Marrakesh on uuvuttava

Marrakesh on tarunhohtoinen. Se on itämaisten yön tarujen myyttinen kaupunki. Mutta Marrakesh on myös tavattoman uuvuttava. Luultavasti ainakin osasyy fiilikseeni on ajoitus. Olin vuodenvaihteessa, jolloin turistien määrä oli infernaalinen. Rauhallisempaan aikaan olisin ehkä nauttinut enemmän. Mutta nyt ei voi kuin jossitella, että ehkä joskus olisi toisin. Jos haluat lukea vain kiiltokuvapostauksia ihanista kohteista, joissa kaikki on upeaa, tämä ei ole sinulle. Jos haluat realistisen kuvan, ole hyvä.

Oikeasti riadiltani muutaman sadan metrin päähän olisi päässyt autolla, mutta taksille matka taisi olla liian pitkä. Se jätti noin 1,5 kilometrin päähän ja viittoili, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Sieltä oikeasta paikasta olisi ollut suora tie, käännös pikkukujalle, ja olisin ollut perillä. Nyt rullailin matkalaukkua mukulakivillä ja kirosin, miksi sittenkään en lähtenyt matkalle rinkka selässä (koska sinne ei olisi mahtunut talvitakkia, jota oikeasti tarvitsin). Matka kulki Jemaa el Fna -aukion, sen Marrakeshin kuuluisimman, Tarinankertojien toriksikin kutsutun, halki.  Jouduin heti vastakkain todellisuuden kanssa, jota en olisi halunnut kohdata: vaatteisiin puettuja kahlehdittuja apinoita, joita turistit ottivat hartioilleen valokuvia varten, maksua vastaan, korista nousevia (tai nousemattomia) käärmeitä, huutelua kojulta jos toiselta.

Matka jatkui soukin kujille, kaikkien feikkitavaroiden luvatulle markkinapaikalle, jonka kujilla oli niin paljon ihmisiä, että välillä kukaan ei liikkunut mihinkään. Alueella, joka edelleen on vain kävelijöille, on alkanut tulla mopoja ja fillareita. Kuljettajat kokevat vahvaa etuajo-oikeutta, kun survovat itseään väkijoukkoon. Vaaratilanteita ei aiheutunut, mutta saatoin vain ihmetellä, miten paikalliset, esimerkiksi kauppiaat, eivät reagoi ajeluun. Kukaan ei voi esimerkiksi vilkkaimmalla motoristikadulla kapeimmissa kohdissa pysähtyä ostamaan mitään, koska kohta joku puskee mopolla päälle. Naurettavimmat feikkituotteet olivat Louis Vuittonin kuosilla päällystetyt amerikkalaiset jalkapallot. Luovuin myös ajatuksesta ostaa enää keramiikkaa, koska riadissakaan eivät osanneet sanoa, mistä saisi aitoa Safissa tehtyä. Eivät paikallisetkaan kuulemma erota feikkejä (kuin ehkä hinnasta, jos siitäkään).

Riadin rauha. Toimiva lämmitys. Entä jos olisin kaksi vuorokautta vain täällä?

Tuli nälkä. Oli lähdettävä ulos. Astuin kadulle. Hetken sain kulkea rauhassa, kunnes olin taas virran vietävänä. Ihmismäärä oli paikoin ahdistava. Oli mentävä virran mukana. Onneksi kaikkialla ei ollut ihan tällaista. Monien rakennusten katoilla näkyi pieniä terassiravintoloita. Valitsin sokkona yhden. Vasta ruokaa (pitkään) odotellessani luin arvosteluista, että ei kannata mennä, jos ei halua syödä trampoliinilla. Kun joku liikkui, koko puinen rakennelma huojui. Paikan nimi oli Maazouz Café (jotta tiedät välttää).

Mutta kun tuli ilta, ihmismäärä väheni. Tuli hetkiä, jolloin taas muistin, miksi olen matkalla, miksi pidän matkalla olemisesta. Kapean kujan toisella puolella pienessä liikkeessä nuori nainen jammaili musiikin tahtiin antaumuksella, kun luuli, että kukaan ei näe. Vastapäätä penkillä istui mies kissa sylissään ja silitteli sitä rauhassa. Jonkin liikkeen korkealla olevalla ikkunalaudalla istui vanha mies polttamassa piippua. Menin pieneen kahvilaan ostamaan kaakaon. ”How are you?” kysyi nuori mies. ”Fine.” ”I don’t think you have had a good day”, hän sanoi, kun katsoi minua. Oli oikeassa.

Marrakesh ei ollut minulle uusi kohde, mutta edellisellä kerralla näin vastaavanlaisen kaoottisuuden lisäksi myös aivan toisenlaisen kaupungin. Se oli autio. Silloin vietettiin uskonnollista juhlaa ja uhrattiin lampaita, kuljetettiin sisälmyksiä ja päitä kylillä, poltettiin niitä. Vaikka itse sanonkin, olen onnistunut kuvaamaan fiiliksiä silloin vallan hyvin.

Lue lisää:
Grillatuista lampaanpäistä – Aid al-Adhan viettoa Marrakeshissa
Karun kaunis Marrakeshin Medina Eid-al-Adhan rauhoittamana

Ainoalle kokonaiselle päivälle ajattelin tehdä suunnitelman. Selailin blogeja ja erilaisia Marrakesh TOP10- tai Ultimate listing of Best in Marrakesh -listoja. Niistä haarukoitui täydelliseltä kuulostava päiväohjelma: pink alleys, Majorelle puutarha, Keutoubia moskeija, Bahia palatsi, Saad Tombs, Le Jardin Secret. Toisin kävi. Majorelleen ei saanut enää lippuja. Moskeijaan ei pääse sisälle. Puutarhan ja Bahian jälkeen en kyennyt enää yrittämään edes mihinkään sisälle, koska alkoi ahdistaa.

Menin siis mihin pääsin. Le Jardin Secret oli melkein riadin kulmilla. Aloitin aamuni jonottelemalla hetken. Kympin sisäänpääsymaksulla odotin enemmän. Paikka on pieni. Siinä on ikään kuin kaksi osaa. Toisessa oli lähinnä sitruspuita, toisessa jotain muuta vihreää. Ihmisiä oli luultavasti enemmän kuin kasveja. Kesäkuumalla tämä voisi olla keidas. Toisaalta muurien ympäröimässä puutarhassa ilma ei ehkä liikkuisi lainkaan. Sain otettua itsestäni kivan kuvan. Ei siitä kuitenkaan olisi kymppiä kannattanut maksaa.

Seuraava etappini, Bahia palatsi, oli kaunis kyllä niiltä osin, kuin ihmispaljoudessa pystyi näkemään. Siellä näkee lähinnä yksityiskohtia katossa tai seinissä, jos sattuu pääsemään niin lähelle. Kokonaisuudesta ei saa käsitystä, kun lähinnä virran mukana ajautuu huoneesta toiseen. Tässäkin tungoksessa toki toiset pysäyttivät kaiken liikenteen saadakseen parhaat selfiet, ja tungos vain kasvoi.
Alkoi tulla paniikkikohtauksen oireita. Yritin löytää tietä ulos, mutta huomasin kiertäväni kehää. Kulkusuuntakylttien seuraaminen vei aina vain takaisin samoihin paikkoihin. Kun olin kolmannen kerran samassa paikassa, oli pakko kysyä apua. Exit-kyltti on harvoin tuntunut yhtä hyvältä.

Keutoubia moskeijalla kaikui perjantain tärkeä rukouskutsu. Täällä ei tungeksinut turisteja. Miehiä tuli kiireisin askelin joka suunnasta. Osa puki valkoisen vaatteen kaikkien omiensa päälle moskeijaa lähestyessään. Moskeija täyttyi sisältä. Rukoilijoita asemoitui matoille moskeijan ulkopuolelle, kasvot Mekkaa kohti tietenkin. Kengät jätettiin siististi maton reunan ulkopuolella. Moskeijan ympärillä on pienet, rauhalliset puistot. Vaikka moskeija on kaupungin ytimessä, näillä kulmilla oli hämmentävä rauha.

Vaaleanpunaiset kujat ja korttelit toivat myös kaivattua rauhaa. Ei ole mitään tiettyjä kortteleita, mutta lähtemällä esimerkiksi Jemaa el Fnaa -aukiolta Cafe de Francen taakse kujille, joilla ei ole souk-meininkiä, pääsee nopeasti sivukujille, joilla ei ole kuin satunnaisia omaan riadiinsa kulkevia turisteja. Siellä näkee romahtaneet taloja, paljon uudisrakentamista. Näkee naisia askareissaan, kissoja kuin vahtimassa työmailla miesten hommia tai omissa kissapuuhissaan. Paljon on umpikujia, joilta ei auta kuin kääntyä takaisin. Nämä kujat ovat kuin labyrintteja. Mutta kaiken kaoottisuuden keskeltä puolenkin tunnin vetäytyminen sivukujille latasi akkuni ja jaksoin hetkeksi taas liittyä virran vietäväksi.

Harvoin reissussa totean mielessäni oikeasti olevani lasillisen tarpeessa, jossa saisin vähän rauhoitettua itseäni. Onneksi sivukujat toimivat hyvin samaan tarkoitukseen. Vaikka Marrakesh on tunnettu myös bilepaikkana, vanha kaupunki on juomatavoiltaan vielä vanhanaikainen. Viinibaarit ja yökerhot ovat toisaalla. Löysin brittityön hyvin kattavan blogijutun medinan alkoholia tarjoilevista ravintoloista. Paikat näyttivät todella kivoilta – mutta kaikkiin suositeltiin varaamaan pöytä hyvissä ajoin. Hän oli ollut porukalla viettämässä jonkun synttäreitä, ja päiväohjelmat oli ilmeisesti rakennettu sen varaan, että kuljettiin terassiravintolasta toiseen brunssilta pitkälle lounaalle ja vielä pidemmälle illalliselle. Ei ollenkaan huono tapa viettää pitkä viikonloppu Marrakeshissa! Ravintolavinkkejä en osaa itse antaa lainkaan. Hinta-laatusuhteeltaan muuten ihan parasta ruokaa sai katuruokakojuista, joita oli yhdellä Jemaa-el-Fnalta lähtevistä medinan pääkaduista. Parilla eurolla sai parilalla paistettua lihaa ja vihanneksia joko sämpylän sisään laitettuna tai gluteenittomana versiona ilman sämpylää. Verrattuna hienon ja kalliin ravintolan aneemiseen tajiniannokseen katuruoka voitti. Tajinin piti olla lammasta ja kauden vihanneksia. Oikein hyvää lammasta olikin, mutta ”seasonal vegetables” siinä ohessa oli kolme luumua, ei mitään muuta. Paikan nimi oli La Ferme Medina.

Tällaisena näyttäytyi Marrakesh tällä kertaa. Seuraavalla kerralla, jos vielä menen, varaan muutaman nähtävyyden etukäteen, asun ja elelen medinan ulkopuolella ja yritän saada haltuun ihan toisenlaisen kaupungin. Saatanpa etsiä viinibaarinkin.

Jos olet nähnyt kuvia tai kuullut juttuja, että lentokentän jonot voivat kestää tunteja, usko niihin. Olen kuullut pahimmillaan 3,5 tunnin passintarkastusjonoista. Minulla meni tasan tunti siitä, kun asetuin jonoon. Kun lähdin, olin kentällä ihan hyvissä ajoin, reilut pari tuntia ennen lentoa. Silloin lähtöselvitystiskeillä ei ollut ketään. En tiedä, olinko ensimmäisten vai viimeisten joukossa. Lähtiessäkin passijonossa piti seistä, mutta kymmenisen minuuttia riitti. Tietenkin kaikki on kiinni ajankohdasta. Olin itse sesonkina ja lensin lauantaisin Norskin suorilla Helsingistä. Sellainen vinkki vielä, että dirhamit kannattaa kuluttaa ennen kentälle tuloa. Niillä saa ostaa vain kentän kahviloissa tai aivan hirveän kalliissa marokkolaisia tuotteita myyvässä kaupassa. Tax Freessä voi maksaa vain länsirahalla.