Olen sitä ikäpolvea, joka aloitti kaikenlaisen matkailun ensin telttailemalla Euroopassa, sitten pakettimatkoilla. Ei 80-luvulla ollut tapana ostaa reittilentoja ja singahdella ympäri maailmaa, kuten nyt. Ei ollut internetiä, lentoliput kirjoitettiin käsin ja mitä näitä nyt oli. Jonnet ei todellakaan muista. Tulen varsin vähävaraisesta perheestä, joten meillä matkustettiin Hassen matkoilla, olihan se yleisesti edullisin. Ihan parasta huvia oli hakea Ärrältä Aurinkomatkojen ja Finnmatkojen esitteet ja selailla niitä. Joka kohteesta katsottiin aina, mihin hotelliin kaikkein mieluummin menisi. Ne olivat aina hulppeita neljän tai viiden tähden paikkoja – tietenkin. Kun sitten oikeasti lähdettiin matkalle, kohde valikoitui paljolti hinnan perusteella ja majoituksessa oli tähtiä kaksi, jos oikein hyvin kävi kolme. Älä ymmärrä väärin. Olen kiitollinen ihan jokaisesta matkasta, jolle pääsin. Haaveilen edelleen vaikka mistä, mutta toteutan omien resurssieni puitteissa.
Valmismatkat olivat osa elämääni vielä vuosituhannen vaihteessa. Ystävän kanssa kävimme opiskeluaikana (ja opintolainalla) Kreikassa ja Kanarialla. Silloin olin jo omillani, mutta rahaton opiskelija, eli samalla kahden tähden meiningillä mentiin. Vähän myöhemmin – ja kiitos silloisen kumppanini – minulle aukesi kokonaan uusi maailma. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että naapurissamme asui Finnmatkojen virkailija, ja onnistuimme aina hänen avullaan saamaan heti matkojen tullessa myyntiin juuri sen, mitä halusimme. Joulun- ja uudenvuodenajan matkat menivät usein nopeasti, ja olisi pitänyt olla matkatoimistossa jo aamulla. Niin, silloin todella käytiin fyysisesti matkatoimistossa varaamassa. Dominikaaninen tasavalta, Langkawi ja Peking olivat ihan mielettömiä kokemuksia. Tähtiäkin oli enemmän kuin kolme.
Mutta kuinka pieneen keskittynyttä lomailu silloin oli! Hotelli, uima-allas, ranta, kylä tai kaupunki. Ei silloin ollut tapana vuokrata skoottereita tai autoja, meillä ainakaan. Bussilla saatettiin mennä vähän etäämmälle ja äkkiä takaisin. Matkatoimistot käärivät voitot retkistä, joilla jengi istutettiin bussiin ja sitten mentiin. Äläkä taaskaan käsitä väärin. Moni tekee näin edelleen – ja se on täysin jees! Mikä minä olen toisten lomia arvostelemaan. En mikään. Jokainen tekee ihan juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Mutta uskoisin silti aika monelle pakettimatkoille lähtevälle autonvuokrauksen ja muun omatoimisen oheistoiminnan lisääntyneen.
Oma matkailuni on muuttunut hurjasti, ja olen niin tyytyväinen, että maailmaan aika arasti suhtautuneesta tytöstä on tullut ihan rohkea maankiertäjä. Olen niin iloinen, kuinka paljon olen nähnyt. Mutta jotenkin ympyrä sulkeutui, kun tulin Thassokselle. Otin matkatoimistolta pelkät lennot, koska ne sattuivat olemaan edullisimmat. Kun jengi purkautui lentokentältä kohti busseja, otin taksin ja ajoin satamaan. Vastarannalla otin vuokra-auton ja olin omillani. Ensimmäisten parin yön Theologos oli ihana. Ei se mitenkään autenttinen ole, mutta sen ikiaikaisuus oli silti läsnä. Turisteja oli paljon, autojono paikoin loputon. Mutta siellä oli hyvä.
Kahden yön jälkeen tulin Potos-nimiseen paikkaan. Välimatkaa on Theologosiin fyysisesti kymmenisen kilometriä, henkisesti ikuisuus. Tulin toiseen maailmaan. Tulin ”etelään”. Tulin suoraan 80-luvulle. ”Etelän” määritelmä koostuu minulla näistä asioista:
1 Ei mitään aitoa
2 Järjettömästi turisteja
3 Lukuisia matkamuistomyymälöitä myymässä tavaraa, jota takuulla kukaan ei tarvitse ja joka todennäköisesti on valmistettu hikipajoissa Kaukoidässä
4 Rantakatu vierivieressä baareja
5 Ranta vierivieressä auringonpolttamia punaisia ihmisiä, jotka makaavat niillä sijoillaan aina koko päivän
6 Ravintoloiden sisäänheittäjät
7 Bikineissä kaupungilla kulkevat naiset
Mutta niin väärä paikka kuin Potos minulle oli, siellä oli sellaistakin, mitä suosittelin aina kaikille, joiden kanssa matkan varrella juttelin. Siellä on Kappa Art Gallery. Mukava galleristi on Ateenasta. Hän sanoi, että Potos on kauhein paikka Thassoksella, mutta hän päätyi sinne korona-aikaan, kun piti keksiä jotain muuta kuin galleria Ateenassa (jota nyt vetää hänen veljensä). Kappa myy kaikenlaista. Maalauksia on jonkin verran, mutta myös erittäin kohtuuhintaisia taide-esineitä. Töitä on kaikkineen 14 eri taiteilijalta.
Saman kadun varrella on myös kaksi todella kivaa vaateliikettä Homa ja Salty. Homa myy myös käsin tehtyjä astioita, koruja ja muita asusteita. Halpisriepuja myydään joka kylässä, mutta laadukkaita vaatteita vain harvassa liikkeessä. Pari kivaa mekkolöytöä tein (punavalkoinen näkyi jo kansikuvassa). Sellainenkin ero laatuliikkeiden ja muiden välillä on, että ensin mainitut ovat auki aamupäivällä ja illalla. Päivällä ne pitävät ovensa kiinni.
Ai niin, Potos tarjosi minulle myös aivan käsittämättömän hyvää ruokaa. Rannalla on Icon suites -niminen kallis hotelli, jonka ravintolaa olin kuullut kehuttavan. Sen rantaravintola on erillään vilkkaalta sisäänheittäjärannalta, sisustus on kaunis, musiikki hillittyä, palvelu erinomaista ja sienirisotto parasta ikinä saamaani risottoa. Hotellihintojen ei kannata antaa hämätä. Ravintolan hintataso oli vain aavistuksen edullisen Thassoksen yleistä hintatasoa korkeampi (risotto, lasi viiniä ja kuplavesi 25 e).
Eli kuten melkein missä tahansa kohteessa on paljon hyvää, vaikka se ei kaikilta osin ihan omimmalta tuntuisi. Potos sen taas todisti. Sitä paitsi auringonlaskutkin olivat ihan jees.
4 comments
Itse en ole “itsenäisesti/aikuisiällä” valmismatkalla ikinä ollut. Omat, itsenäisesti tehdyt matkat, ovat olleet alusta saakka ns. nettiaikana ja täysin omatoimisia. Silti, muistan varsin hyvin nuo kuvailemasi asiat vanhempieni kanssa tehtyjen matkojen kautta, noinhan se juuri meni. Auto tosin meillä oli jo tuolloin todella usein käytössä. Mutta tämä saikin ajattelemaan ihmisten matkailutottumuksia yleisemminkin, ne ovat kyllä kovin erilaisia – jokainen omalla tyylillään, tärkeintä, että itse tykkää.
Joskus on ihan hyvä miettiä, miksi matkustaa ja mitä maailmalta haluaa. Thassoksella tiesin todella, miksi olen siellä, vaikka Potos ei nautinto ollutkaan.
Ehkä kaikkein parhaiten kaikista lukemistani postauksista täällä on mulle jäänyt mieleen “Väärin matkustettu”. Ja se palaa mieleen aina vaan uudelleen, viimeksi, kun kaveri kertoi, miten haluaisi kesälomalla lähteä autolla kiertelemään Viroa. En voisi kuvitella tylsempää matkaa, mutta se ei silti tee hänen matkastaan väärää – niin kauan kuin mun ei tarvitse lähteä sinne!
Olen käynyt lapsena teneriffat ja torremolinokset, mennyt lentoasemalla milloin oranssiin, milloin vihreään pukeutuneen oppaan luokse kertomaan, missä hotellissa ollaan, että pääsee oikeaan bussiin. En suin surminkaan lähtisi enää tuollaiselle matkalle, mutta muistot niiltä reissuilta on kivoja. Olen myös juossut läpi Euroopan pääkaupunkeja Berlitz toisessa ja pokkarikamera toisessa kädessä ja nähnyt valtavasti. Nuorena jaksoi, mutta enää en jaksaisi enkä haluaisi. Eli myös mun matkailu on vuosien ja vuosikymmenten kuluessa jalostunut. Muuttunut on myös matkailuala, ja onhan meikäukollekin tullut vuosia lisää. Hyvä näin.
Nuo numeroidut kohdat 1–7 osuivat kyllä ihan naulan kantaan!
Kuvauksesi nuoruuden ryhmämatkoista on niin osuva. Juuri tuollaista se oli! Mutta ei silloin oikein ollut muuta. Reittilennot olivat kalliita. Harva niitä vapaa-ajanmatkoihin käytti. Pitääpä palata tuohon omaan vanhaan juttuuni. Se epäilemättä resonoi edelleen. Minusta on edelleen väärin matkustamista mutta ei suinkaan Viron kiertäminen autolla tai pakettimatka Thassokselle. Niin kauan kuin motiivina on haluta nähdä juuri se paikka ja nauttia, kaikki on oikein. Mutta kos motiivit ovat ulkoisia, en oikein ymmärrä.