykyaikana hevosen virkaa hoitaa moottorikelkka, karvahatun kypärä ja lammastaljan pilkkihaalari, että ihan ei voi vanhaan ruukkiaikaan palata, mutta jännä kokemus se oli.

Kesällä Linnansaaren kiertää kahden kilometrin luontopolku. Kiertäähän se siellä talvellakin, eihän polku sinänsä häviä, mutta näkymättömissä se on. Ei hätää! Lumikengillä pärjää metsässä mainiosti ja voi vaikka seurata hirven jälkiä pelkäämättä hankeen uppoamista. Linnansaari on kansallispuiston saarista suurin. Siellä on ollut ympärivuotista asutusta vielä 1950-luvulle asti, kun saaren ainoassa torpassa vielä asuttiin. Ei ole tarvinnut pahemmin naapureihin törmäillä. Yksin ei ehkä ole saanut asustella, koska rantavesissä saattaa elellä norppia. Siksi ei lumikengillä parane lähteä jäälle rannan tuntumaan eikä retkiluistimilla tulla liian lähelle rantaa. Luistelukaudella viikonloppuisin sekä hiihtolomaviikoilla saaressa on lettukahvila, jonka aukioloaikoja voi seurata täältä. Saaressa on myös tulentekopaikka, jossa ruoka voi olla mitä tahansa käristetystä kyrsästä gurmeehen – kokista riippuen.

Oravi Linnansaaren kansallispuisto
SaimaaHoliday Oravi
SaimaaHoliday Oravi

Muistan, että meillä oli sininen potkukelkka, kun olin pieni. Muistan myös valokuvan, jossa ehkä 10-vuotias veljeni kyyditsee kuusi vuotta nuorempaa minua sillä samaisella kelkalla. Potkukelkkailu on sittemmin kokenut uuden tulemisen, ja tuotekehittely on näissäkin edennyt sporttisiin jääkiitureihin ja normaalia pienempiin ja matalampiin pilkkikelkkoihin, joissa penkki on tarkoitettu kalahommiin. Vähän harmittaa, että jäärata ei ollut vielä valmis, kun olin Oravissa. En lupaa, että ihan 18 kilsaa olisin potkinut Järvisydämeen kaakaolle ja toista mokomaa takaisin, mutta ainahan voin jälkeenpäin fiilistellä, millaiset uroteot jäivät tekemättä.

SaimaaHoliday Oravi on aktiivisen lomailijan keidas. Sieltä saa vuokrattua kaikki tarvittavat välineet suksista retkiluistimiin ja potkukelkkoihin. Sieltä järjestetään moottorikelkkasafareita, jääkelluntaa, erilaisia kalastusretkiä (mitä sanoisit esimerkiksi madepilkistä?), rekikyytejä. Kyläkauppa on lihoistaan tunnettu kautta Itä-Suomen, ja asiakkaita tulee erityisesti riistan perässä hyvinkin kaukaa. Täällä on ylipäätään sellainen henki, että kaikki järjestyy. Ihana yrittäjäpariskunta elää ja hengittää luontoa, liikkumista ja hyvinvointia. Lumikenkäilyn päälle päästiin saunajoogaan, ja ystävä löysi itsensä myös avannosta.

SaimaaHoliday Oravi
SaimaaHoliday Oravi
SaimaaHoliday Oravi

Majoitusta SaimaaHoliday Oravi tarjoaa monenlaiseen makuun: suuria huviloita, perustasoisia hotellihuoneita, luksus house boat ja Aurora Hut, joka nyt talvella nököttää jäällä sen verran kaukana rannasta, että tuntuu, kuin olisi keskellä ei mitään. Tuo pikkuruinen lasiseinäinen tönö oli majapaikkamme Oravissa. Aurora Hutin viehätys on nimenomaan siinä, missä se on, ei niinkään siinä, mikä se on. Kun ikkunan takana on vain silmänkantamattomiin Saimaata, kaupunkilaistyttö on kaukana omalta alueeltaan. Joku osuvasti sanoi sitä lähinnä glampingiksi (luksustelttailu), jolloin vertailukohtana on lähinnä teltta, ei mikään kiinteä. Pienessä tönössä on kuitenkin kompostoiva veski, aurinkopaneeleilla tuotettava käyttösähkö, ja ilman perustuksia ja viemäröintejä se on jollain mittareilla myös varsin ekologinen.

SaimaaHoliday Oravi Aurora Hut
SaimaaHoliday Oravi Aurora Hut
SaimaaHoliday Oravi Aurora Hut
SaimaaHoliday Oravi Aurora Hut

Lisätietoja kaikista palveluista ja majoituksista saat täältä.

Tunnelmiaan Oravista on kirjoittanut myös ystäväni Heidi Maailman äärellä -blogiin.       

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

5 comments

  1. Avatar

    Olen kyllä niin iloinen siitä, että olen saanut sinut innostumaan vähän Suomi-matkailusta ja saanut sinut jo useammankin kerran Saimaalle. Aina on ollut niin ihanaa. Toivottavasti pian taas! Pitää miettiä taas jotain uutta sun päänmenoksi.
    Ihanan jutun kirjoitit, ja kuvista välittyy niin hyvin se meidän reissun iloinen fiilis!

    1. Avatar

      Kiitos itsellesi ja erilaisille matkailuhankkeille, jotka ovat mahdollistaneet tämän kaiken. Varmasti on johtunut myös omista ennakkoluuloistani, että en ole oikein edes selvitellyt, mitä kaikkea Suomessa on. Vaikka juuri Saimaalla tuntuu, että kaikki on mahdollista!

  2. Avatar

    Kivalta näyttää tuo iglumajoitus. Monesti nuo iglut näyttävät olevan ihan vierivieressä, niin ei näytä olevan Oravissa. Me olemme kevättalvella pari yötä niin ikään lasi-iglussa, mutta Nuorgamissa. Siellä vaikuttaisi olevan sama juttu kuin Oravissa, iglut eivät ole kiinni toisissaan. Täytyy toivoa, että näkyisi revontulia!

    1. Avatar

      Nimenomaan ovat usein niin, että voi tiirailla naapurin tönöön. Oravissa on vain tuo yksi. Siksi se tuntui vielä erityisen ainutlaatuiselta. Lasi-iglut ovat usein vähän erilaisia. Niissä on kylpyhuoneet ja kaikki muut hotellihuoneen mukavuudet. Aurora Hut on riisutumpi versio. Niihin saa muuten moottorin. Mua niin viehättää ajatus ajella omalla hutilla pitkin järveä. 🙂

  3. […] Lue myös ihanan retkiystäväni Annikan Oravi-kokemuksista: Oravi aktiiviselle nautiskelijalle […]