Jos ovat postaukseni Istanbulista olleet tähän asti paikoista, joita et ehkä ole Istanbuliksi mieltänyt, ovat tämänkertaiset hyvinkin tutuilta kulmilta. Olet nähnyt vastaavia kuvia, vaikka et olisi kaupungissa käynyt. Vaikka ne olivat minulle tuttuja ennestään, teki mieli taas palata. Onneksi lomalla saa tehdä, mitä itse haluaa.
Toisenakin aamuna Istanbulissa kyllä tuntui, että olisin voinut vain jäädä mukavaan sänkyyn vaikka koko päiväksi. Jaloissa painoi edellisen päivän 15 kilometrin kävely, päässä syksyn ja talven stressi. Illalla jo turvauduin taksiin (halpaa), ja nyt olin jo niin sinut julkistenkin kanssa, olinhan edellisenä päivänä vähän jo metroillutkin – ja aiheuttanut jonoa ja härdelliä lippuautomaatilla, joka puhui pelkkää turkkia – että sain kammettua itseni liikkeelle. Hotellini oli ihana, mutta vähän syrjässä reiteiltäni. Siksi suhde julkisten kanssa oli tarpeen.
Koska Istanbul on valtava ja näkemistä älyttömästi, ei kerralla mitenkään ehdi kaikkea. Viimeksi olin poikkeuksellisesti todella suunnitellut reissua ja tehnyt melkeinpä aikataulun, mitä kaikkea pitää ehtiä. Mutta sen jälkeen olen taas tehnyt oivelluksia: ei mikään kaupunki tule valmiiksi turistille koskaan. Miksi minun pitäisi olla pahoillani, jos tällä kertaa vain haahuilen? Omapahan on etätyölomani! Kaksi asiaa päivälle olisi ihan riittävää. Valitsin Sinisen moskeijan ja Galatan tornin auringonlaskun aikaan. Laskeva aurinko kuulemma valaisee Bosporin salmen ja sen rantamat kullan värisiksi.
Olen minä Sinisen moskeijan nähnyt sisältä ennenkin, mutta se on minusta niin kaunis, että halusin uudelleen. Mutta viime kerrasta on aikaa, ja jotain on muuttunut peruuttamattomasti tässä välillä. Aikaisemmin vierailijatkin suhtautuivat moskeijoihin ja ylipäätään mihin tahansa pyhiin paikkoihin eri tavalla. Niitä kunnioitettiin. Nykyään niissä kuuluu ottaa selfieitä, poseerata, tehdä pyhästä paikasta tausta omalle itselle. Se on minusta vähän surullista. Heiluinhan minäkin siellä kameroineni, mutta kohde oli moskeijan kauneus, en minä.
Sultanahmetin kaupunginosa, se siinä moskeijan ja Hagia Sofian nurkilla, on muuttunut vuosikymmenten aikana varsin turistiseksi – eikä tietenkään ihme. Paljon on hotelleja ja ravintoloita. Turistisuuden huomaa muuten helposti vaihtopisteiden valuuttakursseista. Näillä nurkilla kurssi on selvästi matalampi kuin muualla, ja mitä lähemmäs suurta basaaria päädyin, sitä matalammaksi kurssi laski. Halusin pitkästä aikaa basaariin.
Turvatoimet Suuren basaarin sisäänkäynnillä olivat uutta. Mutta jossainhan viimeaikaiset pahuudet näkyvät. Basaarissa oli väljempää kuin ennen, mutta tavarat ennallaan. Siellä vain tunnutaan myyvän tavaraa, jota en tarvitse. Mutta jotain lumoavaa siinä silti on. Historia, arkkitehtuuri, kauniit kaarikatot. En minä kauaa siellä pyörinyt, mutta tuntuma oli, että piraattikamaa olisi ollut vähemmän, samoin huutelua. Ei kertaakaan “Stockmannin laatu, Anttilan hintaa”, tuota takavuosien suosikkia. En päässyt kertomaan, ettei meillä ole Anttiloita enää.
Päätin eksyä. Poistuin jostain uloskäynnistä tietämättä, minne päädyn. Päädyin kävelykaduille, jotka olivat lähes ruuhkaksi asti täynnä ostoksilla olevia naisia. Olen vaellellut näitä katuja joskus aikaisemminkin. Ne tuntuvat loputtomilta. Vaikka olisin jo halunnut pois, ne vain jatkuivat. Myynnissä on lähinnä vaatteita. Halvalla. Muutamaan seikkaan olen ennenkin kiinnittänyt huomiota: Myynnissä on paljon iltapukuja. Olen ihmetellyt, mihin niitä käytetään. Kuinka paljon turkkilaisilla on juhlia? Sain tilasuuden kysyä asiaa paikalliselta. Puvut ovat pitkälti jäljitelmiä suurten muotitalojen luomuksista. Tällainen jäljittely on oma teollisuudenalansa ja vieläpä aika suuri. Ihan en päässyt selvyyteen, missä niitä kaikkia käytetään. Toinen silmiinpistävä seikka on todella seksikkäät alus- ja yöasut. Niitä ei myydä missään pimennettyjen ikkunoiden takana vaan ihan siinä päivänvalossa. Näyteikkunoittain pitsiä ja hepeniä. Onko tämä kaapuun pukeutuvien ja vartalonsa kätkevien naisten salaisuus?
Matkalla Galatan tornille pysähtelin kahviloihin pitkiksi toveiksi tekemään töitä. Nykyäänhän on kamalan muodikasta tehdä töitä kahviloissa ja jakaa siitä kuvia somessa. Sain hetken olla osa tätä maailmaa. Kuvia en kyllä jakanut ennen kuin nyt. Aika kivoja paikkoja, eikö?
Tornin kanssa kävi vähän huono tuuri: jono oli niin pitkä siinä tuntia ennen auringonlaskua, etten viitsinyt jäädä jonottamaan. Olkoon. Ehtiihän sinne joskus toiste. Kuljeskelin lähikujilla, poikkesin kuppilaan salaatille ja viinille ja kuvasin tornin sitten, kun aurinko oli laskenut. On se kyllä kaunis! Iltaa jatkoin hotelli W:n baarissa. Siellä on aina iltaisin helppoa jatsia, vähän sellaista loungemusiikkia. Sattui vielä sopivasti kuubalaistyyliin sovitettua minun illakseni. Jatsia, jota saattoi tanssia salsan askelin. Se on jatsia minun makuuni! Jos et yövy W:ssä, se kannattaa pitää mielessä ainakin iltapaikkana.
12 comments
Olipa ihana palata tämän postauksen myötä Istanbulin tunnelmiin! Viime reissusta on jo liian monta vuotta (3), ja juuri viime yönä uneksin myös olevani Istanbulissa. Toivon mukaan oli jokin enneuni! 😉
Oi, mikä ihana uni! Istanbul on kyllä kaupunki, johon voi palata aina uudelleen!
Hyvät kuvat! Istanbul on varmaan näkemisen arvoinen, se on hassua kun Saksassa on tosi paljon turkkilaisia ja tuntuu että lisää turkkilaisten liikkeitä avattaisiin koko ajan. Niin heillä on vielä edullisia vihanneskauppoja ja myös iltapukuliikkeitä paljon Saksassakin, tosin osassa on jopa samoja vaatteita kuin kiinalaisissa kaupoissa Italiassa. Luulen että heillä on jotain omia juhlia ehkä aika paljonkin, koska myös Saksassa näytti käyvän kaupaksi ne iltapuvut. Ainakin yksi juhla jota uskonnolliset viettävät on se ramadanin päättymisjuhla, joka on heille yhtä suuri juhla kuin suomalaisille vaikka joulu ja uusi vuosi. Jotain muitakin juhlia toki on, mukaanlukien ne hääjuhlat sun muut
Ramadanin päättyminen tosiaan on suuri juhla, ja silloin ostetaan paljon uusia vaatteita, mutta muualla, missä olen ihmisten kanssa jutellut, eivät iltapukuja kuitenkaan. turkista en tiedä.
Niin Roomassa niitä iltapukuja taitaa ostaa turistit ja Sisiliassa ainakin on tapana sellainen iltakävely rantakaduilla, jolloin myös paikallisilla on parhaimmat vaatteet yllä iltakävelyä varten
Tällaisia ykkösissä tehtyjä iltakävelyjä en olekaan Sisiliassa nähnyt!
Turkkilaisilla ON paljon juhlia 🙂 Ja niihin pukeudutaan usein paljon juhlavammin kuin Suomessa. Iltapuku ei ole esim. häissä mitenkään liioiteltua, varsinkaan jos hääpari on lähisukua.
Monissa maissa olen häitä nähnyt, ja on totta, että suomalainen hääpukeutuminen on melkeinpä aneemista moniin, varsinkin arabikulttuureihin verrattuna.
Juuri viikko sitten olin häissä iltapuvussa, tuohon ylläolevaan kommenttiin viitaten 🙂 Ehkä tosiaan turkkilaisetkin tätä harrastavat. Minulla on eräs lapsuuden aikaisista kirjekavereistani, turkkilainen tyttö (tai nainen kai nykyään…) Facebookissa ystävänä ja kuvien perusteella hänen pukeutumisensa on hyvin huoliteltua ja voisin kuvitella hänen vetävän näyttävän iltapuvunkin päälleen. Muuta kosketusta minulla ei turkkilaisten pukeutumiseen oikein olekaan, sillä olen vieraillut maassa vain ollessani 9-vuotias. Istanbul on näkemättä, mutta kuten itsekin tekstissä totesit, ovat esim. kuvat Sinisestä moskeijasta hyvinkin tuttuja. Ja kovin kiehtoviakin, mahtaa olla kaunis rakennus livenä nähtynä. Mutta itse asiassa en ole tainnut koskaan nähdä kuvia sieltä sisältä, joten kiitos näistä! Kauniilta näyttää sisälläkin! Ja olen samaa mieltä, selfiekeppien kanssa heiluminen sun muu yletön poseeraaminen tuossa ympäristössä on vähän irvokasta. Kyllähän sitä ihmiset haluavat monesti yhden tai kaksi kuvaa muistoksi, jossa tönöttävät itse jonkun kuuluisan rakennuksen edessä tms, mutta sellainen törröhuuliselfiemeininki, tai ylipäänsä pelkkä poseeraamiseen keskittyvä visiitti on aika äh.
Tosiaan monissa arabimaissa olen ollut hotelleissa, joissa häitä. Vaatteet todella näyttäviä. Että sellaiseen varmaan nuo Istanbulin mekotkin, mutta kun liikkeitä on ihan hullun paljon ja katukuva hyvinkin arkinen. Näiden kahden välillä on ristiriita. Toisaalta juttelin yhden nuoren miehen kanssa, joka kertoi äitinsä pukeutuvan kuin filmitähti, kun lähtee ystäviensä kanssa ulos.
Sininen moskeija on niin kaunis. Ylipäätään pidän valtavasti moskeija-arkkitehtuurista. Onneksi törröhuuliselfieporukka ei niin paljon ole moskeijoiden päälle. Heitä ei sentään pyhässä paikassa näkynyt.
Lomalla saa ja pitääkin tehdä mitä itse haluaa! Joskus joudun omaan päähäni sitä takomaan, että mitään pakko nähdä -nähtävyyksiä ei olekaan. Bloggaaminen on oikeestaan vielä korostanut sitä painetta nähdä nähtävyyksiä. Mutta sitä näkemistä tosiaan riittää loputtomiin, ja nimenomaan mikään kaupunki ei tule koskaan turistille valmiiksi! Ei välttämättä edes vaikka asuisi siellä vuosikausia. Varsinkin jos aikaa on vaan pari päivää, niin pitää tehdä just sitä miltä tuntuu, vaikka jäisi kaikki nähtävyydet näkemättä. Sen sanottuani… Tuo moskeija on kyllä upea. Siis en ole omin silmin kyllä päässyt vielä näkemään, mutta kaikkien kuvien perusteella. Eli sen kyllä ehdottomasti haluaisin nähdä, ja basaarit ja tornin myös. Miusta on ihanaa, jos on paljon juhlia, joihin pukeudutaan näyttävästi. Meillä ei Suomessa ole sellasia tarpeeksi!
Jotenkin olen alkanut päästä pakolliset nähtävyydet -ajatuksesta. Mikään ei ole pakko. Toisaalta sitten on vaikka juuri Sinisen moskeijan kaltaisia, joihin tekee mieli palata aina uudelleen, koska ne vain ovat niin ihania. On muuten niin totta, ettäjollain tavalla bloggaaminen vaikuttaa, mitä kohteessa tekee. Toisaalta olen puuhannut tätäkin niin kauan, että kulkee tämä mukana, vaikka kulkisin vähän enemmän omia polkujani – enhän ole matkaopas kuitenkaan.