Ihanan lämmin ja värikäs Can Tho

Can Tho tuntui heti hyvältä. Hotellilla oltiin ihania, huoneeseen olin ihan myyty, heti kulman takaa avautui kukkameri Mekong-joen rantakadulla, ja kun flower market päättyi, alkoi kaikkea muuta myyvä market, jolla koko Can Tho tuntui käyvän ostoksilla. Oli parasta vain kulkea virran mukana, tietenkin vältellä skoottereita, mutta antaa vain mennä. Relata, nauttia auringosta, lämmöstä, väreistä – yrittää imeä kaikkia näitä varastoon. Ankean harmaassa Helsingissä minua hymyilyttää, kun katson näitä kuvia. Kuin olisi kesä.

Istuimme pitkät tovit ensin lounaalla, sitten pienessä baarissa, ja seurasimme elämää. Ihan mieletöntä ajaa skootterilla kojulle, istua vain satulassa, tehdä kauppaa, kasata vihannekset kyytiin ja jatkaa matkaa. Vaikka suomalaisen silmissä kaikkialla vallitsi keskimääräistä kaoottisempi härdelli, ei kukaan ollut hermostunut, ainakaan näkyvästi. Millainen onkaan jouluruuhka Prismassa? Olisi meillä (ainakin minulla) taas opittavaa. 

Osaako kukaan kertoa, miksi katukeittiöiden pöydät ja tuolit ovat kuin lapsille tarkoitettuja: pieniä ja matalia? Ihmiset kuitenkaan eivät ole miniatyyrikokoa, vaan paikallinenkin näyttää jättiläiseltä lilliputtien maassa näillä kalusteilla istuessaan. Onko kyse vain siitä, että aikuisten kamat veisivät yksinkertaisesti liikaa tilaa? Yhteen minibaariin kuitenkin istahdimme ja saimme seurata, miten kuutioittain ruokaa saa kulkemaan skootterin päällä. Tämä oli näytelmä vailla vertaa.

Toisaalla kaupungilla juhlaan valmistauduttiin siivoamalla. Työnjako oli erinomainen: topless-mies siivoaa ja rouva ottaa torkut hattunsa alla. Markkinoiden ulkopuolella oli paljon hiljaisempaa, kaupunki lähestulkoon unelias. Kaljakeissien määrästä päätellen vietnamilainenkin juhlistaa vuoden vaihtumista ainakin osittain samalla tavalla kuin veljensä kaukana pohjoisessa.