Uusia kulmia ja vakiosuosikkeja Venetsiassa

Luulin, että olisimme viidessä kerrassa kiertäneet Venetsian (saaria lukuunottamatta) aika huolellisesti, mutta niin vain vielä löytyi aivan uusia kulmia. Juutalaiskortteleista aloitimme ja jatkoimme laajemmin Cannaregion kaupunginosassa (sestiere), joka on jäänyt aiemmin selvästi varsin vähälle kiertelylle. Cannaregion vaikutti olevan ihastuttavan rauhallinen, sen verran kaukana turistien suosimilta reiteiltä. Ravintoloissakin vaikutti olevan lähinnä paikallisia ja ruokalistat liitutaululla italiaksi. Eipä paljon ollut hyötyä italian opinnoistani ja sanakirjastakaan, kun ‘lehtiselleri ja anjovis’ paljastui anjovispastaksi. Maksa venetsialaiseen tapaan oli myös hyvää, mutta annoksessa oli maksaa ja kastiketta, ei mitään lisäkkeitä. Tasasimme annokset. En voi kieltää, etteikö anjovis-maksa-yhdistelmä olisi ollut vähän outo, mutta ei huono.

Venetsian nähneet tietävät, ettei kaupunkisuunnittelun kulmakivi ollut ruutukaava. Kujat voivat loppua seinään tai kanaaliin, siltoja ei ole silloin, kuin niitä saattaisi kaivata. Tietyt pääsuunnat osaamme jo suunnistaa aika hyvin, mutta on hullua, miten tälläkin kertaa huomasimme kiertävämme ympyrää etsiessämme paria tuttua kauppaa. Kenkähampaan kolotus oli kuitenkin sitä luokkaa, että ainakin hypistelemään piti päästä. Koskaan ei ole liikaa kenkiä, myhäilin, kun balleriinoja kassiin pakattiin… Haikeaa oli illalla astua junaan (3,50 euroa ja noin 45 minuuttia paikallisjunalla, 15 euroa ja noin 30 minuuttia kaukojunalla) ja palata Padovaan, mutta toisaalta eikö sanota, että juhlistakin olisi parasta lähteä jo silloin, kun on hauskinta eikä vasta tunnelman jo alettua hiipua.