Type and press Enter.

Can Thossa turistikin voi olla nähtävyys

Can Thossa näkyi minusta enemmän turisteja kuin Hanoissa. Osa oli selvästi päiväretkeläisiä reput selässä, mikä selittyy sillä, että Can Tho kuuluu useiden Mekong-joen risteilyjen ohjelmaan. (Risteilyt vaikuttavat kiinnostavilta. Joskus pitäisi sellaisellekin päästä. Bucket listani alkaa olla jo liian pitkä yhdelle elämälle.) Turistit keskittyivät siihen puoleen Mekongia, jolla hotellimme ja kaikki kukka- ja muut markkinat olivat. Toiselle puolelle näyttivät hakeutuvan vain paikalliset, joten oli selvitettävä, miten sinne pääsee.

Can Tho
Mekong-joki halkoo Can Thota.
Nämä veneet toivat kukkia markkinoille.

Joella kulkee kaikenlaista venettä vähän samaan tapaan kuin Bangkokia halkovalla Chao Phrayalla. Bangkokissa jokea ylittävät alukset kuljettavat vain ihmisiä ja moottoriajoneuvoille on sillat, mutta ilmeisesti vietnamilainen on kasvanut kiinni skootteriinsa, koska lossityyppinen ratkaisu otti kyytiinsä nekin. Matka maksoi muistaakseni 20 senttiä. Lauttamatkasta mieleeni on vain jäänyt asia, jota ei koskaan olisi pitänyt tapahtua. Aika voimakas kumaus kuului, kun äiti löi pikkupoikaansa. En huomannut, että lapsi olisi käyttäytynyt huonosti, mutta puheitaan tietenkään en ole voinut ymmärtää. Ulkopuolisen silmissä kaikki tapahtui noin vain. Edelleen asia vaivaa minua.

Rantakatu vastarannalla

Vastarannalla kadut vaihtuvat kapeiksi kujiksi. Vain rantaa myöden on niin leveä väylä, että sitä mahtuisi autolla ajamaan. Siellä täällä kujien ja talojen lomassa on kanavia, jotka valitettavasti värinsä puolesta enemmän muituttavat viemäriä. Suuressa osassa taloja alakerran etuosa toimii jonkinlaisena liiketilana: on lukemattomia miniäkin minimpiä kauppoja, ompelimoja, baareja, mitä nyt muutaman neliön tilassa voi tehdä. Asunnoissa näytti myös olevan lähes poikkeuksetta pieni alttari. Elämä oli kujalla talojen edustalla tai jos sisällä, on koko julkisivu kuitenkin auki, joten sängyillä loikoillaan kuin makoiltaisiin kadulla. 

Untitled

Hautausmaa baarin takana. Joskus kulttuurierot yllättävät enemmän kuin joskus toiste.

Vaikka me menimme katsomaan vietnamilaista elämää, alkoi aika pian tuntua, että kiinnostavin nähtävyys olimme me. “Hello!” kuului kaiken aikaa jostain. Kun kääntyi, saattoi näkyä hymyilevä ipana tai vähän hämillään oleva aikuinen. Mutta moni halusi osansa turistin huomiosta. Kukaan ei myynyt meille mitään, ei halunnut meistä mitään, kunhan uteliaisuuttaan huuteli.

Tämä pikku retki oli ehdottomasti tekemisen arvoinen. Pimeällä en usko, että olisin kujille halunnut, mutta päivällä ainoa uhka olivat skootterit, koska niillähän voi kotikujaa ajaa samalla periaatteella kuin minäkin omaani: ei sieltä ennenkään ole ketään tullut.  

Jos ei mukana ole skootteria, voi joen ylittää myös vaikka näin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 comments

  1. Vitsit sulla on niin tunnelman vangitsevia kuvia, tykkään! 🙂 Juttu on myös mielenkiintoinen, on kyllä jännä miten välillä kääntyy juuri niin päin et itsestä tulee nähtävyys kun tarpeeksi kauas lähtee suosituimmilta turistialueilta 😀

    1. Kiva kuulla! Vuosien varrella ehkä tullut jotain silmää – tai sitten otan tuurilla. Epäilen jälkimmäistä. 🙂

      Itse lyhyenä ja tummana en toki sekoitu paikallisiin, mutta en ole eksoottinen. Iso vaalea matkakaverini sen sijaan erottuu aika kivasti. 🙂

  2. Tuollaiset paikallisen elämän keskellä kulkevat reitit ovat yleensä niitä parhaita! Tosi hyviä kuvia olet napannut matkan varrelta, komppaan Veeraa tässä.

    1. Liian usein tulee vain pyörittyä keskustoissa, varainkin kohteissa, joissa on nähtävyyksiksi luokiteltavia juttuja. Can Thossa ei ole. Ehkä siksi se olikin minusta ihan huippupaikka.