Type and press Enter.

Mykonos – täydellisen loman resepti

Kerron heti alkuun, että Mykonos ei ole minun paikkani – tai se voisi olla, jos olisin ollut erilaisella matkalla. Nyt tiedän, miten Mykonos olisi koettava, mitä tehdä, missä asua, mitä pakata mukaan, jotta voisi nauttia kaikesta siitä, missä saari varmasti on hyvä. Mutta kahdeksan viikkoa reissussa oleva, jolla on juuri tästä syystä vähän rajallisempi budjetti ja myös varustetaso, rantautui vähän kuin väärälle planeetalle.

Mykonokselle tullaan näyttäytymään ja tulemaan nähdyksi

Kun aurinko alkoi laskea, keskustan täyttävät parhaimpiinsa pukeutuneet turistit, mitä se kenelläkin sitten tarkoittaa. Naisilla usein mahdollisimman pientä tai tiukkaa tai toisaalta liehuvaa ja näyttävää. Olen nähnyt kaula-aukosta vilahtelevia nännejä, pientäkin pienempiin puseroihin ahdettuja valtavia rintoja, luonnonlakeja uhmaavia hameita. Miehillä ulkomuoto on selvästi rennompi, mutta jos sattuu pyörimään klubien ja hienojen loungejen ympärillä, asut matchaavat paremmin toisiinsa seuralaisen kanssa. Merkkilaukut on tietenkin myös otettava mukaan.

Mykonokselle ei kannata mennä pienellä päiväbudjetilla

Mykonos on hirveän kallis moniin muihin Kreikan saariin verrattuna. ”Overpriced”, sanoi moni. Ensimmäinen viinilasi oli 8 euroa. Yritin löytää edullisia ravintoloita, mutta pikaruokapaikkaankin meni 16 euroa, tuplasti sen mitä Paroksella (siis paikallista ruokaa, en puhu mäkkäristä). Mutta jos tänne tulisi viikon lomalle, sille kesän ehkä ainoalle (tai jos on pinkka kunnossa niin kuin aika monilla näytti olevan, vaikka viettäisivät vuosia), ja ei niin tarvitsisi ajatella rahaa, olisi ihana nauttia ravintoloista, auringonlaskudrinkeistä (Little Venetsian alueella noin 15 e), shoppailla (hyvin yleinen lomahomma Mykonoksella, ihania kauppoja, myös tunnettuja brändejä).

Mykonos

Mykonos

Jos haluat juhlia, Mykonos on oikea paikka

Sampanjapullot poksahtelevat auringonlaskussa, clubien ovilla iltapukuun pukeutuneet naiset toivottavat kauniit ja varakkaat tervetulleiksi, juhlat jatkuvat aamuun. Sampanjaväki oli usein Lähi-idästä, jos nyt jotain osasin ulkonäöstä päätellä. Paradice Beach on kuuluisa bileistään. Kuulin kulttihahmo Sasasta, jolla on joka ilta erilaiset elefanttistringit. Tiedäthän sellaiset, joissa kärsän voi täyttää sillä, mitä kenelläkin nyt sattuu olemaan kärsään laitettavaksi. Myönnän, että hetken noita ikuisia rantabileitä harkitsin, mutta ne olisivat vaatineet seuraa. En nähnyt itseäni menemässä yksin.

Mykonos

Mykonos

Mykonos

Aurinkoa palvovalle Mykonos on hyvä

Mykonoksella on paljon rantoja, ja suurin osa on saavutettavissa julkisillakin. Jos asut Suomessa suurehkossa kaupungissa, odotat ehkä bussien kulkevan vartin välein, mutta näin ei suinkaan ole. Vähän pitää päivää suunnitella. Rannoilla on palveluita, ravintoloita, minimarketeja, aurinkotuolivuokrausta. Minua lähimmällä Agios Stefanosin rannalla varjo ja kaksi petiä olisi maksanut 20 euroa. Kuulin parhaiden rantojen olevan Mykonoksen kaupungista itään. Ainakin nyt tuuli oli niin voimakasta, että edes auringossa ei ole kuuma. Tämä näkyikin kylillä tulipunaisina ja kesivinä selkinä, rintamuksina, kasvoina…

Missä asua?

Minulla on kaksi ehdotusta asumiseen. Jos haluat juhlia, voi olla hyvä asua lähellä keskustaa. Ainakaan julkista liikennettä ei puolen yön jälkeen ole. Takseja toki on. Jos taas auringonotto on sinun juttusi, ota majoitus läheltä parhaita rantoja kaupungista itään. Omani (Maki’s Place) ei ollut hyvä kumpaankaan tarkoitukseen.

Entä jos ei ole kaunis, rikas, bile- ja rantahenkinen?

Myönnän, että minut Mykonos lannisti. Ei tuntunut hyvältä. Mutta se ei tietenkään tarkoita, että kaikki kokisivat samoin. Ystävän tai kumppanin kanssa minäkin olisin varmasti kokenut toisin.

Kyllä Mykonoksen kaupunki on kaunis. Sen valkoiset talot, valkoharmaat kivetyt kujat, rantaan lyövät aallot, kirkkaan väriset ovet, kaiteet, portit, parvekkeet, valtava kukkaloisto, suloiset pienet kirkot, Little Venicen rantarivi ja auringonlaskut. Siellä on ihana kuljeskella, ainakin jos menee vähän syrjemmälle.

Parasta mitä minä tein, oli mennä kuuluisille tuulimyllyille aamulla auringonnousun aikaan. Siellä ei ollut kuin minä ja yksi koiranulkoiluttaja. Mennessäni vähän aikaisemmin klubeilla oli vielä meno päällä, mutta kun palasin, kaupunki oli lähes tyhjä. Tuulimyllyillä ei ollut päivien ruuhkaa, selfiekeppien ja Instagram-pimujen armeijoita. Siellä olimme minä, tuulimyllyt ja nouseva aurinko. Silloin taas tavoitin, miksi olen matkalla. Nämä pienet hetket ovat uskomattoman ihania.

Mykonos

Mykonos

Omat todelliset fiilikseni saaresta voit lukea täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

10 comments

  1. Ihanan rehellinen matkakuvaus! Ei ihan kuulostanut siltä ihanalta ja aidolta Kreikalta, jota itse aina sieltä etsin. Tosin, osaan kuvitella, että varmaan monelle suosituimmalle paikalle on sielläkin käynyt juuri näin. Vaikka tokihan sitä on joskus itsekin tullut biletettyä Kreikassa… joskus silloin hamassa nuoruudessa. En ole koskaan käynyt Mykonoksella, ainoastaan nähnyt kuvia noista kuuluisista tuulimyllyistä. Kaunistahan siellä näyttää olevan.

    1. Mykonokselle epäilemättä on kysyntää, mutta minun paikkani se ei ollut. Kuten sanoit, se on jo niin kaukana kreikkalaisfiiliksistä. Tällainen ns. pintaliitopaikka voisi olla oikeastaan missä tahansa. Vaikka keskusta on kaunis, tuli mieleen, että se voisi olla kulissi.

  2. Olin vähän salaa haaveillut Mykonosista seuraavalle Kreikan matkalle, mutta moni tässä mainittu kohta on mietityttänyt. Voi olla, että tämä juttu löi viimeisen naulan Mykonosin arkkuun omalta osalta. Harmi, koska vaikuttaa tosi kuvaukselliselta saarelta, mutta hintataso ja pintaliitomeininki ei nappaa. Onneksi Kreikasta ei saaret kesken lopu 🙂

    1. Ainakin kaupunki oli pintaliitomeininkiä. Sinne avattiin juuri minun ollessani aivan järjettömän kallis ravintola. Saman ketjun paikassa Miamissa myydään kullalla päällystettyä pihviä. Avajaisillasta alkaen ravintola oli jo löytänyt asiakaskuntansa. Tämäkin kertoo minusta jotain Mykonoksesta. Se kuitenkin on aika pieni saari ja turistienkin määrä rajallinen. Silti tällaisetkin paikat kannattavat.

  3. Huh, Mykonos ei kyllä tämän perusteella kuulosta yhtään minun paikaltani. Mietin väkisinkin, miten paikalliset pärjäävät noin korkeiden hintojen kanssa, vai eikö heitä yksinkertaisesti enää asu siellä. Surullista, jos näinkin kaunis paikka muuttuu pelkäksi rikkaiden turistien bile- ja näyttäytymismestaksi, mutta kuten tuossa aiemminkin joku jo kommentoikin, niin juuri näinhän monelle suositulle kohteelle käy.

    1. Samaa mietin, kun Kreikan talous on muutenkin ollut tosi huonossa jamassa. Olin vain muutaman päivän, joten en tiedä, onko hintataso kaikkialla saarella samanlainen, mutta suurimman taajaman keskusta oli hirveän kallis. Tietenkin pitää nyt suhteuttaa johonkin. suomen hinnoissa ehkä, mutta se on noilla kulmilla kallista.

  4. Mykonos ei todellakaan napannut! Ja pitkälti samasta syystä kuin sulla, eli neljän viikon reppureissaajana en tuntenut kuuluvani joukkoon. Mutta ei musta saisi tuon sortin lomailijaa millään, ei oikein Louis Vittonit ja pintakiilto innosta. Eihän se edes ole kunnon Kreikkaa, pelkkä turistikulissi, josta itse kreikkalaisetkaan eivät välitä. Toki se on kaunis, mutta aivan liian pinnallinen mun makuun.
    Itsekin olen omat fiilikset Mykonoksesta kirjoittanut. Linkkaan tähän, jos haluat lukaista:
    https://www.rantapallo.fi/kaukaahaettua/2017/10/06/yksi-mykonos-ilman-turisteja-kiitos/

    1. Oikeassa mielentilassa voisin viihtyä hyvinkin, mutta silloin pitäisi olla nimenomaan valmistautunut lomaan juuri tuolla. Tällä kertaa en suinkaan ollut, vaan pitkässä reissussa oli niin monenlaista kohdetta, ettei ollut ykkösiä mukana.

  5. Tykkäsin Mykonoksesta mutta kävinkin siellä vain risteilyn muodossa ja keväällä, ennen kesän bilesesonkia. Kadut olivat melkein tyhjiä, bile-ihmiset olivat ehkä liikkeellä vasta illalla. Pistin kyllä merkille sen että ravintolat oli kalliita, muut putiikit oli silloin Suomen hinnoissa, niin siksi kävinkin syömässä laivan buffetissa mutta ostin 2e hunajajäätelön tuolla. Voi olla niinkin että ehkä ko.kohde on muuttunut yhä enemmän bilekohteeksi tai sitten riippuu käykö siellä sesonkiaikaan ja onko myös yön yli. Myös amerikkalaisten avaamilla klubeilla on varmasti syy siihen että kohteesta on tullut enemmän bilekohde kuin aiemmin. Menisin mielelläni uudestaan Mykonoksella, mutta ennen sesonkiaikaa tai vaikka vaan risteilyn muodossa 🙂 oli siellä jotain mistä minäkään en tykännyt, meinaan se etten löytänyt kunnon keskisuurta ruokakauppaa näin vain ärrän kokoisen kaupan. Eli jos olisi loma-asunto en tiedä mistä metsästäisi sinne ruokia joita kokata, sama ongelma on varmasti muillakin Kreikan pikkusaarilla

    1. Epäilemättä kauppoja jossain täytyy olla, koska paikalliset tarvitsevat, mutta enpä nähnyt minäkään niillä alueilla, joilla kuljin. Saaressa on ehdottomasti paljon hyvää, mutta se on hyvin erilainen kuin monet muut, joilla tunnelma jotenkin leppoisampi ja miten sen sanoisi, kreikkalaisempi. Keskustasta tuli välillä tunne, kuin olisi kulisseissa. Päivällä se on epäilemättä erilainen kuin illalla.