Type and press Enter.

Thassos on parhaimmillaan sisämaan kylissä 

Theologos Thassos

Thassos on pienehkö saari, mutta siellä on varsin paljon nähtävää, jos ottaa auton ja lähtee pois rannikolta kohti sisämaan kyliä. Rannikolta ei tarvitse ajaa kovinkaan montaa minuuttia, kun asutus jo harvenee. Kohta se loppuu, ja vielä kun jatkaa muutaman kilometrin, tien päässä on mitä suloisin kylä. Kyliä on neljä, ja jokainen niistä on vierailemisen arvoinen. Minusta Thassos on ehdottomasti parhaimmillaan kylissä, koska niissä on vielä jotain ihanan aitoa.

Theologos – rappioromantiikkaa ja historiaa 

Ajoin satamasta suoraan Theologosiin, jossa asuin ensimmäiset kaksi yötä. Hotelli ei millään löytynyt. Pyörin yksisuuntaista kylänraittia pari kierrosta, tein urotekoja autolla. Ohje majapaikalle veikin kirkon pihaan hädin tuskin auton levyistä tietä muurien välissä. Toisella kierroksella tuli sitä samaa yksisuuntaista vastaan jakeluauto, ja toinen eksynyt turisti kirkolta peruuttaa samaan aikaan kohti kylkeä. Ravintolan sisäänheittäjät viittoilevat minulle pari kertaa. Epäilemättä tajusivat muijan olevan eksyksissä. 

Vahva suositus: Jos tulet Theologosiin päiväretkelle autolla, jätä se kylän reunalle tien oikealla puolella olevalle isolle, ilmaiselle parkkipaikalle. Säästyt paljolta etkä tarvitse autoa edetäksesi pidemmälle. Jos tulet majoittumaan, selvitä huolella etukäteen, missä majapaikkasi on. 

Theologos Thassos
Theologos Thassos
Theologos Thassos

Mutta Theologos on ihan mieletön paikka. Siellä asuu alle 700 ihmistä, mutta Thassoksen entisenä pääkaupunkina sillä on mittava historia. Rakennukset ovat kauniita, kukkia on kaikkialla – ja kissoja. Rappioromantiikka on myös osa Theologosta. Osa rakennuksista on jo sortunut ja jätetty niille sijoilleen. Tavallaan kylä kaipaisi ehostusta, tavallaan sen viehätys on juuri rähjäisyydessä. 

Päiväturisteja on paljon. Kylänraitilla on pahimmillaan taukoamaton autojono. Koska Thassos on monelle rantalomakohde, Theologosin turistimäärä kasvaa aina vähän huonomman sään aikana. Theologos onkin parhaimmillaan vasta alkuillasta, kun se alkaa vähän rauhoittua. Illan jo pimennyttyä parvekkeelleen kuului kellojen kalkatusta ja satunnaisia bää-huutoja. Aika tunnelmallista, sanoisin. 

Turistivirrat vievät putoukselle, jolle on kyltti pääkadulta, mutta rehellisyyden nimissä siinä ei ole oikein mitään nähtävää. Samaan suuntaan voi lähteä myös patikoimaan, ja yksi reitti vie rannikolle Potosiin asti. Minä lähinnä kuljeskelin ympäriinsä ja nautin kiireettömyydestä ja vanhan kylän charmista. Kiinnostavia löytää, kun vain lähtee haahuilemaan pois pääkadulta. Siellä näkee myös ihan tavallista kreikkalaista elämää. 

Lue lisää: Potos, Thassos – mietteitä pakettimatkoista ja etelänlomista 

Jos haluat mutkatonta kreikkalaista ruokaa, suosittelen Kafeneio Ouzeri Tsiknas -nimistä pientä perheravintolaa, jossa ruoka on hyvää ja palvelun hoitivat ainakin kesällä perheen reippaat varhaisteinit. Hinnat ovat myös todella edulliset. Theologosin suosituin ravintola on Taverna Iatrou. Sieltä saa erinomaista imamia, munakoisosta, sipulista, valkosipulista, juustosta ja tomaatista tehtyä pataruokaa (googlaamalla löytyy ihan eri näköistä imamia), mutta paikassa on koko ajan kiireen tuntu ja kova hälinä.  

Theologos Thassos
Theologos Thassos
Theologos Thassos

Yksi kiinnostava yksityiskohta Theologosissa on vielä käsintehtyjä nahkasandaaleja myyvä liike. Siellä voi seurata valmistusprosessia samalla, kun valitsee itselleen kenkiä. Väri- ja mallivaihtoehtoja on lukuisia, ja keskihinta on 35 euron luokkaa. Pääkadun varrella oleva liike on helppo löytää. 

Minusta Theologos oli kahden yön yöpymisen arvoinen, mutta erinomaisesti siihen ehtii tutustua päiväretkelläkin. 

Kastro – takuulla yksi maailman pienimpiä kyliä 

Kastro on Thassoksen ensimmäinen asutettu kylä. Ensimmäiset asukkaat asettuivat sinne 1400-luvulla. Vanhin asutus on sisämaassa merirosvouden vuoksi. Kaiken tämän opin pariskunnalta, joka pitää Kastro Old Tavernia. He ovat yhdessä jo kolmannes koko kylän asukkaista, sillä siellä asuu vain heidän nelihenkinen perheensä ja yksi pariskunta. Kylään on tullut sähköt vasta 15 vuotta sitten ja nykyinen tie yhdeksän vuotta sitten. Siihen asti sinne ei päässyt kuin nelivedolla huonoja hiekkateitä. 

Kastro Thassos
Kastro Thassos

Jo pelkkä ajomatka oli upea. Kastro on yli puolen kilometrin korkeudessa, joten tie mutkittelee pitkin rinnettä. Viimeisen lähellä merenpintaa olevan kylän jälkeen tietä alkavat reunustaa oliivipuut. Mutkamerkkejä tulee vastaan kaiken aikaa. Lehmävaroitusmerkki ei sinänsä ollut aiheellinen, koska lehmiä ei näkynyt missään. Sen sijaan vuohia ja lampaita laiduntaa rinteillä paljon. Kun saavuin kylään, ensimmäisenä vastaan tuli paikallinen roadman jengi: lauma lampaita. Ihmisiä näin vain muutaman, mutta yksin ei tarvinnut tuntea olevansa, koska lampaita hengaili kylillä sitäkin enemmän.

Kovin paljon nähtävää Kastrossa ei ole. Siellä on kirkko ja komeat maisemat. Pelkästään niiden vuoksi ajelisin kyllä lounaalle tai illalliselle. 

Kastro Thassos
Kastro Thassos

Sotiras – hetki, kun olin yksin maailmassa 

Sotiras oli jännä paikka. Ajoin taas rinteen ylös, löysin parkkipaikan, jolla oli useita autoja. Nousin vielä vähän matkaa jalan kirkon kulmalle ja käännyin oikealle. Kadut olivat lähinnä kivettyjä polkuja, joille ei olisi ollut mitään asiaa autolla. Kuljeskelin, otin kuvia aivan hurjan suloisesta paikasta, mutta jotain oli vialla: missä ei ollut ketään. Olin yksin. Vain pari kissaa käyskenteli varjoissa. Autojen tyypit olivat kadonnet jäljettömiin. 

Kartan mukaan kylässä on myös taverna, mutta se ei voinut olla siellä, mihin minä menin. Kaikki pääpolulta lähtevät vielä pienemmät haarat olivat umpikujia ja päätyivät pihoihin. Aloin jo epäillä tulleeni väärään paikkaan tai ravintolan sulkeneen ovensa jo aikaa sitten. Käännyin takaisin. Jostain syystä missasin kirkon kulmalla alamäen takaisin autolle. Eipä tarvinnut edetä kuin muutama askel ja olinkin tavernalla. Samassa rakennuksessa näkyi olevan pieni majatalokin. Kylän virallinen parkkipaikka olikin siinä tavernan kulmalla. 

Sotiras Thassos

Kazaviti – kylistä turistisin 

Kylän nimi on Kazaviti, mutta kartassa saattaa olla Mikros ja Magalos Prinos, toisissaan kiinni olevat kylät, joista ensimmäistä en ehkä huomannut olevan olemassa ja toisenkin olin missata kokonaan. Kun ajaa kohti Kazavitia, tie kapenee ja puut kasvavat kohti tietä. Ei tule tunnetta, että tie johtaisi muualle kuin metsään. Karttasovellus kertoi minun olevan perillä. Jätin auton tien laitaan niin kuin oli joku muukin tehnyt ja lähdin etsimään kylää. 

Kazaviti Thassos

Jos haluat löytää suoraan, käänny oikealle ylämäkeen kohdasta, jossa on lukuisia kylttejä. Jyrkän mäen päällä on parkkipaikka. Siellä on myös jättiläismäisen puun varjostama aukio, jolla on pari ravintolaa. Kun vielä jatkaa (ehdottomasti järkevintä jalan) mäkeä ylös, on vielä kahvila. Siinä oikeastaan on Kazaviti. Kastroon ja Sotirasiin verrattuna Kazaviti oli suorastaan turistirysä, vaikka eipä sielläkään meitä ollut kuin joitain kymmeniä. 

Kaikki kylät olivat minusta ehdottomasti näkemisen arvoisia. Kaikissa on myös mahdollisuus yöpyä, mutta ilmeisesti Kastrossa on vain huone tai pari. Kaikkein upein tie kulkee Kastroon, vähiten on nähtävää Kazavitissa ja eniten Theologosissa. Jos kävisin vain yhdessä, valitsisin Theologosin ja Kastron väliltä. Jos taas jättäisin yhden käymättä, se olisi Kazaviti. Jos haluaisin yöpyä, valitsisin Theologosin, koska siellä on eniten palveluja. Toisaalta jos viipyy vain yhden yön, yksi ravintola riittää. Mutta jos olisin Thassoksella vaikkapa viikon, kävisin kaikissa. Niihin on jokaiseen rantaa kiertävältä päätieltä korkeintaan 12 kilometriä matkaa. Vierailemalla kylissä huomaa, että Thassos on paljon muutakin kuin täyteen pakatut rannat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 comments

  1. Näyttää todella tunnelmalliselta, aika lailla siltä, millaisiksi olen nuo kreikkalaiset kylät kuvitellut. Tämä opas täytyy pitää mielessä, jos Thassokselle joskus tie vie!

    1. Minulla ei oikein ollut mielikuvaa, mitä odottaisin autenttiselta kreikkalaiselta kylältä. Ehkä enemmän valkoista ja sinisiä ikkunaluukkuja – sellaista Kreikka-kliseetä. 😀

  2. Näyttää kyllä oikein kivoilta nuo kylät. Ilman muuta lähtisin itsekin niitä tutkimaan. Ja samaa totean myös kuin Daniel, että paljolti näyttävät siltä, millaisiksi olin kylät ajatellut. Eiköhän Theologos olisi noista ensisijainen valintani, vaikka kaikki olisi kyllä kiinnostavaa nähdä!

    1. Theologos on ehdottomasti monipuolisin, mutta siellä on myös eniten turisteja. Kaikki olivat kyllä hurmaavia.