Sano Moskova, kun haluat hyvää ruokaa

Venäjää tunteva tuttuni kertoi omien kavereidensa ennakkoluuloista. Häneltä on muun muassa kysytty, ehkä vähän kuiskaten, mutta kysytty kuitenkin, saako Pietarista ruokaa. Niin tosiaan, nälkäänhän naapurimaan suurkaupungeissa massoittain kuollaan. Ehkä kysyjä ei sittenkään tarkoittanut ihan kirjaimellisesti? Ehkä hän mietti, onko venäläinen ruoka hänen suomalaiseen makuunsa sopivaa. Itä-Euroopan maissa olen aina saanut syödäkseni, joten en pelännyt Moskovassakaan joutuvani paastolle, vaikka rantakuntoon pääsemiseksi sekään ei olisi pahaa tehnyt. Mutta nyt vain on niin, että jokainen ennakkoluuloinen on väärässä ainakin mitä Moskovaan tulee. Enpä muista, milloin olisin lomalla syönyt näin hyvin! Moskovassa oli ilo käydä ravintoloissa ja kahviloissa.

Ensimmäiselle lounaalle oli kiire, koska oli kamala nälkä. Kun nousimme metrosta keskustassa, menimme suunnilleen ensimmäiseen ravintolalta näyttävään paikkaan. Oli brittityyppinen pubiravintola, jonka kolmen ruokalajin bisneslounas maksoi suunnilleen saman verran kuin lasillinen italialaista viiniä. Ruoka oli hyvää, salaatti yksi parhaita kreikkalaisia. Laihassa liemessä kelluva muna ehkä oli ruokalajina vähän eksoottinen.

Moskovassa pätee sama kuin missä vain muualla: jos haluat hyvää ruokaa, älä syö ostarilla. Onhan tähän säännön vahvistavia poikkeuksia, mutta pitsa ja risotto ostarin italialaisessa olivat mauton pettymys. ”Mättöä”, sanoi matkakaveri pitsastaan, jonka oli syönyt, ennen kuin risottoni tuli pöytään. Sen sijaan vaikkapa oman kotiasemamme (Belorusskaya) viereinen lähinnä pubilta näyttänyt ruokapaikka tarjosi mainiota, olettaisin että venäläistä ruokaa. Aika monilla seurueilla oli perjantai-iltana pöydissä pikkukannu votkaa, lätkä pauhasi, kuten pubissa olettaa voi, mutta tunnelma oli mukava.

Moskovassa on valtavasti kahviloita, jotka koituvat ainakin minun kohtalokseni. Venäläiset taitavat herkkujen tekemisen! Onneksi kävelimme reilun kymmenen kilometrin päivämatkoja, joten pieni tankkaus oli suorastaan välttämätöntä. Paikkojen nimiä ja sijainteja en osaa kertoa, mutta vastaavia on kaikkialla. Monessa maassa suosikikseni muodostunut Paul-ketju kalpeni paikallisille kahviloille. Koska oli aika viileää, otin aika usein kaakaon – tai luulin ottavani. Tilaamalla hot chocolatea saa Moskovassa todella kuumaa suklaata: kupillinen sulatettua suklaalevyä, ole hyvä. Listalta on paras etsiä kakao, jos haluaa laihahkoa maitokaakaota. Näiden välimuoto olisi ollut ihanne.

Emme ole varsinaisesti kulinaristeja. Jotkut tuttuni kertovat, että heillä voi mennä reissussa ravintolaillalliseen hyvinkin 500 euroa. Apua! Sillä rahallahan pitää syödä Euroopassa viikko ja Aasiassa useampi. Moskovassa onnistuu syömään hyvin ja edullisesti, mutta siellä saa myös upeat puitteet ja mielettömän hyvää ruokaa, jos on valmis panostamaan kolminumeroisen summan, joka kuitenkin alkaa ykkösellä. Jopa kahtena iltana kolmesta panostimme puitteisiin ja ruokaan, ja yhtään ei rahanmeno harmita. Sille todella sai vastinetta.

Vasanta näytti jo ulkoa hyvälle. Se näytti oikeastaan niin kalliilta ja hienolta, ettei sinne ole varaa mennä. Lauantai-iltana kävimme siellä drinkillä. Lähtiessämme näimme ruokalistan, joka ei vaikuttanut ollenkaan pahalta. Ei siinä takkia enää kehdannut alkaa riisua, mutta palasimme seuraavana iltana.  

Vasanta-ravintolassa on kaksi salia: etummainen barokkityylinen ja takana maurilaista tyyliä oleva. Barokkisalissa on mukavat sohvat, joilla voisi istuksia vaikka koko illan – ja myönnettävä on, että kotvasen viihdyimmekin. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää. Alkuruoat, pääruoat (lisukkeet erikseen) ja poliitikkomaisesti sanottuna normaalit ruokajuomat (meidän tapauksessamme normaalia runsaammat, eli alkudrinkit, viini ruoan kanssa ja jälkkärijuoma) maksoivat 106 euroa.  

Brasserie Most näytti kristallikruunuineen ulospäin taas sellaiselta, että kaukaa tulisi kierrettyä melkeinpä missä päin maailmaa vain, mutta ruokalista ei ollutkaan hinnoiltaan pelottava. Onneksi uskalsimme sisään, sillä ruoka oli ehkäpä vielä Vasantaakin parempaa. Proseccot, ruokaviinit, alkuruokasimpukat ja pääruoat maksoivat täällä 140 euroa. Koska emme yleensä laita ruokaan tällaisia summia, se tuntui aika kalliilta, mutta kyllä rahalle vastinetta sai, olihan toinen pääruoka kuitenkin waiguhärkää ja kuulemma yksi parhaita pihvejä koskaan.  

Ehkä merkillisin ravintola ikinä tuli vastaan ihan sattumalta. Olin niin hämmennyksissäni sen outoudesta, etten huomannut nimeäkään katsoa. Se oli ulkoa kuin satulinna – eikä sisältä paljon poikennut. Eteisen seinät pullistelivat kuuluisuuksien kuvia: mm. Condoleezza Rice ja Muhammad Ali ovat käyneet siellä. Meidän oli tarkoitus vain levähtää hetki, juoda limut ja jatkaa matkaa, mutta pitihän tuohon ympäristöön hetkeä pidemmäksi jäädä ja syödä keittolounas (joka valitettavasti 50-prosenttisesti oli pettymys).

Vastaus siis kysymykseen, saako Moskovasta ruokaa, on yksiselitteinen: kyllä saa, kaikille kukkaroille sopivaa, ja enimmäkseen oikein hyvää. Ruoan puutekaan ei siis ole syy jättää matkustamatta Venäjälle.