IIltapäivällä alettiin Mekongin varren rantakadulta purkaa kukkatoria. Kaupankäynti alkoi muuallakin hidastua. Sivukadulta ostettiin vielä viimeisiä kukkia, koska mitä ilmeisimmin niitä kuuluu kaikilla olla. Skootterin päällä niitäkin saa aika paljon kulkemaan.
Olimme päivällä ohi kulkiessamme varanneet illaksi pöydän vilkkaimman keskustan ulkopuolelta mutta Mekongin rannasta kuitenkin. Emme tienneet, mitä 250 000 dongin (noin kympin) illalliseen sisältyy, mutta buffetia epäilimme. Ei ollut buffet, oli pöytiin tarjoiltuna sama menu kaikille. Alkoi makkarasalaatilla. Hmm, ihan okei. Sitten tuli kala. Kokonainen. Hetken mietimme, miten syödä se puikoilla, kunnes muistin kiinalasmiehen sanoneen minulle Chongqingissa syöneensä kaloja tikuilla 2-vuotiaasta. Jos taaperokin pystyy, pystymme mekin. Sitten ateria jatkui lautasellisella kanaa.
Ennen pääruoan tuloa näin rotan. Ihan siinä vieressä, juoksentelemassa terassilla. Henkilökunta huomasi, mihin reagoin, mutta ei ollut huomaavinaan. Taitaa olla sen verran tuttu näky. Koska lounaalla toisen ravintolan listalla oli muutama erilainen rottaruoka (myös kärmestä, sammakkoa ja birdiä), mietimme, onko tuo yksilö karannut keittiöstä vai asusteleeko muuten vain kulmilla. Hetken kelailin, mitä olinkaan syönyt, ja kaikki olivat tunnistettavissa muuksi kuin rotaksi.
Pääruoan nimeä en tiedä täällä, mutta hotpotiksi niitä sanottiin Kiinassa, ilmeisesti on hotpot Vietnamissakin. Maustemaailma on kyllä erilainen: siinä missä turistin hiki Kiinassa valui pippurin määrästä, aukesi täällä nenä muiden mausteiden voimasta. Helpottavaa oli nytkin huomata, että liemessä kellui ilmiselviä isoja katkarapuja ja simpukoita, ei rottaa. Kanalautasella oli muuten myös hiillostettu jalka, kanamainen, ei jyrsijään viittaavaa.
Sinä aikana kun olimme syömässä tuntui kuin koko kaupunki olisi taas herännyt eloon – ja lähtenyt ajamaan skoottereillaan. Uudenvuodenillan touhuihin näytti kuuluvan taas hyvän onnen valokuvien napsiminen, katukeittiöissä istuskelu, temppelissä käynti. Rantakatu oli suljettu skoottereilta, sen muutamat baarit ja ravintolat olivat täynnä, ja väki valui kohti Ho Chi Minhin patsasta, jonka lähettyvillä järjestetään ilotulitus.
Me istuimme yhdellä rannassa ja kymmeneltä arvoimme, mennäkö nukkumaan vai kokeilemaan saada pöytä oman hotellin terassilta. Kävi tuuri ja saimme pöydän. Jaoimme sen sveitsiläispariskunnan kanssa, ja kun oli juttuseuraa, kummasti pysyimme mekin hereillä puoleen yöhön. Varsinaisesti en ilotulituksista innostu, ovathan aina aika samanlaisia. Tämäkin alkoi vaatimattomana, mutta kiihtyi loppua kohden. En olekaan muutamaan vuoteen raketteja taas nähnyt, mutta ainakin minusta viimeiset olivat erilaisia ja innovatiivisia, oikeasti hienoja. Ehkä sittenkin kannatti antaa uudenvuodenjuhlinnalle uusi mahdollisuus.
Kun ilotulitus päättyi, valtavat väkimassat lähtivät liikkeelle. Torvien soitto alkoi, kun kaikki skootterit alkoivat purkautua parkkialueilta kauemmas pysäköineiden ja jalkautuneiden täyttäessä kadut. En muista tällaista väenpaljoutta koskaan nähneeni. Oli hyvä olla turvassa oman hotellin terassilla, 4. kerroksessa.
Aamulla halusin herätä katsomaan auringonnousua. Punaisena pallona nouseva idän aurinko oli tehnyt minuun vaikutuksen. Oli pilvistä. Sai kääntää kylkeä vielä hetkeksi.
4 comments
Makean näköinen tuo viimeisen kuvan raketti. Tosiaankin erilainen. Ja vaikka kesyrotista pidäkin, kun minulla on sellaisia ollut lemmikkinä, en niiden villejä sukulaisia kyllä haluaisi ruokaillessa nähdä!
Saati ruokalistalla… Aika vähän oli rottia ylipäätään, mutta ehkä enemmän kuin missään aiemmin.
Hei hauska postaus! Itse olin kaksi vuotta sitten Can Thossa vastaanottamassa käärmeen vuotta. Samanmoisia erikoisia raketteja näytti olevan silloinkin 🙂 Kasvissyöjänä en päätynyt maistelemaan eksoottisia eläimiä, mutta muistan kyllä itsekin nähneeni rotan ravintolassa jos toisessakin…liekö karannut ruokalistalta vai saapunut viemäristä? Lähdettiin silloin rakettien jälkeen seuraamaan liikkeelle lähtenyttä ihmismassaa, ajateltiin että jossain on vielä isot jatkobileet. No ei ollut, kaikki ajoivat kotiin 🙂
Olinkin kuullut yhdeltä retkijärjestäjältä, jolta yritin saada Mekongjoen veneretkeä, että uusi vuosi on perheen juhla. Siksi olinkin todella hämmästynyt, että väkeä oli liikkeellä näin järjettömiä määriä. Mutta onpa hyvä tietää, että missään ei todella ollut mitään, mistä olisin jäänyt paitsi! Toisaalta aamulla oli lento Phu Quocille, että lisäbiletys olisi kyllä kostautunut.