Viikonloppu täynnä elämää: Purkutaidetta, Smaku ja venetsialaiset

Nyt kun maailma on minulta suljettu, on ollut pakko alkaa elää muutenkin kuin seuraavaa lomaa tai viikonloppumatkaa odottaen. Toki olen samaa yrittänyt ennenkin, mutta maailman kutsu ja siihen menevä raha ovat epäilemättä hillinneet. Olen himmaillut muita menoja, ja kaikki varsinkin vähääkään enemmän maksavat aktiviteetit olen helposti jättänyt väliin. Nyt kun maailma on kiinni, on ollut pakko alkaa aktivoida itseäni, ja tämän viikonlopun jälkeen tuntuu siltä, että olen taas elänyt. En vain ole ryytynyt töistä uupuneena kotisohvalle vaan elänyt ja nauttinut (tai ainakin yrittänyt nauttia) asioista lähellä kotia.

Purkutaidetta Keravalla

Taiteen kotitalo Keravalla on minusta mieletön konsepti: Kaupungissa on purkukuntoinen kerrostalo, joka sai vielä muutamaksi kuukaudeksi uuden elämän. 94 ammattitaiteilijaa ja harrastajaa muunsi 5-kerroksisen lähiökerrostalon sisältä ja ulkoa taidekeskukseksi, jossa on hyvin monenlaista katsottavaa.

Kyse on siis kokonaisesta kerrostalosta, jonka kaikkiin huoneistoihin, kaikkiin huoneisiin ja ulkotiloihin on tehty taidetta. Osa näyttäytyi minulle alikulkutunnelien graffiteja vastaavina ei mitenkään tunteita tai ajatuksia herättävinä spraymaaliteoksina, mutta mukana oli myös sekä ajatuksia liikkeelle panevia että visuaalista silmää isosti ilahduttavia teoksia. Parasta oli nimenomaan monipuolisuus. Koskaan ei huoneistoon sisään astuessa voinut tietää, mitä edessä oli.

Omat suosikkini olivat alimmissa kerroksissa, mutta nautin kyllä koko talon kiertämisestä.

Purkutaide-projektin Taiteen kotitaloon Keravan Moukaritiellä pääsee tutustumaan vielä syyskuussa viikonloppuisin. Jos suosio jatkuu samanlaisena, kuin oli minun käydessäni, suosittelen menemään ajoissa. Puoli tuntia ennen lipunmyynnin päättymistä tulleet eivät enää päässeet sisään.

Smaku Porvoossa kuuluu syksyyni

Jo viidettä kertaa suuntasin elokuisena iltana Porvooseen Smaku ruokafestarille. Sen ideahan on sellainen, että ympäri kaupunkia eri ravintolat ja kahvilat tarjoavat Smaku-annoksia, joita asiakkaat sitten käyvät syömässä eri ravintoloissa, vähän kuin ravintolaviestin tavoin. Alkuun annokset olivat vitosen, nykyään seitsemän euroa. Monilla on myös Smaku-viini, kohtuuhintainen ja ruoka-annokseen sopiva.

Olen ollut aina saman ystävän kanssa. Smaku on meille syksyn yksi kohokohta yhdessä. Vuorovuosina teemme suunnitelman, missä käymme ja mitä syömme. Tänä vuonna oli minun vuoroni rakentaa ruokalista.

Ehdottomasti paras valinnoistani oli Café Cabriole Porvoon linja-autoaseman vieressä. Tyylikkäässä kahvilassa annoksina olivat tattipiiras ja suola-kinuski mutakakku. Annokset olivat aivan superherkullisia, mutta lautasilla oli niin paljon erilaisia asioita, että olisimme tarvinneet ohjeet, miten annokset syödään: mitä kannattaa tunkea ääntä kohti minkäkin kanssa. Suuri miinus oli huoneenlämpöinen valkoviini.

Kakkonen oli ravintola Seireenin karitsalasagne. Se oli ehdottomasti mehevää ja juuri niin rasvaista, kuin kunnon lasagne saakin olla. Lisäpisteitä marinoiduista sienistä lisukkeena. Sen sijaan aika erikoinen oli kolmossijalle yltänyt Fryysarin rannan etana-annos. Ollaan kerran ennen oltu täällä etanoilla ja todettu, että friteeratut etanat eivät toimi. Haluttiin antaa toinen mahdollisuus. Mutta kyllä niin on, että palaneen paahtoleivän välissä muutama etanan palanen ei ihan ole etanoita tai muutenkaan maistu kuin palaneelle paahtikselle. Kolmatta mahdollisuutta ei enää taideta antaa.

Viimevuotisen Smaku-iltamme uhkasi pilata aivan järjetön kaatosade. Farkut olivat läpimärät haaruksiin asti, kengistä sai tyhjentää vettä. Silloin päädyimme lopulta ravintola Saltiin ja tilasimme ihan muuta kuin festariruokaa. Se oli ihan hullun hyvää. Muistelimme kaiholla portobellosieiniä. Mutta nyt kävi Smakun kanssa niin, että ei tarvitse kaihota: en voinut uskoa, että mikään voisi mennä perunat ja silli -annoksessa pieleen. Paitsi jos annoksen valmistaja ei osaa keittää perunoita. Ne olivat suorastaan raakoja.

Pakko on sanoa, että tästä maksaminen suorastaan harmitti. Ihan en kyllä täysiä pisteitä antaisi ravintolassa soittamaan alkaneelle bändillekään. Ymmärrän nuoruutta ja uskoa omaan taiteilijuuteen, mutta se ainoa biisi, jonka kuulin ja jonka jälkeen bändi myös lopetti soittamisen, kesti epäilemättä kymmenen minuuttia, loppui ja alkoi aina uudelleen ja sai minut nauramaan niin, että tuli vedet silmistä. ”Mä painun täältä helvettiin. – – Kierin sun synneissä. Bäng bäng.” Ja sama uudelleen. ”Bäng bäng.” Kiitos ja anteeksi.

Smaku Porvoo 5.9.2020 saakka

Ensimmäinen kerta venetsialaisia

Suomessa on reilut sata vuotta juhlittu elokuun viimeisenä viikonloppuna veneily- ja mökkikauden päättäjäisiä, josta nykyään yleisesti käytetään nimeä venetsialaiset. Suomeen perinne on rantautunut ensin Pohjanmaalle mutta levinnyt sittemmin pitkin rannikkoa ja myös sisämaahan. Etenkin Kokkolasta kotoisin oleva ystäväni on puhunut venetsialaisista usein, mutta minä en ole sellaisiin koska osunut. Tänä viikonloppuna siihen oli tilaisuus. Oikeastaan odotin aika paljonkin, miltä näyttää kesäkauden päätös Hangossa, jossa sitä vietetään nimellä muinaistulien yö.

Iltapäivällä oikein vedin mekkoa päälle ja meikkasin, kun lähdettiin käymään kaupungilla. Halusin yhdelle nimenomaiselle terassille, mutta sepä ei ollut edes avannut oviaan, vaikkei missään kerrottu muuttuneista aukioloajoista. Koko Hangon satama oli aiempiin viikonloppuihin verrattuna lähes autio, vaikka sääennuste oli luvannut kuivaa myöhäiseen yöhön asti.

Tuntia ennen h-hetkeä, jolloin piti ilotulituksenkin alkaa, alkoikin sade. Ensin pari pisaraa, sitten täysillä. Joskus ysin jälkeen alkoi pauke, taivaanrannassa talojen kattojen yllä nousi muutama raketti. Kovempaa meteliä tuli peltikattoon täysillä hakkaavasta sateesta. Rannan ruokakojut olivat vaihtuneet pitsataksiin. Tämän kesän huono tuuri säiden kanssa siis sai jatkoa. Venetsialaiset typistyivät yhteen aperoliin syksyisen viileällä terassilla.