Kinabalun luonnonpuisto, yksi Unescon maailmanperintökohteista, on reilun parin tunnin ajomatkan päässä Kota Kinabalusta. Reitit Mount Kinabalun huipulle ovat kiinni, koska kesäkuisen kuolonuhreja vaatineen maanjäristyksen jäljiltä maa järisee edelleen. Kantajat ja oppaat ovat ilman töitä, luonnollisesti, mutta joistain puheista huolimatta saattaa olla, ettei huipulle ole asiaa yrittää enää tämän vuoden puolella. Meillekin sanottiin, että jos vähänkään alkaa täristä, käännymme saman tien takaisin Kota Kinabaluun. Tällä kertaa me tarkoitti minua ja kolmea jo vähän aikuisempaa aussia.
Vaikka sää oli järkyttävän kuuma ja kostea, olisin mielelläni lähtenyt luontoon vähän pidemmäksikin aikaa, mutta tähän retkeen kuului vain suunnilleen puolitoistatuntinen mukava ja helppo ulkoilu, Silau silau trail, ei mitään varsinaista vaeltamista. Ajatus Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvasta luontopaikasta vähän kärsi, kun reitti kulki välillä hyvin läheltä autotietä. Autot saattoi sekä kuulla että puiden välistä myös nähdä. Mutta onhan sademetsä suomalaiseen havumetsään verrattuna aika ihana, vaikka ei ihan syvimmässä viidakossa olisikaan. Jos muuten eksyt sademetsään, kerää sammalta, purista ja juo. Jos sattuu viidakkoveitsi messiin, katkaise bambu, koverra siihen ikään kuin muki, odota veden nousemista ja juo. Jos vesi ei kirkasta, älä juo. Silloin pitää kaataa uusi. Että käytännön erätaitoja viidakkoon.
Reitti päättyi Mountain Gardeniin, yhdenlaiseen kasvitieteellineen puutarhaan, jossa saattaisi olla orkideoja. Olin aika skeptinen, koska joka kerta, kun olen yrittänyt niitä nähdä, ei olekaan ollut oikea aika tai näkemäni ovat olleet joitain millejä suuria – ei ollenkaan sellaisia valtavia ja upeita kuin kaikissa kuvissa. Täällä näin muutaman. Yksi laji on niin harvinainen, että niitä on varastettukin. Mustassa pörssissä pyydetään viisi tonnia. Mieti, kukasta. Jäljelle jääneet siirrettiin vain aidan takaa ihailtaviksi. Onhan trooppinen kasvisto kaunista ja erilaista.
Metsään mentiin myös Poringssa, jossa on rakennettu viiden riippusillan reitti, canopy walk. Sillat keikkuvat 40-50 metrissä maanpinnan yläpuolella. Sen verran kiikkeriä olivat, että silloille ei ilennyt jäädä kuvailemaan. Turvallisia epäilemättä olivat, mutta minusta ei ollut kuvailijaksi. Tuolla tavalla lintuperspektiivistä oli aika mukava katsella samaa sademetsää, jonka tavalisesti näkee vain jalat tukevasti maassa. Edellä kulkenut kiinalaisporukka nautti omasta kävelystään huutamalla kuin Tarzan ja hyppimällä silloilla.
Kuuma päivä päättyi kuumiin lähteisiin Poringissa. Poring Hot Springsissä estetiikkaan ei ole kiinnitetty erityisesti huomiota. Paikka oli suorastaan ruma verrattuna vaikkapa viime kesänä Taiwanissa tai aikaisemmin Japanissa käymiimme kylpylöihin verrattuna. Samanlaisesta rikkipitoisesta kuumasta vedestä näissä kaikissa kuitenkin on kyse. Poringissa rikkiveden haju ei ollut niin voimakas kuin vaikka Blue Lagoonissa Islannissa, jossa kylpyläkokemusta vähän häiritsee kananmunalemu. Yhdessä altaassa lilluimme aussien kanssa hetken. Terveysvaikutuksia en saattaisi mittaviksi sanoa, mutta olihan tuo taas kerran kokemus.
Kun ajoissa lähtee, ehtii yhdessä päivässä paljon. Paluumatkalla bussissa torkkui aika hiljaista väkeä.
Yhteistyössä Sabah Tourism Boardin ja Diethelm Travelin kanssa
