Kreikan saarihyppely – budjetti, vinkkejä ja tunnelmia

Kreikan saarihyppely – budjetti, vinkkejä ja tunnelmia

Kreikan saarihyppely oli kummitellut ideana mielessäni jo pitkään. Vihdoin kesäkuun alkupuolella toteutin sen. Itse asiassa olin aikeissa mennä purjehdukselle saarille, mutta minulle sopivaa ei ollut. Päädyin perinteisemmälle saarilomalle. High season ei ollut vielä alkanut, joten joitain asioita oli ehkä toisin kuin kuumimman sesongin aikana, esimerkiksi hinnat. Vaikka oma saarien valinta ei mennyt ihan nappiin, sanoisin silti, että Kreikka on ihana. Ja kyllä, viikkokin riittää päästä täydelliseen lomamoodiin. Olisin minä toisenkin ollut, kolmannenkin, mutta oli vain aika jatkaa matkaa. 

Minut yllätti muutama asia. Kuvittelin kriiseissä kamppailevan Kreikan halvemmaksi. Ateena muutama vuosi sitten ei ollut kallis, edullinen suorastaan, mutta saaret olivat hämmästyttävän hintavat. Toisaalta saarten infra ei näytä pysyneen turistivirtojen vauhdissa. Itse tietenkin soisin kaiken pysyvän pienimuotoisena ja suloisena, mutta tokihan Kreikassakin halutaan ilo turistien rahoista. Kreikan saarihyppely kuulostaa myös jotenkin kepeältä, että noin vain hypähdetään johonkin pieneen kippoon, joka tuossa tuokiossa kiidättää naapurisaarelle. Totuus on vähän ruuhkaisia ja epäjärjestyksessä vellovia satamia ja suuri lauttoja ja yllättävän pitkiä välimatkoja. 

Kreikan saarihyppely

Untitled

Kreikan saarihyppely

Kreikan saarihyppely euroina

Tässä on minun budjettini (yhdelle hengelle) alkaen Ateenasta. Sinne lensin Finnairin suoralla lennolla hintaan 149 euroa. Paluulippua minulla ei ollut, koska jatkoin matkaa Bulgariaan, Italiaan, Sloveniaan, Montenegroon… 

Lensin Ateenasta Parokselle 123 eurolla. Päädyin jatkolentoon, koska oma koneeni oli Ateenassa aamuyöllä. Samoilla silmillä tuntui helpommalta jatkaa lentäen kuin hakeutua satamaan. 

  • Lauttamatkat Paros – Mykonos 30 euroa ja Mykonos Rafina (Ateena) 42 euroa
  • Hotellit neljä yötä Porto Naoussassa (***) Paroksella 252 euroa ja Maki’s Placessa (***) Mykonoksella kolme yötä 230 euroa
  • Pikkuruinen Airbnb-asunto ja ehkä maailman suurin terassi yhdeksi yöksi Rafinassa 58 euroa
  • Taksi Rafinasta Ateenan lentokentälle 30 euroa (satamasta otettuna vähintään 50 e)
  • Yhteensä näihin pakollisiin menoihin meni siis 765 euroa (ei siis sisällä lentoa Suomesta Kreikkaan). 

Ruoka oli Mykonoksella sanoisinko Suomen hinnoissa, Paros jonkin verran halvempi. Kun Paroksella viinilasillisen hinta vaihteli 1,50 ja  4 euron välillä, Mykonoksella 8 euroa oli ihan normi. Molemmissa myönnän vähän välillä säästäneeni ja syöneeni paikallisissa pikaruokapaikoissa (lähinnä gyroksia, paistettua fetaa ja vihanneksia ja viiniä, ei siis mitään Mäkkäreitä). Paroksella aika kivan illallisen tällaisessa paikassa sai suunnilleen kympillä. Mykonoksella samalla rahalla sai mättöä ja limun.   

Käytännön havaintoja saarihyppelyllä 

Varasin lautat etukäteen, mutta alkukesästä eivät näyttäneet olevan täynnä, joten suunnitelmia voi tehdä nopeastikin. Samoin varasin majoitukset, mutta tilaa oli vielä saarilla ollessani, vaihtoehtoja ei kuitenkqan enää kovin paljon. Mykonoksela olisin halunnut vaihtaa majoitusta, mutta jäljellä oli vain todella kalliita. Lautat olivat kalliimpia kuin oletin. Kaikki toimi kuitenkin hyvin ja oli organisoitua, vaikka ehkä näin sääntösuomailaisena yllätyin käytännöistä, vaikkapa laituriin perälauta auki peruuttavista ja sama perälauta auki matkaan lähtevistä lautoista tai autokannella ajavista autoista, milloin lautta vielä ihan kunnolla liikkuu. Kaikki vaikutti kuitenkin ammattimaiselta. Itse ehkä suosisin tasaisemman kyydin vuoksi autolauttoja, vaikka ovat vähän hitaampia. Kokeilin molempia. 

Kreikan saarihyppely

Kreikan saarihyppely

Molemmat lauttani olivat Sea Jetsin. Olin varannut toisen matkan jo eri firmalta, mutta paria päivää varauksen jälkeen peruivat. Sain täyden palautuksen maksusta. 

Netistä etukäteen varatut liput pitää noutaa satamassa lipputiskiltä. Paroksella lipun printtaus maksoi euron, Mykonoksella ei mitään. Nettiliput eivät ainakaan Sea Jetsilla kelvanneet.

Kaikkineen saarelta toiselle näyttää pääsevän helposti. Monilla hotelleilla satamakuljetukset kuuluvat huoneen hintaan, vaikkei sitä varaussivuilla sanottaisi. Kannattaa siis kysyä. 

Fiiliksiä saarihyppelyltä 

Minulle tällainen matkanteko sopii mainiosti. Suhteellisen helpolla pääsee vaihtamaan maisemaa niin usein, kuin huvittaa. Rakastuin Parokseen. Minulla oli siellä hyvä olla. Jos olisin ottanut enemmän selvää, olisi toinen saareni ollut jokin muu kuin Mykonos. Olisin viihtynyt toisenlaisessa epäilemättä paremmin. Siksi ehkä antaisin vinkiksi, että hiukan lueskelet saarista etukäteen. Oma selvänottoni jäi liian vähäiseksi. 

Viikossa en suosittelisi enempää kahta saarta, jollei sitten käy päiväretkellä jostain tukikohdasta, kuten minä kävin Parokselta Antiparoksella. Jos on kevyillä matkatavaroilla, siirtymiset ovat tietenkin helpompia, mutta ei joka toinen yö paikan vaihtaminenkaan ehkä kannata – ainakaan jos haluaa lomalta rentoutumista. Minusta ainakin tuntui, että viikossa katosi kavala maailma. 

Untitled

Next Post:
Previous Post:
There are 4 comments for this article
  1. Avatar
    Susanna at 13:56

    Hyvä kooste hienoja kohteita. Harmi että kokemuksesi Mykonoksesta oli huono, olisi voinut olla parempikin esim. ei sesonkiaikaan ja hyvällä hotellilla olisi saattanut saada koko saaresta eri kuvan mutta kallis se kyllä on

    • Avatar
      Annika Author at 14:13

      Juttuni Mykonoksesta kertonee enemmän, miksi en viihtynyt. Epäilemättä johtui osittain hotellista, mutta vielä enemmän saaren luonteesta. Mutta saaressa sinänsähän ei ole mitään vikaa. Siellä oli valtavasti mitä ilmeisimmin oikein hyvin viihtyviä ihmisiä. Minulle se oli väärä.

  2. Avatar
    Raija at 14:27

    Minusta ei kyllä ole saarihyppelijäksi. Ei onnistu reppureissaaminen eli vähillä matkaravaroilla repun kanssa reissaaminen. Toki on tehty niin että mennään jollekin saarelle ja sieltä sitten tehdään päivän reissuja ympäristön saarille. Saronin Lahden saaret oli ainakin helppo valloittaa sillä tavoin. Asuttiin Poroksella ja tutkittiin kaikki lähisaaret ja autoillen myös mannerta. Paljon on tuolla tullut nähtyä. Nyt on löydetty ihana kylä mantereelta ja siellä lomallaan kerran tai kahdesti vuodessa.

    • Avatar
      Annika Author at 17:35

      Kyllä onnistuu saarihyppely matkalaukkunaisiltakin. Pienemmällä lautalla sitä piti vähän nostella, suurella sen kun veti vaan rampilta sisään. En ollenkaan ajatellut, että saarihyppely olisi reppureissaajien hommaa pelkästään, vaikka rinkkakansaakin oli liikkeellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.