Minulla kävi tuuri. Onnistuin tutustumaan netissä etukäteen Dilissä asuvaan portugallaiseen mieheen. Hän oli onnistunut luomaan minuun uskoa, että sittenkin lähden Itä-Timoriin (lue täältä epäröinnistäni ja lähes itseaiheutetusta pakokauhusta). Kun näin hymyilevät kasvot tullin jälkeen, tiesin kaiken jotenkin järjestyvän. Rojahdin auton etupenkille ja ajattelin, että kyllä elämää kantaa, vaikka tyyppi jättäisi minut siihen lähimmän ostarin pihaan. Ensimmäinen yllätys: Dilissä on ostareita. Sain paikallisen SIM-kortin, sinisten taksien (luotettavin, ajavat mittarilla) numeron, sight seeingin, lounasta rannalla, auringonlaskun, pitsaa ja portugalilaista viiniä. Toinen yllätys: Dilissä on supermarket, joka on täynnä lähes pelkästään tuontitavaraa, kaikkea juustoista mysleihin, mitä ikinä voi kukaan tarvita.
Myönnän, että vähän pani Dili pupua pöksyyn. Ei ollut ihan rohkein maailmanvalloittajaolo. Mutta nukuttuani flunssaani ties kuinka pitkälle päivää, könyttyäni lähikahvilaan aamiaiselle, aurinkoinen Dili ei oikeastaan vaikuttanut enää uhkalta. Sen tajusin, että en minä yksin täällä pimeässä kulje, mutta ennen auringonlaskua kaikki tuntui oikeastaan aika hyvältä. Minulla oli ollut Balilla outo tunne, onko minulla enää oikeasti kiinnostusta matkustaa, kun mikään ei oikein tuntunut miltään, mutta kävellessäni pitkin merenrantaa tunsin, kuin olisin herännyt taas eloon.
Dili levittäytyy yllättävän laajalle. Se on harvaan ja matalasti rakennettu. Keskustaa en osaisi sanoa keskustaksi, jollei minulle olisi näin kerrottu. Sen kadut näyttävät kaikki aika samalta. Jossain on yliopisto, lähellä hallintorakennuksia, museo. Minua puhutteli ranta, ja kymmenisen kilometriä minä sitä pitkin kävelin. Turisteja näin muutaman. Olemme vielä melkoinen harvinaisuus ja huomion kerääjä. Aika moneen portugalin- ja englanninkieliseen tervehdykseen vastasin. Vielä useampaan hymyyn hymyilin takaisin.
Siinä kävellessä oli kiva tarkkailla ympäristöä, kuunnella ohi ajavien microletien (reittiä ajava minibussi) useimmiten täysillä raikaavaa reggaemusiikkia. Oikeastaan chillimpää lomailua en tiedä. Kävelin, ihmettelin uutta ympäristöä, pysähdyin välillä juomaan jotain, todella kivannäköiseen paikkaan syömään kalaa, rannalle juomaan siiderin, vaikkei oikeastaan edes tehnyt mieli, mutta kun sellaistakin näytti saavan. En tiedä, miksi pari nuorta miestä vieressäni teki videohaastattelua kolmannesta, mutta ilmeisesti ainoa mahdollinen kuvaussuunta oli se, missä minä juon kuvattavan takana puunrungolla röhnöttäen siideriä.
Jossain ehkä kahdeksan kilometrin kävelyn päässä oli Cristo Rei. Kun lähdin nousemaan portaita, joita muuten on 500, sain seurata kuvaelmana Jeesuksen matkaa. Vähän vastaavaa näin Bragassa. Ehkä portugalilainen traditio, en tiedä. Mutta mikä myös oli silmiinpistävää, oli kuntoilijoiden määrä. Nuo portaat olivat paikallisten porrastreenien näyttämö. Osa juoksi toppatakeissa, osa tuulipuvuissa, ja lämpöasteita ei toki ollut kuin lähemmäs 30. Ylhäältä on kivat näkymät, mutta en halunnut olla siellä enää pimeällä. Jäin katsomaan auringonlaskua viereiselle rannalle. Ajattelin ottaa microletin takaisin, mutta näyttävät lopettavan kulkemisen auringonlaskuun. Sinisten taksien puhelinnumero pelasti.
Hotellilta kahden korttelin päässä tiesin olevan Burger Kingin. Vähän jo pelkäsin, etten pimeällä uskalla kauemmas, mutta onneksi TripAdvisor löysi yhden Dilin parhaiksi arvioiduista ravintoloista vain pari rakennusta hamppariparatiisista. Ei siinä kulmilla mitenkään vaaralliselta tuntunut, mutta ei tullut oloa, että teenpä tässä iltakävelyn pidemmän kaavan kautta. Sen verran Dilin vaarallisuudesta varoitellaan, vaikka ei se Itä-Timorissa asuvien eurooppalaisten mukaan ole sen kummempi kuin muutkaan. Sanoivat pelkäävänsä illalla Sydneyssä enemmän, jos nyt ylipäätään pelätä täytyy.
Jos luit tänne asti ja olet pettynyt, etten antanut mitä tehdä Dilissä? -vinkkejä, olen pahoillani. Mutta kun menin turisti-infoon, kun kerran sellaisen näin, oli oma oloni samanlainen. Kysyin, miten pääsisin edellisenä päivänä näkemälleni kalatorille, ei tyttö tiennyt, mistä puhuin. Hän neuvoi kaksi museota ja Cristo Rein. Museoissa en käynyt. Mutta minä olin tyytyväinen päivääni. Se oli juuri sellainen, mitä edes uskalsin toivoa.
6 comments
Kiva kuulla ettei Itä-Timor ollut pelkkä pettymys, vaan sieltä löytyi hyvää ruokaa, ystävällisiä ihmisiä ja se upea hiekkaranta. 🙂
Itä-Timor ei tuottanut pettymyksiä sen jälkeen, kun maahan saavuin. Minulla oli vain niin huonot vibat etukäteen, ja sekin johtui lopulta ajatellen ainoastaan kalliista hinnoista. Minulle jäi itse asiassa todella hyvät fiilikset maasta!
Köyhältähän tuo näyttää. Mutta samalla myös jollain lailla siltä, että tunnelma on mukavan raukea. Oliko siellä ollenkaan vanhoja portugalilaisia rakennuksia jäljellä? Minusta tästä postauksesta sai kivan yleisfiiliksen Dilistä; kyllä nähtävyyslistoja löytää muualtakin, mutta tällaista yleiskuvailua ei välttämättä.
Köyhäähän siellä on, mutta ankeaa fiilistä ei tullut. En oikein osaa sanoa rakennuksista. Dili levittäytyy laajalle, ja siitä on lyhyessä ajassa vaikea saada kokonaiskuvaa. Hotellini Casa de Sandalo ainakin oli, mutta se on muurien sisällä, eli kadulta ei pääse katsomaan taloa.
Terveisiä Dilistä! Helposti voin allekirjoittaa kokemuksesi, paitsi ettei minua kukaan videokuvannut… Keskusta, se täältä tosiaankin puuttuu. Missä on se vanhojen portugalilaisten hallintorakennusten ympäröimä aukio? Taitaa tämä olla niin kaukana Lissabonista, etteivät koskaan vaivautuneet… Yhden vanhan pytingin löysin, ja senkin ovat indonesialaiset polttaneet.
Minulle tuli ensivaikutelmana mieleen aika rumasta ja alkeellisesta Dilistä jopa Afrikka, mutta jalkakäytävin ja Burger Kingein varustettuna. Niin, ja kaduilla saa kulkea ihan rauhassa, tervehdyksiä lukuunottamatta ei ole kukaan kimpussa, myymässä, kerjäämässä tai muuten vaan häiriköimässä.
Aivan ehdottomasti matkan arvoinen, joskin yllättävän kallis. Sen nähtävyyslistan löysin täältä https://www.thertwguys.com/things-to-do-in-dili/ jos sitä joku kaipaa – tosin suurin osa noista paikoista tulee nähtyä ihan vahingossakin, kun vaan kiertelee kaupungilla vailla sen kummempia päämääriä ja pitää silmät auki.
Taisin itsekin kirjoitaa, että minulle tuli Afrikka vibat Dilissä. Burger King toki oli heti lentokentällä vastassa, mutta kai niitä jo Afrikassakin alkaa olla. Minulla oli turvallinen olo koko ajan. Illalla kävin nopeasti vain lähellä hotellia syömässä, mutta päivällä todellakaan ei ollut missään mitään hännystelijöitä.