Läntinen Sisilia – Trapani, Erice ja Marsala

Olen aina tykännyt Sisiliasta. Siksi olin innoissani, kun pääsin sinne työasioissa viime keväänä. Päivät toki olin kiinni, mutta työpäivät eivät olleet liian pitkät, joten oli aika tutustua keväisen saaren läntisiin osiin ainakin vähän. Trapani on siihen varsin hyvä tukikohta. Se sopii niin rantalomailijalle kuin sisilialaisesta elämänmenosta kiinnostuneelle. Koska en itse ole rannalla makailija, kaupungista ei riittäisi mitenkään viikoksi, mutta sen sijainti on sillä tavalla optimaalinen, että lyhyenkin matkan päässä on monenlaista muuta.

Trapani ei missään nimessä ole vain turistikaupunki. Siellä ei oikeastaan ole erityisiä turistipalveluja, mikä tekee kaupungista minusta kivan. Voi olla, että kesäsesonkina tilanne olisi toinen. Kaupungissa on pari pitkää hiekkarantaa ihan ytimessä. Kävelykeskusta ei ole suuri, mutta siellä on jonkin verran liikkeitä, hyviä ravintoloita – ja italialaiseen tapaan paljon kirkkoja. Perusfiilis oli leppoisa, ja ainakin kauden alussa suhtautuminen turisteihin hyvä. Trapani ei taida suomalaisille olla kovin tuttu. Meiltä ryhmämatkat tehdään enemmän itärannikon Taormiinaan ja Cataniaan, mutta on siellä kuitenkin lentokenttä, jonne ainakin Ryanair näyttäisi operoivan. Kätevää on myös lentää Palermoon ja jatkaa sieltä bussilla. Lentokenttä on aika paljon Palermosta nimenomaan Trapanin suuntaan, ja matka-aika on reilun tunnin.

Lue lisää: Palermo ei ainakaan jätä kylmäksi

Omia suosikkipaikkojani Trapanissa olivat rantakatu Via Mura di Tramontana, jolta on parhaat auringonlaskunäkymät, ja kävelykeskustan entiset juutalaiskorttelit, jotka ovat ihan ytimessä mutta silti vähän heikommassa kunnossa kuin täysin saneeratut pääkadut. Iltaisin elämä tuntui keskittyvän lähinnä Corso Vittorio Emmanuelelle (onkohan kaikissa italialaisissa kaupungeissa samanniminen katu?). Asuin Albergo Room of Andreassa, mutta sitä en voi suositella kenellekään, jos ei ole talviunisen karhun unenlahjoja. Huoneiden ovet pitävät niin kovaa ääntä, että ainakin itse heräsin joka kerta, kun joku sulki ovensa samalla käytävällä. Kiviseinät ja lattiat kaikuvat pitkältä matkalta. Vain omassa erillisessä aulassa olevat sviitit saattavat olla äänimaisemaltaan mahdolliset hyviin yöuniin.

Oma ehdoton suosikkini ei suinkaan ollut Trapani vaan Erice. Menin sinne viikon aikana kahdesti. Erice on pieni keskiaikainen kaupunki 750 metrin korkeudessa Monte Ericellä. Sinne pääsee autolla, bussilla ja myös köysiradalla, jonka asema on nelisen kilometriä Trapanin keskustasta. Köysiradalle pääsee helposti bussilla tai kävellenkin pitkin ostoskatua noin 45 minuutissa.

Erice on kuin toinen maailma. Siellä ei ole autoja. Sen kapeat mukulakivikadut ovat vuosisatoja vanhoja. Monilla sivukujilla ei ole ketään. On kuin olisi itse laskeutunut aikakoneella aivan eri vuosisadalle. Vilkkaimmat kadut ovat valjastaneet itsensä turismille: ravintoloita ja matkamuistoja. Mutta minulta Erice sai kaikessa lumoavuudessaan turistikrääsänkin anteeksi. Ja vielä kun sain gluteenittomia arancineja vilkkaan pääkadun vilkkaimmasta kahvilasta sekä herkullisen aperolin aukion aurinkoiselta terassilta, oli Erice minulle suorastaan täydellinen. Kaltaiselleni introvertille päivän pakollisen sosiaalisuuden jälkeen oli ihana paeta Ericen hiljaisuuteen.

Trapanin edustalla on pari pientä saarta, joista Favignanaa kollegat kehuivat. Olivat pyöräilleet, uineet ja hengailleet. Joku taisi vuokrata golfkärrynkin. Kun näin heidän kuviaan, kaduin suuresti, että valitsin itse lähteä Marsalaan. Olin luonut siitä itselleni kuvan kiinnostavana kaupunkina, mutta petyin. Ei siinä vikaa ole, mutta jos on nähnyt kymmeniä italialaisia kaupunkeja, tavallinen ei riitä tekemään vaikutusta. Marsala on tunnettu viinistään, joten istahdin minäkin pienen viinibaarin terassille ja maistelin koko värisuoran voidakseni todeta, että maistettu on mutta ei jatkoon. Kun kysyin turisti-infosta, mihin kannattaisi mennä, kauppahalli (vaatimaton) oli ainoa, minkä sain nyhdettyä irti.

Marsala on kuitenkin hyvä ihan tavallisen sisilialaisen elämänmenon katsomiseen. Se on palloilevia lapsia, isoja kukkapuskia kantavia nuoria miehiä, setiä päiväkävelyllä, naisia shoppailemassa, häitä katedraalissa – tavallista pikkukaupunkielämää.     

Työporukalle järjestettiin myös auringonlaskuretki suolankeruualtaille (paras käännös, jonka keksin salt panille). Retket ovat suosittuja Trapanista, mutta rehellisyyden nimissä en osaa sanoa miksi. Auton ikkunasta näkee kivannäköisiä paikkoja, mutta niistä ajetaan rivakasti ohi. Pysähdyspaikoissa ei ole oikein muuta kuin hyttysiä. Jos sää sallii, auringonlasku voi olla upea. Mikä meidän siinä oli hyvällä porukalla istua, ottaa aperolit ja nauttia punaisesta taivaasta, mutta saman olisi voinut tehdä myös kaupungissa. Flamingo Wayn salt pan -retket eivät kokemukseni mukaan ole rahansa arvoisia.

Tämä taisi olla kolmas kertani Sisiliassa, ja vahvasti uskon palaavani vielä. Kaikkia vanhoja juttujani voit lukea tästä linkistä. Ne ovat ajalta, jolloin blogit olivat enemmän matkapäiväkirjoja ja kuvat käsittelemättömiä, mutta itäisen Sisilian fiilikseen niillä pääsee hyvin. Ensimmäinen Sisilia-reissuni on ollut aikana ennen blogia. Silloin kiertelimme enemmän historiallisia kohteita.