Yhden samppanjapullon matka Champagnesta yllätysmatkalle

Viinimyymälän ikkunassa Epernayssa oli aivan superkaunis samppanjapullo. Se oli muodoltaan vähän kuin pisara. Siinä luki de Venoge Princes. Viinimyymälä oli samalla kadulla kuin asuntomme, joten näin prinsessan aina, kun menimme tai tulimme. Se suorastaan huuteli minulle. Minä halusin sen. Synttäritkin olivat tulossa. Mutta pullolla oli sen verran hintaa, että ei sitä rohjennut ihan sokkona ostaa, olihan de Venoge meille aivan vieras brändi.

Mutta se, että de Venogen samppanjatalo sijaitsee Avenue de Champagnella, oli minulle tietenkin suorastaan merkki. Rakennus oli kaunis ja aurinkoinen terassi houkutteleva. Tuntui, että täällä henkilökunnalla oli aikaa. Se halusi palvella hyvin. Paikasta tuli hyvä fiilis. Princesiä ei saanut laseittain, mutta kahden muun maistelun ja ihanan nuoren miehen asiantuntemukseen luottaen ostimme pullon. Innostuin ottamaan kuvia pullosta pihan patsaan kädellä, ja kohta samanlaisia kuvia oli ottamassa muutama muukin. Yhden naisen sain vähän kateelliseksi, kun kerroin, että seuralaiseni osti sen minun syntymäpäivääni varten. Naisella syttyi silminnähden idea, jonka kohta jo jakoi pöydässä omalle puolisolleen.

Lue lisää samppanjamatkailusta: Champagne – kokemuksia ja vinkkejä samppanjaturistille  

Enää piti keksiä, miten saadaan prinsessa ehjänä kotiin. Pakkasimme kauniin laatikon täyteen vaatteita ja käärimme vielä kaikkeen mahdolliseen, koska pullon piti kestää autolla Pariisiin, lentämällä Saksaan, autolla Itävallan kautta Italiaan ja samaa reittiä takaisin Saksaan ja vielä lentämällä Suomeen.

Loppukesän, syksyn ja joulun yli, pitkän tammikuunkin prinsessa vietti viinikaapissa Helsingissä, kunnes tuli aika lähteä taas. Se sai laatikkoonsa taas vaatteita ja ympärilleen pehmikettä (ja vähän rukousten tapaisia, että se kestäisi vielä). Se oli lähdössä yllätysmatkalle, jonka kohdetta minäkään en tiennyt ennen kuin lähtöportilla Helsinki-Vantaalla. Kohteessa se sai vielä viettää pari päivää AirBnB-kämpän jääkaapissa odottamassa.

Vinkkejä, miten pitää matkakohde salaisuutena

Vietin siis syntymäpäivääni ulkomailla. Matkasta oli pakko kertoa minulle etukäteen, koska työt piti järjestellä, mutta kohdetta en tiennyt. Olin saanut ennen matkaa tietää vain lämpötilan (vähän yli kymmenen astetta) ja sen, että mukaan pitää ottaa vaatteet, joilla voi käydä näyttäytymispaikassa. Tiesin myös kohteen olevan Euroopassa ja minun käyneen siellä ennen. Mikään vihjeistä ei paljastanut kohdetta. Olihan minulla – täysin pieleen mennyt –   arveluni.

Koska minulla on Finnairin tasokortti (vielä hetken), oli matkalaukun ostaminen minun nimissäni halvempaa. Niinpä annoin puhelimeni ja pankkikorttini lähtöaamuna hänelle ja lopulta puhelimen myös koko päiväksi turvaan, jotta en saa mitään push-ilmoituksia, joita matkan lähestymisestä usein tulee. Lentokentällä hän hoiti lähtöselvityksen ja antoi minulle lippuni alassuin ja vain siksi aikaa, että sain vilautettua sitä automaattiportille. Kentällä en vilkuillut edes näyttötauluja, joten salaisuus säilyi lähtöportille asti. Siellä luki Madrid.

Salassa pitäminen on siis täysin mahdollista, mutta vaatii vähän vaivannäköä.

Helmikuinen Madrid – sielun ja ruumiin ravintoa

Muutama päivä Madridissa oli viileä mutta ihana. Söimme hyvin, joimme hyvin ja nautimme taiteesta opastetulla kierroksella Museo del Pradossa. Suosittelen ehdottomasti opastusta. Museo on niin hengästyttävän suuri, että jotta sieltä löytää helmiä, joutuu kahlaamaan lukemattomia huoneita uskonnollisia maalauksia ja henkilöpotretteja, ja taideähkyssä saattavat harjaantumattomammalta museokävijältä – esim. meiltä – ihanuudet jäädä korttelin kokoisessa museossa huomaamatta.

Joulun jälkeen Espanjassa vähän huonosti syödessäni kaipasin Mercado San Miguelia. Vähänpä silloin tiesin, että kuukauden kuluttua olisin siellä. Se on ehdottomasti lempipaikkani Madridissa. Tietenkin se on turistinen ja ylihintainen, mutta myös herkullinen, eläväinen, tunnelmallinen, kaunis ja mitä vielä. Oli myös ihana viedä sinne hänet, jolle Madrid ei ollut ennestään tuttu.

Juhlapäivä

Ei ole helppoa sanoa, että täytin 50. En mitenkään koe itseäni sen ikäiseksi, ja kuulemma peilissä oleva tyyppi ei näytä sen ikäiseltä. Mutta totuutta ei voi kiertää. Siksi päätin ottaa ikävänkuuloisesta asiasta kaiken irti. Viikonloppuna ennen synttäreitä kävin kahdessa konsertissa, juhlapäivän ja pari päivää sen ympärillä vietin matkalla, seuraavana viikonloppuna pidin juhlat ystäville, siitä viikon päästä lähdin Thaimaahan ja kesällä lähdemme Afrikan-matkalle, josta olen haaveillut jo vuosia.

Salaa toivoin, että prinsessa olisi poksahtanut jo aamulla, mutta vielä sain odottaa. Ensimmäisen juhlajuoman kilistelimme El Corte Ingles -tavaratalon food courtissa. Se on muuten vahvasti suositeltava paikka. Arkena siellä oli päivällä hiljaista. Sen sijaan kaupungin näyttäytymispaikalla, Riu Hotel Plazan kattoterassilla Gran Vialla, taitaa olla vilkasta aina. Terassi on niin suosittu, että sinne on pääsymaksu. Suuri osa asiakkaista toki myös istui pöytään ja tilasi jotain, mutta osa tuli ottamaan selfieitä, joita varten on rakennettu erityinen lasilattiainen vähän kuin infinityparveke. Kuvauspisteelle oli kymmenien ihmisten jono. Paikka on epäilemättä ihana lämpimällä säällä. Talven viileydessä tarkeni mukavasti lämpölamppujen alla. Selfieparveke sai jäädä.

Tuli prinsessan aika! Se oli juuri niin hyvää, kuin toivoin.

Gran Vialla on kattoterasseja useita. Illallisella kävimme vielä Le Tavernier Gran Viassa. Pieni pettymys oli sen ruokalista (juhlapäiväksi, ei hampurilaisissa ja vastaavassa baariruoassa mitään vikaa muuten ole), mutta palvelu oli mukavaa, ja koko terassista jäi miellyttävä fiilis. Tännekin tulen varmasti takaisin, jos olen joskus Madridissa lämpimään aikaan.

Prinsessa koki toisen tulemisen vielä kylpyammeessa illalla.

Ei pyöreiden täyttäminen sittenkään ole ihan kauheaa, eihän?