Aikaerosta pöhkönä shoppailemassa Miami Beachilla

Tullimuodollisuudet Yhdysvaltoihin olivat taas vertaansa vailla. Ainahan jonoissa menee pieni ikuisuus, ja huonosti valitussa jonossa suurempikin. Tällä kertaa kolme varttia. Ensimmäinen virkailija oli kuin hidastetusta filmistä, toisella meni 15 minuuttia saada homma ollenkaan käyntiin. Koska jonot ympärilläkin olivat 15-metrisiä, ei haluttu vaihtaakaan. Tullin esittämä maahantulovideo suloisine beagleineen on mukava, mutta kun samat beagle löytää sitrushedelmiä salakuljettavan laukun 15. kerran, koiraihmistäkään ei enää edes hymyilytä.

Myöhäinen iltapäivä ja ilta ajateltiin kierrellä kauppoja, olinhan odottanut matkaa senkin vuoksi, että pääsen vähän shoppailemaan. Amerikassa kun valikoimat ja hinnat ovat aika kohdallaan, ainakin suurissa kaupungeissa ja valtavissa ostareissa. Meillä on hotelli Miami Beachilla, ja Lincoln Avenue on ihan sen lähellä oleva kävelykatu kauppoineen ja ravintoloineen. Ilmapiiri oli Lincolnilla sellainen, että helposti alkoi päästä lomatunnelmaan: rauhassa kuljeksivia ihmisiä, huojuvia palmuja, ystävällistä small talkia heittävät tarjoilijat. 40 senttiä lunta ja 20 astetta pakkasta taisi tarjoilijapojan mielestä olla aika toisesta maailmasta. Liekö nähnyt lunta kuin kuvissa.

Ostelut Lincolnin kulmilla jäivät pariin kirjaan. Viime kesänä Miamissa käydessämme kulutimme ostosbudjetin Aventura Mallissa, ja tähän superjättiostariin päädyimme vielä illalla. Mutta mieti itse, kuinka hyvä olisit shoppailemaan kello 03 aamuyöstä! Aikaeron takia todella yritin tehdä ihania löytöjä aamuyön tunteina, kun olo oli väsymyksestä lähes humalainen. Kaksiin kenkiin jäi. Toivottavasti lentämisestä turvoksissa olleet jalat olivat hyvä aika ostaa kenkiä. Aamulla saattavat olla sopivan väljät. Ehkä. Toivottavasti ovat kuitenkin yhtä hyvä ostos vielä nukutun yön jälkeen. Hintatasosta on pakko sanoa sen verran, että sellainen täysin vertailukelpoinen tuote kuin Uggit, maksoi Bloomingdalesilla jokseenkin puolet siitä mitä Helsingissä (ostin syksyllä 220 eurolla, samanlaiset täällä 149 dollaria). Ei kaikki tietenkään ole näin edullista. Mutta niin kävi, että nukkumatti voitti duracelpupun ja kaikki muut ihanuudet jäivät kauppaan. Harmitti, että väsyneenä tuli otettua taksi molempiin suuntiin. Matka on noin 15 – 20 kilometriä, ja takseihin meni aika paljon rahaa. Läheltä hotellia olisi päässyt myös bussilla, kahdella dollarilla. 

Eläköön aikaero ja herääminen täysin virkeänä kello viisi aamulla. Mies käänsi vain kylkeä, kun minä olisin ollut jo valmis valloittamaan maailmaa. Lupasi herätä, kun aurinko nousee ja on valoisaa. Seitsemän jälkeen olimme jo naapuri-delissä aamupalalla. En lakkaa ihmettelemästä amerikkalaista aamupalaa: munia kaikissa muodoissa, pekonia, pannukakkuja ja perunaa. Suurimpaan osaan annoksista, joita näin pöytiin kannettavan, kuului osana paistetut perunat. Muistan viimekesäiseltä Amerikan-matkalta, miten eräänäkin aamuna tarjoilija oli suorastaan hämmästynyt, kun en halunnut aamiaisella perunoita, en missään muodossa. Kevytvaihtoehdot ovat muuten periamerikkalaisessa delissä varsin rajalliset. Munakkaalla ja pienellä hedelmäannoksella aloitin siis päiväni.

Delores-hotellimme sijaitsi Collins Avenuella, korttelin päässä kuuluisalta Ocean Drivelta, sen Art deco -kortteleista ja Miami Beachin rannalta. Tyytymällä vähemmän kuuluisaan sijaintiin säästi noin puolet hotelliyön hinnasta ja luultavasti nukkui paremmin, onhan Ocean Driven hotellien katutasossa yömyöhään auki olevia ravintoloita ja baareja. Koska emme olleet minkäänlaisissa biletarkoituksissa, valinta jäädä vähän sivummalle oli erinomainen. Viime kesänä piipahdimme alueella alkuillasta. Silloin jo oli ennakoitavissa, että illat ovat varsin vilkkaita. Keski-ikäiset (?) tulivat autolla ja poistuivat autolla hyvissä ajoin toisaalle nukkumaan. Tällä kertaa emme jaksaneet illalla ostarireissun jälkeen edes lähteä kävelylle.

Aamulla kahdeksan jälkeen Ocean Driven ja meren välisessä puistossa oli liikkeellä jo paljon juoksijoita ja koiranulkoiluttajia, jalkakäytävällä jo kaltaisiamme aamukävelijöitä. Aika pian ymmärsin, miksi ihmiset olivat liikkeellä niin aikaisin: eipä tarvinnut odottaa kuin yhdeksään, kun alkoi olla jo niin lämmin, että farkuissa alkoi läkähtyä. Mitäpä muuta tekisi kuumalla kuin hakeutuisi ilmastoituihin tiloihin, joita kotikadullamme Collinsilla piisasi: kauppoja. Liikkeet avasivat kymmeneltä, kahdeltatoista piti luovuttaa huone ja lähteä satamaan. Hyvin nukutun yön jälkeen shoppailukin oli muuttunut jo aivan toiseksi kuin puolinukuksissa suoritettu ostarin läpijuoksu edellisenä iltana. (Toiset illalla ostamani kengät ainakin osoittautuivat katastrofiksi. Harmittaa. Pikkuvarpaassa vesikello kokoa ilmapallo.) Ai niin, tällä kertaa löytöjen tekijä en ollutkaan minä… (Paitsi Uggin ihanat rukkaset, jotka kädessä tarkenee palata kotiin. Eikä hintakaan pannut palelemaan: reilusti alle puolet Stockan hinnasta! Ja vähän muuta.)