Säässä oli vähän jo jotain kevättä. Auringon saattoi tuntea ihan pikkuisen jo lämmittävän, vaikka tuuli oli vielä talvisen kolea. Vaikka Istanbul ei ole minulle enää vieras, vaikka jotenkin jo vähän hahmotan sen rakennetta, julkinen liikenne herättää alkuun minussa vähän arkuutta. Tästä seuraa se, että otan vain jalat alleni ja kävelen. Toisaalta koko talvi on ollut kotona niin järkyttävän epäaktiivista aikaa, että jalkani melkeinpä vaativat liikettä. (Ja tulihan tuota käveltyä: 15,5 kilometriä ensimmäisenä, 9,5 toisena ja 7 kolmantena päivänä, vaikka lähdin jo puolilta päivin kotimatkalle.)
Hotellini oli suuntiini nähden vähän kaukana, ja alkumatka oli aika tylsä. Mutta osui siihen valtava Beşiktaş JK:n jalkapallostadion, jonka luona fanit kävivät kuvauttamassa itseään, palatsin porttia ja muutama kaunis moskeija. Ohitin myös sateenkaariportaat, jotka ovat reilussa parissa vuodessa jo vähän haalistuneet, ja feikkiportaat, joiden väri ei alunperinkään ollut niin kirkas. Hetkeksi minut teki surulliseksi, että kahvilaa ei portaiden juuressa enää ollut. (Portaiden tarinasta voit lukea täältä.) Ohitin Galatan sillan kalastajat, joiden saaliit eivät näyttäneet suurilta. Mutta ehkä saalis ei olekaan tärkeintä vaan saapuminen samoille huudeille joka päivä?
Näkymä Galatan sillalta on kaunis. Toiseen suuntaan näkee Galatan tornin rinteeseen nousevien talojen yläpuolella. Vanhan kaupungin puolella näkyvät Sinisen moskeijan minareetit ja ylhäällä kukkulalla upea Suleimanin moskeija. Lauttaliikenne on jatkuvaa, ja sillan molemmissa päissä on vilkas laituri. Kun viimeksi olin Istanbulissa, oli marraskuu. Ajelin lautoilla, mutta meininki oli aika hyistä. Taas aloin haaveilla Istanbulin keväästä tai alkukesästä. Jos tulen lämpimään aikaan, käytän varmasi päivän ihan vain ajelemiseen paikasta toiseen. Hyppään vain lauttoihin ja katson, minne päädyn.
Yksi tähänastisista suosikeistani Istanbulissa ovat kujat Galatan ja Atatürkin siltojen välisellä alueella, korttelin verran rannan vilkkaalta tieltä sisämaahan päin. Alue on riittävän kaukana turistialueilta, vaikka itsekin päädyin sinne ensimmäistä kertaa tultuani ihanien puutalokorttelien kautta Suleimanilta. Siellä on paikalliselämää ja vain satunnaisia kamerakaula-aikuisia. Siellä leipäkauppa myy leipää, karkkikauppa herkkuja. Johtopuodin ikkunassa on kerällä satoja erilaisia latureita ja muita letkuja. Hevosteluliikkeestä saisi vaikka satulan, jos olisi sellaista vailla. Pomarfinn-tyyppisiä kenkäratkaisuja irtoaisi herroille 15 eurolla.
Teepojat (joskus kyllä ihan aikuiset isännät) kiertävät tarjottimineen liikkeestä toiseen, kuten ovat luultavasti kiertäneet vastaavalla tavalla jo sukupolvien ajan. Parturiliikkeet tarjoavat näytelmän miehekästä rituaalia, jota pysähdyn katsomaan. Vaahdon alta veitsen liukuessa kasvoilla paljastuu kaunis mies. Ihan siinä herkistyi. Näyssä on minusta myös jotain tavattoman seksikästä. Mutta samalla jotain vaarallista. Leuka ylös nostettuna, kaula avoimena, on aika suojaton.
Oli minulla päämääräkin, mutta välillä se unohtui matkan tarjottua omat elämyksensä. Nousin portaita, pujottelin kujilla, nousin ja laskin rinteitä. Välillä talojen kattojen yllä kimmelsi Bospori. Olin minä kyllä ihan rehellisen eksyksissäkin, koska mikään kartta tai navigaattori ei oikeastaan osannut kertoa minulle, mihin olin menossa. Esittelin ohikulkijoille vähän kuviakin, mutta kukaan ei osannut neuvoa, vaikka tiesin olevani jo aika lähellä. Sitten istahdin yhteen Istanbulin lukuisista ihanista kahviloista, tilasin teetä, vaikka en sitä oikeastaan koskaan juo ja laitoin viestin henkilökohtaiselle Turkki-oppaalleni, From Karoliina -blogin lentävälle Turkin-tietäjälle. Sain vahvistuksen. Olin jo melkein kohteessa.
Ai missä? Kerron ensi kerralla. Tämä oli vasta matka. Seuraavaksi päämäärä.
8 comments
Nautin näistä kuvista, olet ikuistanut hienoja tunnelmia. Tulee itsellekin kaipuu johonkin suurkaupunkiin kävelylle, kenties viileään, mutta ehdottomasti aurinkoiseen säähän. Jotenkin nämä kadut ja ihmiset kertovat kaupungista niin paljon enemmän kuin ne nähtävyydet, joista olen Istanbulissa käymättäkin nähnyt paljon kuvia ja tv-ohjelmia. Käveleminen kannattaa aina.
Tykkään käydä joskus kalastamassa, koska se on hyvä syy hiljentyä ihailemaan suomalaista luontoa. Saalis on toissijainen asia. Lienet oikeassa, että kalastus on noille Istanbulin kavereillekin lähinnä elämäntapa, syy tavata tuttuja ja viettää aikaa mieluisassa paikassa, kuulua omalla tavallaan kaupunkiin.
On muuten jännä juttu, miten monista kaupungeista tiedetään tosi paljon kohteita, vaikka niissä ei olisi koskaan käynyt. Istanbulista suunnilleen kaikki tietävät Sinisen moskeijan ja Hagia Sofian, ovat ainakin kuulleet Taksim-aukiosta (jossa ei kyllä minusta mitään kiinnostavaa, mutta sille kokoonnutaan). Näillä jo ennestään tutuilla paikoilla kaikki myös käyvät ensimmäisellä vierilukerrallaan. Mutta kun kaupungit muuttuvat tutummaksi, niistä etsitään uusia kulmia – ja niistä reissuista syntyvät tällaiset postaukset.
Aijai, tulipa ikävä Istanbulia. Paljon tuttuja maisemia kuvissa, mutta toisaalta sitten paljon tuntemattomia kujia. Tuo parturikokemus olisi kiva, mutta totta tosiaan vaarallinen 😀 Nuo Istanbulit lautat on ihan parasta Istanbulia ja Aasian puolelta sa parhaat lammaskebabit 😀
P.s Täytyypä harkita tuollaisia etätyöviikkoja, kiva idea!
Etätyölomat ovat minun henkireikäni. En nytkään ollut kuin kolme yötä, tein töitä kahviloissa ja olin turistina loppuajat. Ihan parasta!
Jännä, että miehenä tavoitit saman ajatuksen veitsellä ajetusta parrasta. Mikäpä sen vaaralliseksi tekisi, jollei ole murhanhimoinen parturimies. 🙂
Olipa viehättävän kuuloinen matka sinne perille, mikä se sitten olikaan. Hienosti kirjoitettu, on upea taito saada melko arkinenkin elämän vilinä kuulostamaan jännittävältä ja saada lukijalle sellainen olo, että olisinpa minäkin keskellä tuota kaikkea, vaikkei tekstissä varsinaisesti tapahdukaan kovasti 🙂 Tämä tunnelmoinnit ovat melkeinpä parasta matkablogeissa ja -tarinoissa!
Istahdin kahvilaan, otin muistikirjan ja aloin kirjoittaa. Joskus tulee tunnelmoitua, mutta se vaatii oikeanlaisen kohteen ja fiiliksen. Istanbulissa tavoitin molemmat. Tuollaista ei pysty tuottamaan jälkeenpäin. On oltava keskellä fiilistä. Ja mitä toiveeseesi tulee, Turkish Airlines lentää noille silloille ja kujille kahdesti päivässä. 🙂
Jostain syystä mielikuvani Istanbulista on ihan erilainen kun mitä tämä kertomut ja kuvat antavat ymmärtää. Ei huonompi tai parempi, mutta erilainen. Kai jokaisella kaupungilla on monet kasvot.
Mukava tapa kuvailla arkistakin elämää, tavallista päivää ja saada nuo paikat kukoistamaan vaikkei niissä suureellisesti mitään kummallista olekaan.
Jep, haluan näyttää muitakin puolia kuin ne, joita näkee, kun puhutaan kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä tai basaareista. Istanbul on valtava, noin 15 miljoonan ihmisen kaupunki. Siksi se on niin monimuotoinen. Kun kaupunki alkaa tulla vähän tutuksi, ja oikeastaan jo ennenkin, haluan nähdä muutakin kuin sen, minkä kaikki muutkin. 🙂