Type and press Enter.

Iltapalalla Madridissa

Koska halusimme säästää Miamin lennoissa, otimme sellaiset, joihin kuului yöpyminen Madridissa. 60 euron lentokenttähotelli, metroyhteys kaupunkiin ja kummallekin entuudestaan tuntematon paikka. Ei huono vaihtoehto, kun suorat lennot olisivat olleet todella paljon kalliimmat. Ilta Madridissa jäi kuitenkin erittäin lyhyeksi. Olimme hotellilla vasta iltayhdeksän jälkeen (Suomessa kello jo tuntia enemmän), ja metromatka kaksine vaihtoineen vei reilun puoli tuntia suuntaansa. Iltapalaa kuitenkin saimme – ja käsityksen, että kaupunki olisi varmasti ainakin viikonloppumatkan arvoinen.

madrid20121

Ruokapaikka oli erittäin suosittu. Asiakaskunta noin 25 – 30-vuotiaita. Kuvittelin tilaavani jonkinlaisia tapaksia, mutta lämpimia pikkusämpylöitä saimme. Täyttävämpää kuin kuvittelin. Kuitenkin kaikki pöydässä näkyvä ruoka ja juoma (iso olut, lasi punaviiniä ja limu) maksoi alle 20 euroa.

Kaupunkia emme jaksaneet kierrellä. Tulimme metrosta Sol-asemalla, kävelimme muutaman sata metriä oopperalle ja kiertotietä takaisin. Tunsin oloni japanilaisturistiksi, joka kiertää 25 kaupunkia viikossa Euroopan-matkallaan ja heiluu kaikkialla kameransa kanssa.

madrid2012
Aukio (Plaza Mayor) oli kaunis, mutta illalla aika ikävä paikka. Siellä näki Espanjan nurjan puolen: kodittomien suuren määrän. Rakennusten suojaisissa paikoissa, pylväiden takana, katosten alla oli paljon kodittomia pahvilaatikkoasujia ja makuupussimiehiä. Paikalla oli myös avustustyöntekijöitä jakamssa ruokaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

8 comments

  1. Ei vaikuttanut hassummalta iltapalakohteelta 🙂

    1. Eipä! Mieluusti olisin kierrellyt kaupungilla paljon pidempään.

  2. Olin 2002 Madridissa viikon, kun mieheni oli siellä työmatkalla ja tykkäsin kovasti. Silloin ei kyllä kodittomia pahemmin näkynyt. Ajat muuttuneet?

    1. Tuolla mainitsemallani aukiolla oli useita pahvilaatikoissa asujia. Teki niin pahaa jättää ruokaa, kun en enää itse jaksanut. Mielessä vain tyypit, joilla ei ole edes kotia. Kymmenessä vuodessa siis asiat menneet näköjään pahaan suuntaan Espanjassa. Kaikesta huolimatta jäi olo, että mieluusti menisin uudelleenkin paremmalla ajalla.

  3. Madrid on IHANA!!! Olen ollut siellä jo kolme kertaa aina muutaman päivän kerrallaan. Ja uudelleen on mentävä. Viimeisin reissuni sinne on vuodelta 2010. Silloinkaan ei ollut vielä pahvilaatikkoasukkeja Plaza Mayorin kulmilla. Espanjan kriisi on vaikuttanut valitettavasti pahasti ihmisten elämään:(

    Kiitos kivoista kuvista ja mukavista mielipiteistä monista eksoottisista paikoista maailmassa!

    1. Olen kuullut Madridista vain kehuja. Pitänee siis mennä joskus uudelleen edes viikonlopuksi.

  4. Oot ollu syömässä 100 montaditos paikassa ilmeisesti? 😀 mä olin madridissa viime syksynä ja muutaman viikon päästä iudestaan enkä jaksa odottaa sataa sämpylää! Niin parasta 😀

    1. Tietkö tuo paikka ei kuulosta tutulta. Kaikenlaisia leipiä kyllä söin – ja nautin. Kaupunki oli myös minun mieleeni!