Type and press Enter.

Pisteitä ja periaatteita – ajatuksia matkailusta

Ikuisuuslennolla Lontoosta San Diegoon on taas aikaa. Loputtomasti. Olen iPadille ladannut tv-ohjelmia ja leffoja, ostin akkainlehtiä ja pari kirjaa, mutta kun on herännyt 5.30, ei mikään oikein huvita. Paitsi matkailu. Ajattelenpa siis sitä.

Facebookissa kiersi eilen ja tänään Alexander Stubbin päivitys. Hän oli lähdössä lomalle ja rikkoi jo kuudetta kertaa omia periaatteitaan: Ei koskaan Kanarialle. Ei koskaan pakettilentoa. Ei koskaan samaan paikkaan. Aloin miettiä, onko minulla periaatteita, siis matkailuperiaatteita. Kanarialla olen ollut kahdesti: äidin kanssa yläkouluikäisenä ja ystävän kanssa opiskelijana. 80-luvun lopun Las Palmas ei ollut mitään, mitä haluaisin uudelleen kokea. Ilmeisesti se on kuitenkin kovasti kohottanut ilmettään ja ihan houkutteleva kohde, jos haluaa helppoa yhdistettyä kaupunki- ja rantalomaa. Johonkin kaupungin ulkopuolelle muistan meidän menneen hiekkadyyneille ottamaan aurinkoa. Osuttiin sitten nudistien mestoille. Onneksi oli aika hiljaista. Lanzarotella oli ihan hyvä meno 90-luvun loppupuolella, mutta taidan itse olla kasvanut siitä yli. Enää minun ei tee Kanarialle mieli, mutta olen ymmärtänyt, että saarilla on oikeasti kiinnostavia paikkoja varsinkin luontoihmisille.

Entä pakettimatkat? Viimeisin lienee kesältä 2005, jolloin olin ystäväni kanssa Kristina Cruisesin risteilyllä Maltalta johonkin, ehkä Korsikalle. Tärkein syy vältellä ryhmämatkoja on yksinkertaisesti hinta. Aivan hiljattain oli muistaakseni Helsingin Sanomissa vertailu omatoimi- ja pakettimatkojen hinnoista, ja lähes poikkeuksetta itse järjestämällä pääsi huomattavasti halvemmalla. Toisaalta suuri osa viime aikojen kohteistamme on myös ollut sellaisia, että niihin ei kaiken aikaa pakettiretkiä tehdä. Esimerkiksi syksyinen Marokon-matkamme maksoi kahdelta saman verran kuin Aventuran aivan vastaava matka yhdeltä. Toki autoa piti ajaa itse, ei voinut vain hypätä bussiin. Kaksin menemällä voi myös säilyttää illuusion pienestä ihmisestä melkein yksin suuressa maailmassa, kun ei kuule omaa kieltä eikä näe sinisilmäisiä ja vaaleatukkaisia ihmisiä kuin yhden, oman matkakaverin (miehellä parempi tuuri, kun suomalaisen prototyyppiä ei ole kuin peilissä).

Kolmas Stubbin periaate on minusta ehkä hassuin: vaikka haluan nähdä kaiken mahdollisen, on silti paikkoja, joihin haluan uudelleen. Haluan vielä kuudennen (ja kymmenennen) kerran Venetsiaan, neljännen New Yorkiin ja toisen vaikka minne, esimerkiksi Georgiaan. Miksi ei mennä toiste, jos jostain pitää? Katsovathan ihmiset samoja elokuvia, lukevat samoja kirjoja, syövät samoissa ravintoloissa – ja aina niistä saa jotain uutta. Toisaalta jos paikka on läpikotaisin tuttu, siinäkin on epäilemättä oma viehätyksensä. Tällaisia paikkoja minulla ei maailmalla (ainakaan vielä) ole.

Mitä taas tulee uusien paikkojen näkemiseen, koulukuntia on monia. Viime tammikuussa olin radiohaastattelussa, jonka sattui kuulemaan yksi Finnish Global Explorers Clubin jäsen, Meriharakka-blogia pitävä Pirkko. Sain sähköpostin ja kutsun mukaan toimintaan. Maaliskuussa ehdin ensimmäisen kerran kuukausittain pidettävään tapaamiseen ja sen jälkeen olen aina mennyt, kun vain olen päässyt. Maailmanmatkaajissa kuulin ensimmäisen kerran pisteistä. Jäseneksi pääsyyn tarvittiin 70 TCC-pistettä. Se minulla hyvinkin oli kasassa, tietämättäni. Selvisi myös, että erilaisia pistesysteemejä on muitakin. Joku laskee YK:n jäsenvaltioita, joku kerää juuri TCC-pisteitä, ja kolmannelle tärkeitä ovat MTP-pisteet. Ja minä kun luulin, että matkustaminen on tärkeintä!

Mieheni joskus sanoi haluavansa käydä sadassa maassa ennen kuin täyttää 50. Itse halusin piloillani kiristää tahtia ja sanoin, että haluan sata ennen kuin täytän 40 (olenhan vielä miestä neljä vuotta nuorempikin). Kuutta jää vajaaksi. Oikeasti meille sadasta maasta tuli lähinnä perheemme sisäpiirijuttu, ja sen saavuttaminen tahtoo kiinnostaa enemmän muita kuin minua itseäni.

Mutta siis pisteistä. Suurin osa Maailmanmatkaajista valitsee kohteensa sen mukaan, että saa pisteitä joltakin listalta. Porukassa on mukana luultavasti maailman matkustanein nainen ja ihan kärkijoukossa oleva mies, jos katsotaan MTP-pisteitä. Mutta heille päämäärä on piste, ei kohde, ei elämys, ei kokemus. Moni kertoo tekevänsä suunnitelmia, koska “jokin maa puuttuu”. Oikeastaan ei ole väliä, kiinnostaako paikka vai ei, mutta jos se puuttuu, sinne kannattaa mennä.

Olen yrittänyt ymmärtää ajatusta, mutta vielä en ole sitä tavoittanut. Kesällä Märketillä joku kysyi, miksi lähdin, jos en ole kiinnostunut pisteistä. Koska paikka kiinnosti, koska yksi porukasta järjesti matkan ja riitti, että olen venelaiturissa sovittuna aikana, koska en ollut ennen ollut majakkasaarella, koska edellisestä Ahvenanmaalla käymisestäkin oli yli 25 vuotta. Minusta syitä oli ihan kylliksi.

Toki olen uteliaisuuttani pisteitäkin laskenut, kun kerran kuulin sellaisia olevan. Onhan niitä kertynyt, mutta toisaalta väkisinkin niitä tulee, kun poistuu kotoa. Määriä en nyt muista, eikä niillä ole väliäkään. Helppo MTP-piste olisi ollut vaikka viime kesänä käydä New Yorkista New Jerseyn puolella, mutta menemättä jäi, koska en nähnyt mitään mieltä mennä. Jos olisi kiinnostanut, tilanne olisi ollut toinen, mutta silloin olisin mennyt paikan, en pisteen takia.

Tällaisia mietin. Matkalla Lontoosta San Diegoon. Sain risteilyn, siis sen, jolle olemme matkalla, mieheltäni etukäteissyntymäpäivälahjaksi. Helmikuun 7. täytän 40. Hän törsäsi bisnesluokan lentoihin. BA:lla palvelu pelaa. Kohta laitan tuolin makuuasentoon, vedän peiton korville ja alan nukkua. Ei ole Suomen aikaa kello paljon, mutta takana on rankka syksy, aikainen herätys ja määränpäässä tarkoitus jaksaa mennä ostarille suorittamaan vuoden shoppailukiintiö. Lentokentältä Lontoossa kyllä jo aloitin. Joulupukin (kyllä vain!) kanssa asioimme Ted Bakerin liikkeessä ja ainakin minä tein erinomaisen löydön. Pakko myöntää, että tähän voisi vaikka tottua, mutta harvinaista luksustahan tämä on. 11,5 tunnin lennosta on vielä reilusti yli puolet jäljellä. Unelmillakin on hintansa.

Onko sinulla matkailuperiaatteita? Olisi mukava vaihtaa ajatuksia!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

11 comments

  1. Toistaiseksi useampaan kertaan nähtyjä kaupunkeja ovat meillä ainakin Lontoo, Pariisi, Rooma, Venetsia, Milano, Berliini, München, Zürich, Madrid, Budapest, New York, Sydney, Auckland, Bangkok, Singapore ja Peking.
    – Pirkko ja Kari

    1. Edellisten lisäksi vielä kahteen kertaan käytyjä kaupunkeja Rimini, Wien, Puerto de la Cruz, Bern, Amsterdam, Bryssel, Lissabon ja Jerusalem.
      – Pirkko ja Kari

  2. Erityisen usein käytyjä kaupunkeja meillä: Lontoo, New York, Kööpenhamina, Zürich, Geneve, Bryssel, Pariisi, Heidelberg, Dublin – ja kaupunkeja, johon oikeasti sopivan tilaisuuden tullen voisin mennä vielä uudelleen (noiden edellisten lisäksi) esimerkiksi Hong Kong, Douglas (Man-saari), Andorra, Vilna (ai niin, sinne olenkin toukokuussa taas menossa!), Queenstown.

  3. Vielä vähän laveammin kommentteja – jouluvalmistelujen lomassa.

    Valmismatkojen osalta olemme vähän käyttäneet periaatetta, että Eurooppaan omatoimisesti, mutta oudompiin oloihin (Afrikka, Etelä-Amerikka) valmiilla matkoilla. On tuntunut helpommalta. Ja olemme olleet valmiita maksamaan siitä, että joku muu on suunnitellut matkan, etsinyt oikeat kohteet ja kelvolliset hotellit, järjestänyt maakuljetukset ja paikan päällä tarjoilee kaiken meille päivä kerrallaan 🙂 Omatoimisuus vaatii paljon aikaa jo ennen matkaa, ei niinkään lentojen ja hotellien varaaminen, mutta niiden “oikeiden” paikkojen löytäminen, missä kaikkialla “pitäisi” käydä ja kiertomatkoilla maakuljetusten järjestäminen.
    Oudommissa maissa meistä kumpikaan ei mielellään aja ja Euroopassakin olemme enenevässä määrin tulleet siihen tulokseen, että auto on pieni stressi ja jos sen vuokraamista voi välttää, niin mieluummin valitsemme julkiset kulkuneuvot (tai taksin).

    Näistä pisteistä ja bongaamisesta olemme ennenkin vaihtaneet ajatuksia ja vaikkakin Maailmanmatkaajissa onkin näitä kovin extreme-bongaajiakin, niin useimmat taitavat silti aidosti olla kiinnostuneita maista ja paikoista, joissa käyvät. Muutenhan pisteitä voisi kerätä vaikka käymällä maissa aakkosjärjestyksessä, mutta ainakin tilanteessa, joissa maailman maista yli puolet on vielä käymättä (enkä kaikissa tule koskaan käymään), jokaiseen maahan mennään siksi, että juuri nyt juuri se tuntuu hyvältä ja kiinnostavalta kohteelta. Jotkut eivät sitä varmaan koskaan tule olemaan. Sitä paitsi useimmiten käy niin, että kun ensin päättää lähteä johonkin maahan siksi, ettei siellä ole ennen ollut (eli siitä saa pisteen!) niin kun maahan sitten hiukan alkaa tutustua ja kun siellä käy, niin se osoittautuukin erinomaisen mukavaksi ja mielenkiintoiseksi kohteeksi. Samaisissa Maailmanmatkaajissa käytiin äskettäin keskustelua siitä, että mihin kolmeen maahan et enää koskaan haluaisi mennä ja vaikealta niitä tuntui nimetä. Ei oikeastaan mikään tehty matka harmita, että tulipa nyt mentyä tuonnekin. Ja ihan oikeasti – eikö tuo teidän 100 maatakin ole pisteiden keräilyä tai bongailua. Eikö mikään kohteista koskaan ole valikoitunut kohteeksi siksi, että keräätte sitä 100 maata 🙂 Olisitteko tulleet lähteneeksi vaikka Belgradiin tai Chisinauhun ilman maiden keräilyä? Minä en ainakaan olisi päätynyt Belgradiin ilman, että minulta “puuttui” Serbia ja yllätyin miten mukavan kesäkaupungin Belgradissa löysin!

    (jatkuu)

  4. (jatkoa edelliseen)

    Mutta MTP:stä minäkään en pistelaskusysteeminä pidä, siitä New Jerseystä 🙂 Onhan siinä tietysti ideaa sinänsä, että maailma tulisi kierrettyä kovin tiheällä kammalla (n. 800 aluetta), mutta kun tiedän, että meillä tuo samainen 100 maatakin voi olla haastava – loppuu elämä ja matkailukunto ehkä kesken, kun aloitimme kovin myöhään “hukattuamme” ensin vajaa 15 vuotta purjehtimiseen – niin maiden laskeminen, sen jälkeen kun 100 TCC-pistettä tuli täyteen tuntuu toimivalta tavalta löytää aina uusi ja mielenkiintoinen lomakohde. Sivutavoite koko Eurooppa TCC-pisteillä on sekin tuntunut mielekkäältä, se kun on vienyt meidät Euroopassa moneen pienempään paikkaan, joista olemme kovasti pitäneet. Olenkin nyttemmin tavannut sanoa ystävilleni, että kun vaikka esimerkkinä Lontoo on jo pariin kertaan nähty, niin lähtekään Lontoosta muualle Englantiin, Walesiin, Skotlantiin, Kanaalin saarille, muille saarille ja löydätte niin paljon lisää maasta.

    Mutta – kuten tuolla Maailmanmatkaajien puolella käydyissä keskusteluissa useinkin on lopuksi todettu – annetaan kaikkien kukkien kukkia, yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle ja aina joskus toisen tavasta matkustaa tai ajatella voi yllättäen löytää jotain uutta itselleenkin. Jos minäkin olisin tähän kirjoittanut vaan, että samaa mieltä kaikesta kanssasi, niin eihän tätä keskustelua olisi syntynyt 🙂

    Ja tosi mukavaa reissua ja risteilyä teille! Mieluummin minäkin risteilisin 2 viikkoa, kun tekisin tilinpäätöstä – vaikka juuri maailmanympärimatkalta palasinkin, niin hyvinkin olisin jo taas valmis uudelle matkalle …

  5. Mulla ei matkailun suhteen ole oikeastaan mitään periaatteita, kaikki käy. Pääasia että pääsee liikkeelle.
    Pitkät lennot on kyllä niin ihana matkustaa busineksessä, harmi vaan että aika harvinaista herkkua, ainakin itselleni.
    Mielettömän mukavaa joulua!

  6. Kunnioituksesta itsenäiselle Suomelle, en voi mitenkään hyväksyä listoja, joissa Ahvenanmaasta saa pisteen…

    On olemassa sellainen instituutio kuin YK, ihan aiheesta…Jos _maita_ haluaa laskea, siinä on ainut lista, mitä minun mielestäni tulisi käyttää.

    Jos haluaa laskea vaikka lipputankoja tai bongailla sulkia otsalleen jollain hatusta vedetyllä paikoilla, mikä tahansa lista käy.

    Ja vastaus kysymykseen. Tuossa periaatteeni 🙂

  7. Juu, bisneslennot todella harvinaiset meillekin! Joskus vain näyttää siltä, että turistilentoihin saa tuhrautumaan 30 tuntia ja bisnekseen puolet vähemmän. Silloin on harkinnan arvoista.

    Kirjoitin omia ajatuksiani, en tarkoituksella riidellä kenenkään periaatteiden kanssa. Jos joku haluaa ajatella matkustamistani bongaamisena, kaikin mokomin. Minä en niin ajattele. Kiinnostus maailman jokseenkin jokaiseen kolkkaan on minusta eri asia kuin ajatus jonkin puuttumisesta – mutta kukin tavallaan.

  8. […] Pisteitä ja periaatteita – ajatuksia matkailusta | Travellover – Myanmar; Qatar; Syyria; Taiwan; Thaimaa; Uzbekistan; Amerikka. Antigua ja Barbuda; Aruba; Bahamasaaret; Barbados; Belize; Caymansaaret; Costa Rica; Curacao; Dominikaaninen tasavalta; Guadeloupe; Guatemala; … Entä pakettimatkat? Viimeisin lienee kesältä 2005, … […]

  9. Minä matkustan kiinnostuksesta maailmaan, joka alkoi joskus siinä vaiheessa kun opin lukemaan. Nk. pisteistä en välitä pätkääkään, joskin olen laskenut maita joissa olen käynyt Excel taulukossa jonka muistaakseni löysin Pirkon blogista. Olen käynyt useasti erinäisissä pääosin europpalaisissa kaupungeissa, mutta viime vuosina olen havahtunut a) siihen että maailmassa on valtavasti kiinnostavia kohteita ja b) aikaa on rajallisesti, joten olen pyrkinyt matkustamaan aina uusiin paikkoihin, joita löydän jatkuvasti ilman bongailuakin. Se menee jotenkin niin, että kun käyn esim Kroatissa, huomaan kiinnostuvani myös muista entisen Jugoslavian maista tai Armeniassa käydessäni kiinnostun Kaukasuksen alueesta. No, Moldavia (jonne liput tilattuna kesäkuulle) on varmaan Maailmanmatkaajien ansiota kun “kaikki” tuntuvat siellä käyneen. Transnistriakin kiinnostaa, mutta en mene sinne pisteiden takia.

    Runsas viikko sitten olin viikon Dubaissa & Omanissa, helppoja pisteitä olisi saanut menemällä kaikkiin emiraatteihin, mutta näiden lisäksi kävin vain Sharjahissa ja siellä Islamilaisen museon takia.

    Kanarialla en ole ollut enkä taida mennäkään, uskon että siellä on hienoa luontoa, mutta sitä on muuallakin. Rannatkaan ei ole oikein koskaan kiinnostanut, Riminikin oli ekalla “oikealla” ulkomaanmatkallani 8-vuotiaana patatylsä ja olisin halunnut Roomaan. 🙂

    1. Hyvin samalla tavalla ajattelen. Maailma on kiinnostava. Haluan nähdä sitä paljon ja monipuolisesti. Toki minusta on kiva klikkailla kaiken maailman listoja ihan vain siksi, että ne ovat hauskoja, mutta pisteet eivät kiinnosta. Kohteet kiinnostavat, ei se, että voin sanoa olleeni siellä. Jos hamuaisin pisteitä, en varmasti viettäisi ensi kesänä kahta kuukautta pelkästään maissa, joissa olen ollut ennen, jossain 19 kertaa, jossain toisessakin jo monesti. 🙂