Casablanca yllätti! En toisaalta tiennyt, mitä odottaa, mutta en tällaista. Mistä aloittaisin?
Ajatus siitä, olisin Afrikassa, on ihan mahdoton. Ei tämä tunnu Afrikalta. Toisaalta olin juuri Keniassa. Se selittänee. Casablancaa sanotaan ainakin arkkitehtuuriltaan Marokon eurooppalaisimmaksi, ja epäilemättä ranskalaisvaikutteita onkin. Paikoin voisi kuvitella olevansa ränsistyneessä 50-luvun Pariisissa. Mutta ei tämä pikku-Pariisi ole. Toisaalta marokkolaiset ovat arabeja, mutta ei täällä perinteiseltä arabimaaltakaan tunnu. Välillä ostoskadut ovat kuin mistä tahansa länsimaasta. Tällainen ristiriitojen sekamelska on Casablanca.
Tässä on paljon samaa kuin Algerissa, josta kirjoitin paljon keväällä. Se oli kuitenkin siistimpi ja kunnostetumpi, mutta toisaalta siellä oli laaja vanha kaupunki, casbah. Casablancan vanha kaupunki, medina, on pienempi eikä lainkaan yhtä uskomattoman hieno. (Ei se siis Algerissakaan ole loisteliaalla tavalla hieno vaan koska se… En minä tiedä. Se vain on! Lue casbah-jutusta, jollet usko.)
Taas on niin paljon sulattelemista, että on parasta pureskella Casablancakin pala kerrallaan.
Aamupalan etsimisestä kaikki alkoi.
Hotellimme on alueella, jolla on suunnilleen kaikki muutkin Casablancan kansainväliset hotellit. En olisi halunnut tällaista persoonatonta, samanlaista kuin kaikkialla muuallakin, mutta kaikista vaihtoehdoista kahdeksankympin Le Meridien vaikutti kuitenkin sopivimmalta. Kovin paljon turisteja täällä ei näy, mutta ilmeisesti paikallinen kerjääminen on kuitenkin kasaantunut näille kulmille. Se oli aggressiivista, mutta tosiaan rajoittunut pienelle alueelle. Muualla oli maassa nyyköttäviä naisia, mutta kiinni tarttuvia ei.
Aamupalakin löytyi, ja samalla saimme käsityksen hintatasosta: halpa. Kahden hengen kahvit, tuoremehut, leivät ja pikkumakeat maksoivat alle kuusi euroa.
Casablanca on neljän miljoonan asukkaan kaupunki, mutta ei tunnu niin suurelta. Toisaalta emmehän me ole siitä kävelleet kuin aivan murto-osan. Ihan kaikkia matkoja emme kyllä jaksaneet kävelläkään, mutta taksiin turvautuminen ei ainakaan tee suurta lovea matkakassaan. Pitkätkin matkat maksavat vain muutaman euron. Lentokenttätaksi maksoi kymppejä, mutta kaupunkiajaminen on halpaa. Opimme nopeasti, miten pienet punaiset taksit (petit taxi) toimivat: Vaikka kyydissä olisi matkustajia, niihin voidaan ottaa uusia, mikäli ovat matkalla samaan suuntaan. Jos taksi on tyhjä, voi pyytää ajamaan mihin tahansa. Sitten vain tien varteen huitomaan. Mittari menee päälle varsin sujuvasti. Se meille ei vielä selvinnyt, miten muut matkustajat vaikuttavat hintaan, koska satuimme päätymään kyytiin aina vain kahden.
Yhden jutun kerron vielä. Menimme vaihtamaan rahaa. Otin lentokentältä illalla vain satasella, koska kurssi usein kentällä huono. Täällä ero kaupungin hintaan ei suuri, mutta kannatti silti. Yritimme saada vuoronumeromasiinasta lippua, mutta se ei toiminut. Luoksemme tuli vartija, joka ohjasi meidät suoraan tiskille, jonottavien marokkolaisten editse. Se oli kiusallista. Yritimme olla huomaamattomia, mutta rahan vaihtaminen on hidasta hommaa. Ilman henkkareita se ei onnistu, paperia jos jotain täytellään ja allekirjoitetaan. Joku tuli jo valittamaankin, että turistit etuilivat. Ei me tahallaan!
