Vuosi matkabloggailua (ja tunnelmia Sveitsistä)

Alkuperäisen Travellover-blogin ensimmäinen kirjoitus oli 17.5.2011 tulossa olleen Sveitsin-matkani intoilua. Viikkoa myöhemmin lähdin matkaan. Silloin olivat menossa vuorotteluvapaani viimeiset kuukaudet, ja halusin vielä kerran nauttia vapaudesta lähteä matkalle milloin tahansa. En enää muista, mistä sain ajatuksen Sveitsiin lähtemisestä. Halusin kuitenkin palata Montreux’n ja Veveyn maisemiin, käyskennellä Rochers de Naye -vuorella. Etenkin Vevey oli tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen ensimmäisellä paria Sveitsin-matkallani paria vuotta aikaisemmin.

Tästä kaikki alkoi (vanhat jutut, enemmän kuvia).


Pukumies potkulaudalla ja muita tarinoita 

(25.5.2011)

Minusta pitäisi voida teleportoitua paikasta A paikkaan B, noin vain, tsup. En tykkää lentämisestä. Jalat turpoavat, vatsa turpoaa, päätä alkaa särkeä, ja useimmiten vain yksinkertaisesti tulen vihaiseksi. Mutta vaikka inhoan lentämistä, tänään on ollut hyvä päivä!

Koska Finnairin suorat lennot Helsingistä Geneveen olisivat olleet melkein tuplasti kalliimmat kuin Lufthansan lennot Frankfurtin kautta, päädyin jälkimmäisiin. (Alle kahdensadan euron hintaa voisi pitää jopa halpana.) Tunnin odottelulla Frankfurtissa pääsi kyllä tuntipalkoille, ja sitä paitsi saksalaisfirmalla on vielä viinitarjoilu, josta sinivalkoiset siivet ovat säästösyistä luopuneet. 🙂


Geneven lentokenttä on malliesimerkki sveitsiläisestä järjestelmällisyydestä: kaikkialla kyltit, mihin mennä, juna-asema avara, valoisa, selkeä, luukulla kielitaitoista henkilökuntaa, raiteelle löysi etsimättä. Arvoitukseksi kuitenkin jäi, olisiko 1. luokassa ollut ilmastointi. Säästöluokassa oli kiitettävän lämmin, eikä 37 frangin (31 euron) lippu kuitenkaan ollut sekään ihan ilmainen reilun tunnin matkasta. Onneksi asemalla jaettiin jääteenäytteitä. Hyvin oli ennakoitu juotavan tarve liikkuvassa saunassa.


Pitkin matkaa junan ikkunasta näkyy maisema, joka vetää minua Sveitsiin: järvi, jonka takana siintävät vuoret.


Hotellini Grand Hôtel Exelsior on aivan Geneve-järven rannassa. Näköala pieneltä parvekkeelta on ihastuttava! Hotelli on luultavasti ollut loistonsa aikaan upea. Nytkin siinä on jotain todellista vanhan ajan charmia, vaikka vuodet ovatkin hotellia kuluttaneet. Yhden hengen huoneeni on luultavasti suurempi kuin ensimmäinen oma asuntoni, yksiö Kupittaankadulla Turussa. Vaikka huone on ihastuttava ja voisin vain istua parvekkeella katselemassa järvelle, lähdin iltakävelylle. Auringon laskettua sää oli ihanteellinen järvenrantakävelylle ja pienelle iltapalalle thairavintolassa.

Montreux’ssä kulkee leveä kukkien ja istutusten reunustama kevyenliikenteenväylä aivan rannassa. Pääväylä kulkee rinnalla vähän matkan päässä. Sen varrella on hotelleja, ravintoloita ja enimmäkseen hienoja liikkeitä. Yksikin myy vain Kenzoa ja Givenchyä. Vaatteita ei näytä myymälässä monta olevan, ja miten mïnusta tuntuu, että samat vermeet olivat ikkunassa kaksi vuotta sittenkin (kuvat eivät liity ko. liikkeeseen)!




Ihana päivä vuorella

(25.5.2011)


Loistava päivä lähteä vuorelle! Pilvetön taivas, lämmin ilma. Tietenkin muistin juna-aikataulut väärin, juoksin turhaan ja odotin lähes tunnin seuraavaa, mutta sattuuhan sitä. Ehdinpä syödä aamiaisen ja hankkia eväät, mm. mansikoita. Väittävät, että matkan Montreux’stä Rochers du Nayelle kävelisi viidessä tunnissa, joten tunnin junamatkasta voi päätellä, että vuoristoratavauhtia ei ajella.

Ylhäällä vuorella voi ihailla maisemia, marmotteja (vekkuleita, porkkanoita rouskuttavia otuksia) ja tehdä jotain beduiinien jurttien näköisissä teltoissa, tai sieltä voi lähteä laskeutumaan alas. Koska olen marmotit nähnyt, suunnistin alas. Kolme tuntia ja 35 minuuttia, lupasi ensimmäinen kyltti. Ja ei kun menoksi.

Suunnilleen kymmenen minuutin jälkeen alkoi hurja pauke. Kuin vuoristossa olisi raikunut ukkonen, mutta missään ei pilvenhattaraakaan. Voiko silti ukkostaa? Vastaan tuli nuorimies, jonka kanssa ihmettelimme pauketta. Myönsimme myös, että se on aika pelottava, kuin vuoret vyöryisivät päälle. Hän kuitenkin jatkoi matkaa ylös ja minä alas, ja pian pauke loppui.


Jokin kirjoittamaton sääntö on, että vastaantulijoita kuuluu tervehtiä. Ranskankielisessä Sveitsissä kun ollaan, bonjour oli kovassa käytössä aina välillä. Enimmäkseen kuitenkin sain kuljeksia yksikseni. Aika luuseriksi itseni kyllän tunsin mennessäni alas: kaikki muut nimittäin tulivat vastaan (paitsi se mies, joka juoksi pitkin irtokiviä alas).

Ihmiset olivat ihastuttavia. Vaihdoimme lähinnä kuulumisia säästä, mutta myös reitistä, varsinkin siinä kohdin, kun luulin, että ainoa tapa päästä alas on mennä kyykkyyn ja kieriä. Kun ilmaannuin puskasta silmät vuotaen ja nenää niistellen, eräs rouva halusi ehdottomasti tarjota minulle sitruunavettä. Jokin Suomessa tuntematon kasvi vuorella kukki tai pöllysi, koska sain voimakkaan allergisen reaktion. Kotona en oireile kuin kissoista.




Voiko sveitsiläisempää olla kuin vuoristo, kukkuva käki, lehmien ammunta ja kalkattavat kellot? Ehkä eväänä olisi vielä pitänyt olla Tobleronea ja juustoa? Vaikka ei ollut, nautin vuoresta ja maisemista, äänistä ja tuoksuista juuri niin paljon, kuin mielikuvissani olin olettanut nauttivani.

Kun pääsin takaisin Montreux’hön, hain apteekista allergialääkkeitä ja Coop Prontosta puolikkaan sampanjapullon. Mikä olisikaan ollut rentouttavampaa, kun suihkuun jälkeen ottaa pari lasillista ja lähteä syömään? Vielä auringon laskettua ja illan pimennyttyä tarkenee istua parvekkeella ja katsella järvelle.


Toinen ihana päivä Sveitsissä

(27.5.2011)



Kyllä aamulla tunsi, että olin eilen ollut vuorella! Jalat eivät liikkuneet edes makuuasennossa, jollen käsillä jeesannut. Sine ei olla enä nuori tyttö, sine olla romu, olisi työterveyslääkärini saattanut ystävällisesti todeta. Oli tehtävä kipeä ratkaisu: tänään ei muija mene vuorelle, koska ei kertakaikkiaan pääse sieltä alas. Mitä sitten tekisin?

Päädyin vajaan parin tunnin risteilyyn Geneve-järven itäosissa. Pois jäisin lempparissani, Veveyssä, ja loppuiltapäivän istuisin rantakivikkoon kiinnitetyillä tuoleilla, jotka kutsuvat istumaan, lukemaan hyvää kirjaa ja välillä nauttimaan järvi- ja vuorimaisemasta.

Risteily oli mukava. Jostain syystä sain 1. luokan lipun 2. luokan hinnalla. Kannella oli tilaa, matkaan lähteneet noin 50 luokkaretkeläistä olivat jossain toisaalla. Rantamaisemia on mukava aina vain ihailla: enimmäkseen kauniita taloja hyvinhoidettuine pihapiireineen ja takana kohoavia vuoria, joutsenperheitä poikasineen ja hyväntuulisia ihmisiä. Montreux’stä länteen näkee rinteille nousevia viinitiloja, mutta itäpuoli on maisemaltaan karumpaa, mutta kaunista sekin. Siellä myös Sveitsin suosituimmaksi nähtävyydeksi sanottu Château de Chillon (kuvassa).



Rantauduin Veveyhen ja kävelin pitkin vanhan kaupungin katuja. Vanha kaupunki ei ole ollenkaan suuri, mutta se on viehättävä. Katselin liikkeitä lumoutuneena: miten saavatkin niistä niin houkuttelevia ja kauniita? Jouduin jatkuvasti muistuttamaan itselleni, että tämä ei ole shoppailumatka! Kävin myös modernissa ostarissa rautatieaseman vieressä. Siellä alkoi vähän ahdistaa: Sveitsi on ulkona olemista varten, ei ostareita.






Koska halusin olla ulkona, hyppäsin funiculaan, vähän kuin suureen hissiin, ja lähdin vuorelle. Montreuxista Veveyhen kulkevan bussilinjan (201) päätepysäkki on Vevey Funi, josta noustaan jokseenkin pystysuoraan Mont-Péleriniin. Matkalla sain ihailla hoidettuja puutarhoja ja laajoja alueita viiniköynnöksiä. Jossain köynnösten välissä näytti menevän kävelyreitti alas kaupunkiin ja järvelle. Vain kuolleen ruumiini yli, ajattelin.


Ylhäällä ei ainakaan äkkiseltään ollut mitään kiinnostavaa, joten menin takaisin “hissiin”, joka ei vielä ollut ehtinyt lähteä, ja ajelin pari pysäkkiä alaspäin. Valkoviinin ystävästä Chardonne-Jongny kuulosti hyvältä. Paikka oli lumoava. Pienenpieni kylä, vanhoja rakennuksia, viiniköynnöksiä.




Vannomatta paras, sanotaan. Niin vain kävi, että löysin itseni kävelemästä alaspäin, pitkin kiviaidan reunustamaa ja viiniköynnösten ympäröimää tietä. En voinut vastustaa maisemaa. Yhden pysäkinvälin vain kävelin, polvet romuna, city-uskottavat korkosandaalit jalassa. Oli se vain vaivan arvoista! Seuraavalta asemalta otin taas funiculan. Pysäkillä odotellessani katselin sankareita, jotka ajoivat rinnettä ylös pyörällä, ja toisia hurjapäivä, jotka tulivat noin kolmeasataa alas!


Veveyssä olin aikonut istua rantaan mukavasti auringonpaisteesen lukemaan, mutta kuten kuvasta näkee, ei ollut sittenkään ihan otollisin ajankohta. Kauempaa kuului jo ukkosen jyrinää. Lähdinkin pitkin rantaa kävelemään Montreux’hön päin.

Ihania maisemia, joita ei bussista ole voinut nähdä! Ajattelin löytäväni rannasta jonkin ihanan ravintolan, mutta kun löysin sen, muistin ainoan viholliseni Sveitsissä: ruoka-ajat! Jos haluaa muuta kuin pikaruokaa, on noudatettava ruoka-aikoja: päivällistä harvoin saa ennen kuutta.


Muistin edelliseltä kerralta Montreux’stä ihanan ravintolan, Rouvenaz’n. Sen terassilla kirjoittelen juuri parhaillaan. Tyylikäs, moitteeton palvelu, loistava ruoka, ihana paikka. Tänään on yksi niistä poikkeuksista, jolloin lomalla maksan jostain vähän tavallista enemmän. Italialaiset antipastot ja lammas parsan kera olivat fantastisen hyviä. Ja italialainen pinot grigio. Jouduin ottamaan toisenkin lasillisen.  Ihana päivä!


Ihastuttava, historiallinen Bern

(27.5.2011)



Sääennusteet todella pitivät paikkansa: tänä aamuna pilvet roikkuivat alhaalla, peittivät vuorten huiput ja satoivat alas. Sadepäivän varalle minulla oli suunnitelma: Bern. Ystäväni Lonely Planet kertoi kaupungin vanhojen osien olevan upeita, joten ajattelin pääkaupunginkin ansaitsevan tilaisuuden.

Junia Motreux’stä Lausannen kautta Berniin menee puolen tunnin välein, ja junailu on tavattoman helppoa, kuin Japanissa. Joka paikkaan on opasteet, raiteet sekä 1. ja 2. luokan vaunujen pysähtymispaikat on merkitty selvästi. Viiden minuutin vaihtoaikakin riitti helposti.


Junamatka sellaisenaan oli minusta elämys. Sveitsiläinen maaseutu on kaunista. Raiteet kulkevat halki peltojen. Vuoristoa ei juuri näkynyt. Kuinka voi vihreällä ollakin niin paljon erilaisia sävyjä?


Kaupunkilaistytön suosikkeja olivat kuitenkin lehmät. Niitä oli paljon kellot kaulassa mussuttamassa ruohoa, tai mitä ne nyt sitten laitumella syövätkään. Ovatko onnellisen oloiset lehmät sveitsiläisen suklaan salaisuus (Jouduin ostamaan levyn moussesuklaata, tunnustan.)? Sekin kyllä mietitytti, eikö kaulassa olevan kellon kalkatus häiritse lehmää itseään.


Sateinen Bern ei alkuun näyttänyt parhaita puoliaan, mutta lähdinkin asemalta väärään suuntaan. Kun päädyin vanhaan kaupunkiin, olin myyty. Voi hyvä tavaton, miten kaunis se osasikin olla! Rakennukset ovat satoja vuosia vanhoja, kadut mukulakivipäällysteisiä, kivijalat vierivieressä ihania liikkeitä, ravintoloita ja kahviloita. Vanhaa kaupunkia rajaa Aare-joki. Odotin jokirannan olevan hyödynnetty, kuten syntymäkaupungissani Turussa, mutta ei ollut. Bern ei sittenkään ole Sveitsin Turku. Mutta tämänkin Sveitsi sai minulta anteeksi.






Sade lakkasi pian. Käyskentelin kaduilla, kiertelin joissakin liikkeissä, nautin neuvoa-antavan suklaakakun ja viinilasillisen kahvilassa ja nautin päivästä. Einstein kuulemma kehitti suhteellisuusteoriansa juuri Bernissä. Vanhaa viisautta omanani pitäen ajattelin minäkin: naisella ei koskaan ole liikaa kenkiä. Vaatteet vaikuttivat selvästi kalliimmilta kuin Suomessa, mutta yksiin sandaaleihin sorruin. Niissä hinta vaikutti olevan kohdallaan. Uusien kenkien kunniaksi alkoi aurinkokin paistaa.



Next Post:
Previous Post:
There are 2 comments for this article
  1. Avatar
    AnskuliP at 17:30

    Kiitoksia tästä postauksesta! Tämä oli kuin mulle tehty,kun reissuni todennäköisesti suuntautuu kesällä Sveitsiin. Ihania maisemia tottavie ja mua kiinnostaa toki myös kaupungit; ei niinkään shoppailun vaan historian ja ihmisten takia.

    • Avatar
      travellover at 17:45

      Ole hyvä! Tämä reissu on ollut yksi omia ehdottomia suosikkejani! Näissä maisemissa minulla on hyvä olla. Yritän puhua kaikenlaisesta tekemisestä (paitsi yöelämästä – yöllä nukun…), myös shoppailusta, vaikka itse en mikään shopaholic olekaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.