Cat Ba Island – hitti ja huti samaan aikaan

Cat Ba Island on Halong Bayn suurin saari, ja Halong Bay puolestaan on ehkä Vietnamin tunnetuin turistikohde. Päädyin tänne googlailtuani rantaa lähellä Hanoita. Lähellä oleminen on kuitenkin aika suhteellista: matka on bussilla nelisen tuntia. Mantereen puolella tie on varsin hyvässä kunnossa, mutta kun lyhyen lauttamatkan päässä alkoi rytkyytys Cat Ban kammottavalla kuoppatiellä, ei ihan ollut fiilis, että nyt olen tullut rantaparatiisiin. Oli keskityttävä, ettei ole poskia tai kieltä hampaiden välissä, kun ajetaan seuraavaan töyssyyn.

Bussi jätti kadulle ja osoitteli, että tuossa on hotellisi. Päädyin huutavia vietnamilaisia kuhisevaan aulaan. Vastaanotossa ei puhuttu sanaakaan englantia. Kun näin huoneeni, en tiennyt itkeäkö vai nauraa – ja oltuani siellä kotvasen, ei tuntemuksena ollut kumpikaan edellisistä vaan lähinnä puhdas raivo. Samassa kerroksessa asuvat isännät pitivät huoneiden ovia auki ja huutelivat huoneesta toiseen. Myöhemmin illalla aula oli sakena tupakansavusta ja samat isännät lähtivät pelkissä uimahousuissa ulos. En halunnut tietää, mitä tapahtui.

Cat Ba Town koostuu oikeastaan rantaraitista ja siitä rinteeseen nousevasta tiestä, joka tekee lenkin. Muutama poikkikatu siinä on, mutta eipä oikein muuta. Ja kaikkialla on vain hotelleja yksi toisensa vieressä. Ja noin miljardi vietnamilaista. Päivällä oikeastaan kukaan ei ole liikkeellä, mutta illalla ruuhka on lähes käsittämätön. Jengiä taivaltaa ryhminä tai banaanipukuihin sonnustautuneina perhekuntina keskellä tietä autojen ja mopojen joukossa. Kyllä, banaani-, meloni- ja mansikkakuosiset paita- ja sortsiyhdistelmät olivat kuuminta hottia. Niitä myytiin kärryistä ja markkinoilla.

Kaikesta näki, että kaupunki on tehty turisteille ja nimenomaan paikallisille. Esimerkiksi ulkomaalaisilla korteilla toimivia automaatteja on vain yksi. Kun se on epäkunnossa, voi tulla turistille vähän tukala tilanne. Tiedän yhden, jolle niin kävi… Automaatti muuten sanoo, että siitä saa kerralla vain 2 miljoonaa (noin 80 euroa), mutta jos näppäilee itsepintaisesti 3 miljoonaa, senkin saattaa saada. Pankissa toki voi vaihtaa mutta vain virastoaikaan, ja kuulemma on jotain kulta- ja kännykkäliikkeitä, joissa harjoitetaan vaihtotoimintaa, mutta en onnistunut niitä löytämään. 

Ensimmäisen päivän jälkeen olin aivan valmis lähtemään pois, mutta olin maksanut hotellit ja toisaalta en halunnut luovuttaa. Tuli olo, että ihan vaikka väkisin etsin syitä, miksi Cat Ba Island ei ole kamala paikka. Olen aina sanonut, että kaikkialla on jotain kivaa ja kiinnostavaa. Toisen päivän Halong Bayn päiväretki oli oikeasti kiva. Hävyttömän halvalla pääsi upeisiin maisemiin, syömään herkkuruokaa, melomaan ja huomaamaan, kuinka surkea siinä ihan oikeasti olen, ja vielä kellumaan pelastusliiveissä ihanan lämpimään ja kirkkaaseen veteen. Sain seuraa kivasta saksalaistytöstä, joten se päivä oli oikeastaan ihan huippu. Mutta että kaksi vuorokautta vielä. Ajattelin jo meneväni vaikka joka päivä uudelle veneretkelle. 

Cat Ba Townissa on kolme rantaa. Niillä on hienot nimet: Cat Co 1, 2 ja 3. “The beaches on Cat Ba island are surprisingly gorgeous”, löysin This American Girlin kirjoittavan blogissaan. Me ollaan vissiin oltu eri rannoilla – ja eri saarella! Kuvittelin ensimmäisen rantakokemukseni olevan juuri jokin näistä numerorannoista, koska siellä oikein mainostettiin olevan rantaklubikin. Ei se rantana ruma ollut, mutta ainoat rantatuolit olivat kaukana itse hiekkarannalta, onneksi sentään palmun alla, ruokaa ei voinut ostaa mistään, paikalla nököttävä hotelli taisi olla tyhjillään, vaikka sen takapihalla oli koiranpentuja pienessä häkissä, ja se klubikin aloitti tarjoilun vasta iltapäivällä – enkä minä nyt mojitojen varaan olisi voinut energiantarvettani laskea. 

Rannat yksi ja kaksikin lopulta löytyivät. Toinen niistä toki oli kokonaan suljettu, koska sinne oltiin rakentamassa satoja uusia vuodepaikkoja. Ja se toinen. Tiedätkö sen tunteen, kun kertakaikkiaan jokin paikka tuntuu siltä, että et halua jäädä siihen? Rantatuolit olivat toinen toisessaan kiinni ja mahdollisimman kaukana vedestä kallion seinässä kiinni. Pari kojua ehkä myi juotavaa, mutta ruokaa ei. Ei siinä olisi toinen toisessa kiinni tarvinnut olla, koska rannalla ei mennessäni näkynyt kuin raksamiehiä kahvilla, mutta ei. Olin jo neuvottelemassa mopotaksin kanssa, kun paikalle pyyhälsi siististi pukeutunut mies kertomaan, kuinka paljon maksimissaan saan kyydistä maksaa. Hän esittäytyi rannalla olevan hotellin johtajaksi. Mutisin siinä, että ei oikein nyt ollut minun rantapäiväni tämä. Herra kertoi, että muutamalla eurolla voisin tulla hotelliin, oleilla sen allasalueella, käydä uimassa ja tietenkin käyttää ravintolan palveluita. Hän saatteli minut respaan ja kävi vielä myöhemmin kysymässä, miten minulla menee. 

Tunnistin hotellin. Se oli ollut budjetilleni liian kallis eikä kyllä näyttänyt 150 euron arvoiselta. Mutta voi että miten minä nautin. Olin muutaman tunnin altaalla ainoa. Ai mikä hiljaisuus! Katselin merelle, luin, kuuntelin merta, kävin uimassa. Ja kukaan ei huutanut missään. Ääniyliherkkänä kärsin metelistä. Se hermostuttaa minua ja saan ihan fyysisiä oireita. Tästä syystä jouduin pakenemaan Vietnamista nopeammin kuin olin ajatellut. Mutta noilla sijoillani olin onnellinen. Hymyilin. Se taisi olla lomani parhaiten sijoitettu kuusi euroa. Ruokakin oli hyvää. Limu oli kylmää. Ja taisin minä yhden drinksunkin ottaa, ihan vain koska oli ihanaa. Rannalta pääsi kävelemällä vielä sille kolmannelle kivannäköistä maisemapolkua pitkin. Ranta kolmonen ei ollut houkutteleva sekään, mutta kävelyreitti oli nätti. 

Mutta jos ikinä Cat Balle eksyt, auringonlasku Cannon Fortilla pelastaa huononkin päivän. Cannon Fort on linnake, vai miksi sitä nyt sanoisi, jossa on vielä jäljellä puolustuskamaa. Jos sen tyyppinen kiinnostaa, kannattaa mennä valoisaan aikaan. Jos haluaa nähdä vain auringonlaskun, kuten minä, voi ottaa mopotaksin ylös, pyytää sitä odottamaan, kiertää pieni lenkki, etsiä paras auringonlaskupaikka ja tulla pois. Parhaat paikat ovat tietenkin täynnä muita turisteja. Cannon Fortin auringonlasku olisi aika ihana myös, jos olisi romanttisella mielellä jonkun kanssa. Olisin minä yksinkin ottanut siinä vaikka lasin viiniä, mutta kahvila olisi hämmästyksekseni jo kiinni. Ylös pääsee toki myös kävellen, mutta vaikutti pimeällä todella pimeältä. 

Minun paikkani Cat Ba Island ei ollut. Suuri osa saaresta on kansallispuistoa. Näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi ehkä pitänyt mennä osaksi aikaa luontoon. Ehkä se olisi rauhoittanut. Toisaalta koska kaupunki oli lähes autio päivisin, jossakin ne huutavat massat ovat silloin. Luonnossa? Saarella ollessani ajattelin niiden parin päivän olleen reissuhistoriani yksiä kamalimpia. Aika samalla tavalla ajattelen vieläkin. Mutta nyt jo vähän naurattaa.