Phu Quoc haltuun skootterilla

”Ei vuokrata ulkomaalaisille.” ”Jos ei ajokorttia, kaikki vahingot maksettava itse. Mies kaatui ja kymppitonnin leikkauskulut.” ”Tiet ovat aivan kamalassa kunnossa.” ”Tiet ovat punaista hiekkaa ja hirveitä ajettavia.” ”Liikenne on aivan kamalaa.” Näin luin Phu Quocista ja skootterin vuokraamisesta.

Lentokoneen ikkunasta näin varsin rauhallisia päällystettyjä teitä ja myös niitä punahiekkaisia. Matkalla lentokentältä hotellille ohitimme useamman skootterilla ajelevan ulkomaalaisen. A-ajokortitkin meillä on ja kokemusta kaksipyöräisistä. Tällä itsevarmuudella ylitimme aamulla tien hotellin kohdalla ja vuokrasimme vastapäisen kioskinpitäjän skootterit alle kahdellakympillä koko päiväksi. Siis yhteensä. Toinen oli uusi, parituhatta ajettu, ja toinen jo skootterinelämänsä ehtoopuolella, mikä tarkoitti räminää, tärinää ja heikohkoa kiihtyvyyttä. Toisaalta uuden toinen peili nuupahti yhä uudelleen ja uudelleen vain hetken säätämisen jälkeen, ja ainoa näkymä siitä olivat tissini. Enpä tiennyt niidenkän voivan haitata kenenkään liikenneturvallisuutta, mutta kyllä vain voivat – omaani.

Verrattuna Hanoin ja Can Thon liikenteeseen saari oli suorastaan aneeminen. Tokihan skoottereita on, mutta liikenteen voi sanoa olevan jopa rauhallista. Liikennesääntöjä ei kaiketi ole, tai jo on, niitä ei noudateta. Silti en nähnyt päivän aikana yhtään vaaratilannetta tai ollut itse oikeastaan lainkaan peloissani. Vain isoissa risteyksissä piti olla tarkkana, koska niissä mennään lähinnä härskeimmän oikeudella. Toisaalta oman vaikeusasteensa näissä maissa tuovat kaikenlaiset neli- ja kaksijalkaiset, jotka eivät kulje ihmisen logiikalla: koirat, kanat ja lehmät, ihan kaupunkialuueellakin.

Tien varren maisemia en pysähtyny kuvailemaan, koska mitään kuvattavaa ei oikeastaan ollut. Phu Quoc ei ole erityisen kaunis. Ei ole riisipeltoja, ei huojuvia palmuja. On paljon tyhjää, yhtäkkiä keskelle ei mitään rakenteilla olevia hotellikomplekseja ja taas ei mitään. Mutta sitten, yhtäkkiä kurvin takana avautui jotain aivan merkillistä: muuria, kirkon ja linnan risteytys ja pastellitaloja. Kaikki paljastui läpeensä amerikkalaistyyppiseksi huvipuistoksi nimeltään Vinpearl, johon paluumatkalla pysähdyimme mekin.

Pääsymaksu oli täkäläisittäin tosi kallis, 500 000 dongia (yli 20 euroa). Hintaan sisältyi kaikkien laitteiden ja vesihuvipuiston käyttö. Huvipuistolaitteet näyttivät ihan hurjilta, muten niiden kuuluukin, ja asia mukaista oli myös teinien kirkuminen. Ketjukarusellia hurjempiin en uskaltautunut. Vesipuistossakin näkyi olevan todella asianmukaisia liukumäkiä, mutta me tyydyimme rauhallisempaan menoon ja laineiden ja virran vietäväksi isoilla uimarenkailla.

Menomatkalla siis ohitimme puiston ja ajelimme kohti Phu Quocin pohjoisinta kärkeä. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli pieni ranta jossain matkalla. Sinisenä hohtanut meri vain pakotti pysäköimään hetkeksi vilkkaan ravintolan kohdalle.

Peppercorn Beach Resortin rannalle parkkeerasimme pidemmäksi aikaa. Hotellin ravintola oli hyvä, omistaja mukava aussi, meri turkoosi, palmut suuria, pihassa vartioiva koira pieni. Jos ikinä palaan Phu Quocille, aion asumaan tähän paikkaan (olettaen, että rahat riittävät. Toisaalta enää en säästä väärästä paikasta. EDIT. Hinnat 110 – 160 dollaria kahdenhengen huoneesta sesongista riippuen. kalleinta juuri nyt.) Vaikka huoneet eivät olisi täydelliset, maisema kompensoisi kaiken. Muutaman askelen päässä omalta terassilta alkaisi meri, ja vielä lähempänä huojuisivat palmut. Omistaja sanoi paikan olevan rauhallinen näin pahimman sesonginkin aikana. Pieni paratiisi, ihan täydellinen olisi ainakin minulle.

Paluumatkan kruunasi punaisena tulipallona vanhan lentokentän kiitotien päässä mereen laskenut aurinko.

Mitä sanoisin Phu Quocilla skootterin vuokrausta harkitsevalle? Älä vuokraa, jos et ole ennen kaksipyöräisellä moottoroidulla vehkeellä ajellut. Tämä ei ole oikea paikka aloittaa. Koska ainakaan meillä vuokrauksen yhteydessä ei todellakaan puhuttu mistään vakuutuksista, ei haittaa, jos vaikka kotona selvittäisi, mitä oma vakuutus kattaa. Minä en omastani tiedä. Kortittomuus epäilemättä ei ainakaan korvaustilanteessa ole etu, joten ehken ilman A-korttia (tai kevarikorttia) lähtisi vuokraamaan, vaikkei pyöräänsä sinulle vuokraava olisi kortista tippaakaan kiinnostunut. Mopoja en ole nähnyt vuokrattavan, vaan kalusto on lähinnä 125-kuutioisia. Peppercornille oli joitain satoja metrejä ehkä päällystämätöntä tietä, mutta muuten pysyttelimme asfaltoiduilla väylillä. Ne olivat hyvässä kunnossa. Liikennemäärätkin olivat ihan kohtuulliset. Sanoisin siis, että skootterin vuokraamisen tärkein edellytys on, että kuski on kunnossa.